lauantai 9. helmikuuta 2013

Mutta mitä tapahtui pullille?

Pitäisi ehkä leipoa pulliakin useammin kuin kerta vuoteen..

Taikina tuntui täydelliseltä ja leipominen sujui. Ei jäänyt kaulitessa kiinni mihinkään ja täytteet kuulostivat täydellisiltä tämmöiselle sitruunan ja suklaan ystävälle. Kaikki sujui siis kuin unelma.

Ainakin vielä ennen uunia.

Suklaaboston melkein kärtsäsi vaikkei ollut uunissa lähelläkään ohjeen aikaa. Sitruunapitko levisi kuin jokisen eväät vuoasta pois otettaessa, enkä ole ihan varma oliko se tarpeeksi kauan uunissa. Ja sitruunaboston(it) (tein jämäpaloista minibostonin jotta voi maistella ennen juhlia..) puolestaan tursuilevat joka suuntaan. Hmph. Ei näitä kyllä juhlissa tarjota, tyydyttävä kaupan pullaan ellen viikolla innostu leipomaan esim. vuosi sitten hyviksi todettuja dallaspullia. Mutta ei nämäkään syömättä jää, sitruunapitkoa maistelin ja oikein makoisaa oli ;)

ps. piti mennä elokuviin äidin kanssa mutta jotenkin olin katsonut ihan päin honkkelia eikä elokuvamme enää mene teatterissa! Hmph. Onneksi tulee putous, voi katsoa sitä ja mussuttaa pullaa :D

4 kommenttia:

  1. Makuhan se pääasia on, ei niinkään ulkonäkö :D

    Ps. Olen taas aloittanut bloggailun, jos lukijaksi liittyminen kiinnostaa :)
    http://valonpisaroitak.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :) Mutta nyt ei kyllä läpäse seulaa että voisi vieraille tarjota vaikka ois kuin hyviä :D

      Löysinkin uuden blogisi viikonloppuna, kiva kun oot palannut :)

      Poista
  2. No jo on hyvin kohonnut pullataikina! Ihan mahtavaa :) Mut voi kurjuus, ettei lopputulos ollutkaan haluttu. Toi mua ärsyttää leipomisessa aina kaikkein eniten, et jos ei onnistukaan. Hyviä olivat varmasti kuitenkin, se uskon :) Mä olen kans vedellyt laskiais pullia jo, vaikken itse kerennyt vielä edes tekemään. Anne ystäväin toi jo eilen herkutteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikina onnistu kyllä niin hyvin että täytyy alkaa leipomaan pullia useamminkin :D Täytyy vaan pysyä niissä perinteisemmissä versioissa, niin ehkä tulee vähän parempaa jälkeä :D

      Poista