sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Matkalta kotiin

Lomakuvia on miljoonia jotka pitäisi käydä läpi, joten aloitetaan näistä joita on vähän vähemmän, eli kotiintuomisista :)
Ostelin mielestäni  melko maltillisesti, enkä sortunut mihinkään ihan älyttömään tai turhaan (taino, esim. Ville saattaisi olla tästä eri mieltä :D )

Yhden iltapäivän vietimme lomakohteen lähellä olevassa ostoskeskuksessa. Aluksi vaikutti ettei sieltäkään löytyisi mitään ostettavaa, mutta kyllä se siitä sitten korjaantui kun vauhtiin pääsin. Yhdessä liikkeessä oli tarjouksia joissa sai kaksi tuotetta 10/15/20 eurolla. Ensimmäiseksi löysin ihanan pitsisen laukun (pitsi taitaa oranssin ja keltaisen lisäksi olla mun tän kesän "juttu"), täydellinen kesäkassi.

Sille piti siis löytää kaveri, sillä eihän siinä nyt olisi ollut mitään järkeä että olisin ottanut pelkän laukun kun lähes laukun hintaan sai myös toisen tuotteen. Löysin sandaalit, ja toisetkin. Yritin valita vain toiset, mutta en osannut, joten piti sitten ostaa vielä kolmannetkin kengät, ballerinat.


Korolliset sandaalit ostin ihan sieltä turistirysän kenkäkaupasta. Ihastuin niihin heti, mutta jätin ensin ostamatta sillä yritin pysyä järkevänä, olinhan jo kolmet kengät ostanut enkä tiennyt tulisiko niille kuinka kovasti käyttöä. En kuitenkaan saanut niitä mielestäni ja vikana iltana ne piti käydä vielä hakemassa laukunpainoksi.

Tekonahkatakki on ihanan pehmoinen. Ei ehkä ihan sitä mun ominta tyyliä (nahkatakki yleensäkään), mutta siinä se nyt kotona roikkuu. Ja ostoksilla ollessamme oli ilma viilentynyt hurjasti, eikä mulla ollut päällä kuin kesämekko, joten tarvitsin paluumatkalle jotain lämmikettä ;) Tämä piti tunkea päälle myös kotimatkalle, sillä laukkuun se ei mahtunut ei sitten millään.


Tuo toinen musta möykky on vekkihame. Unohdin kuvata yhden rievun, se on semmoinen rantamekko, jota itseasiassa katselin jo viime keväänä Kyproksella mutta jätin korkean hinnan takia ostamatta. Täällä samainen mekko oli melkein puolet halvempi, hassua..

Ystävälläni on tapana ostaa matkakohteistaan muistoksi magneetti, ja nyt ihan törkeesti matkin häntä. Harmi etten ole keksinyt tätä aikaisemmin, olisi jo monta (kröhöm, tosi monta..) magneettia jääkaapin kupeessa. No, ehkä niitä kesällä tulee sitten toinen ;) Tuo mustavalkoinen laatta on katutaiteilijalta ostettu, hän siinä paikan päällä niitä sormin maalasi, ihan uskomattoman taitava. Olisin voinut ostaa kaikki esillä olevat laatat! Ja ruukkua päänsä päällä kannattelevan neitokaisen äiti osti minulle matkamuistoksi reissusta, näitä tämmöisiä patsaita yms. mulla on ollut tapana reissuiltani tuoda. Pään päällä olevassa ruukussa on kynttilä, mutta ajattelin vaihtaa sinne vaikkapa kahvinpapuja..


Ja sitten vielä pari käsikorua ja pöllökello-kaulakoru.


Mutta tässä nämä nyt sitten oli. Ei ihan kauhean paljoa eihän? Olisi nimittäin ollut paljon enemmänkin ostettavaa, mutta ihan tosissani mietin ja harkitsin kaikkea ostamaani, että onko oikeasti sellainen jonka haluan ja joka vielä kotona tuntuu fiksulta hankinnalta (mitäähän näistä en siis oikeasti olisi tarvinnut, halusin vain ;) ). Ja kyllä vaan, mikään hankinta ei näin jälkikäteen harmita :) 



---
Sain reissun aika suru-uutisia kotoa. Ville meidän viime reissulla antoi minulle suloisen nallen, joka nyt siis oli erään karvahanurin uhriksi joutunut. Snif. Olen nähnyt Danan tätä ennenkin haaveellisesti katselevan, ja nyt sitten heti kun mamma oli pois kotoa käytti tilaisuuden hyväksi. Roskiin en kuiten raaski tätä laittaa, laastari nenään vaan ;)

love ♥
Mitä teillä on tapana tuoda matkoiltanne muistoksi? 
Mulla siis ollut tapana ostaa pikku "patsaita" tai muuta sisustustilpehööriä, ja nyt jatkossa aion myös noita magneetteja ruveta keräilemään :)

4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja ostoksia - varsinkin tykkäsin tuosta nahkatakista :) Meillä ei ole tapana ostella matkoilta mitään keräiltävää :)

    VastaaPoista
  2. Voi minkä teit! Tuo pitsilaukku=rakkaus :) Tahtoo myös,toivottavasti jostain lähi kaupoista löytyisi,ettei nyt lomalle täydy lähtä sentäs :D

    Ellen

    VastaaPoista
  3. No sähän selvisit vähillä, mutta sitäkin kivemmilla ostoksilla :) Mun mielestä tossa on vähän. Jos mä pääsisin ulkomaille, mä en ensinnäkään pääsis sieltä varmaan pois, ku liikaa tavaraa :D Mut tosi kivoja (kengät varsinkin ♥)

    Ja voi nallukka raukka :( Meillä on käynyt jo monen pehmolelun kanssa samalla tavalla, niissä on vain jotain ihanaa Taren mielestä :D

    VastaaPoista
  4. Karoliina: Mäkin oon aika innoissani siitä, nyt vaan täytyy opetella sitä käyttämään. Tosin ei vielä vähään aikaan, lunta senkun lisää tulee :S

    Ellen: Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ;) Nyt tuntuu pitsijutut olevan kova sana joten hyvin voi laukkujakin löytyä omilta nurkilta :)

    Janet: Hih, niin mustakin on vähän :) Hyvä minä, alan vissiin oppia :D Enempää ei kyllä olisi laukkuihin sopinutkaan. Mekin äidin kanssa käytiin pakkausten välissä punnitsemassa laukkuja ja järjestelemässä sisältöjä uudestaan, ettei missään laukussa olisi ylipainoa :D

    VastaaPoista