perjantai 27. huhtikuuta 2012

Lahjoja kyllä kiitos

Minusta on ihana saada lahjoja ja kylkiäisiä. Kukapa niistä ei tykkäisi. Viimeisimmän lahjan sain Dermoshopilta, kun olivat laittaneet paketin mukana ylimääräisen huulikiillon. 

Entistä ilahtuneempi olin kun kokeilin kiiltoa, ja sävy oli oikein passeli.  Juuri jotain tämmöistä olen etsinyt, mutta huulipunana.


No, kauan ehdinkin siitä iloita.


Hmh.


Mulla alkoi toissapäivänä kirppis ja tänään töiden jälkeen käväsin viemässä lisää myytävää ja siistimässä pöydän. Kysyin samalla saldoa, sillä ihan kivasti tavaraa oli näyttänyt menneen. Ja saldo olikin jo nyt reilusti plussan puolella. Jes. Ihana päästä vanhasta eroon.  Voi taas ostaa uutta tilalle ;) 

Onpa muuten ihana päivä! Aamulla satoi kaatamalla vettä, mutta niin se vain kirkastui kun kotiinlähdön aika läheni :) Nyt mulla onkin neljä vapaata. Lusmuiluksi ei kuiten mene, vaan ohjelmaa on koko vapaiden täydeltä. Voikin olla että palailen linjoille vasta vapun jälkeen, joten jo nyt 

Oikein ihanaa vappua kaikille!  ♥
Makoisia munkkeja mahan täydeltä :) 
 (itse söin ensimmäiseni tänään)

Onko juhlia tiedossa?

Mä olen järkkäilemässä meille vappukemuja, mutta pahasti on vaiheessa vielä. Ja viikonloppu menee toisenlaisissa juhlissa joten ei tässä nyt ihan kauheesti ole aikaa enää järkkäilläkään :D Mutta eiköhän sitä pysty juhlimaan vaikka kaikki ei niin tiptop olisikaan.. ;) (joo, tästä toteamuksesta huolimatta ressaan täällä sitten ma aamusta klo 7->)

3 kommenttia:

  1. No tytöt halus ihan selkeesti myös kokeilla mamman huulijuttuja itselleen ;D
    Eri ihanaa vappua myös sinne jos et enää linjoille kerkeä. <3 Ja tsemppiä kemujen järjestämiseen! Mukavaa teillä varmasti tulee olemaan :)

    p.s. nyt mulla alkoi tekee mieli munkkeja :D

    VastaaPoista
  2. Mun aika monelle huulirasvalle on käyny samoin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mikähän niissä on. Yara söi nuorempana (siis ennenkö opin pitämään poissa saatavilta :D ) melkein kaikki mun huulirasvat :D naminami.

      Poista