sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Väriä päivän asussa..melkein

Ihanan aurinkoista huomenta! 

Heräsin jo ennen seitsemää, pyörin sängyssä tovin ja kömmin ylös puoli kahdeksan kieppeillä. Vaikka valvoin eilen jopa aika myöhään, yli yhteentoista :D 

Lähdimme eilen aamulla kahdeksalta Helsinkiin vanhempieni kanssa, isä meni tädilleni jotain remppajuttuja suunnittelemaan ja me äidin ja tädin kanssa pyörittiin sillä välin kaupungilla (oli muuten ihan jäätävän kylmä!!), ja kotimatkalla käväistiin vielä Ikeassa. Koko päivän ostossaldokseni jäi Ikeasta matto ja maton alle semmoinen liukueste. Outoa etten sanoisi ;) Mutta siis, kotona joskus seitsemän jälkeen ja jaksoinpa vielä kattoa nelosen Tyttö sinä olet tähti -elokuvan. Olen nähnyt sen ties kuinka monesti, mutta aina vaan se oli hyvä! Melkein on sellainen elokuva jonka voisi hankkia ihan kotihyllyynkin.

Tuotiin tullessamme meille myös pesutorni, huutonetistä löytyi alle pari vuotta vanha setti, joten päätimme hieman säästää kihlalahjarahojamme ja ostaa uuden sijasta käytetyn. Ainut vaan että hakiessa ilmeni että pesukone on ollut säilössä kylmässä varastossa, joten voi olla ettei se toimi :/ Mutta isäni onneksi nämä jutut tiesi, ja myyjälle asiasta mainitsi jolloin myyjä lupasi että kaupan voi siinä tapauksessa purkaa. Mutta mistä näitä tietää jos vaikka peruu puheensa. Toivotaan kuitenkin että kone toimii, löytyy tuolle rahalle muutakin käyttöä..

Tässäpä vielä eilisen asua, ensin meinasin lähteä hieman värikkäämmin..

 
..mutta viime hetkellä vaihdoinkin oranssin tilalle yllätys yllätys mustaa :D Mutta jospa vaikka tänään sitten laitan tuon oranssin paidan, kun muutenkin niin keväinen fiilis.


 Kuvat on muuten otettu joskus puoli kahdeksan aikoihin aamulla, ja noin valosaa! En voi lakata innostumasta siitä päivä toisensa jälkeen.

Ja vähän täytyy hehkuttaa, tajusin itsekin vasta viikolla että enää ensi viikko töitä ja sitten oon kaksi viikkoa vapailla. Tulee kyllä jälleen kerran niin tarpeeseen. Ja etelä odottaa ♥ Jokohan voisi käydä hakemassa matkalaukun ja alkaa tekemään listaa mukaan otettavista tavaroista ;)

Ihanaa sunnuntaita ihanat!

Toivottavasti tuo aurinko jaksaa hieman lämmittää jotta aamuinen -20 nousisi edes siedettävälle tasolle ;)

3 kommenttia:

  1. XD Apina! Ihana!
    Mut olisit laittanna vaan tuon oranssin paidan. Olisi sopinut todella hyvin, ei sillä että tuo mustakaan olisi ollut huono. Nätti kokonaisuus ehdottomasti :)
    Mä kans olen niin iloinen tuosta lisääntyneestä valosta! Ihan erilailla energiaa vaikka vähemmän unta jollekin yölle jäisi.
    Mua alkoi naurattamaan toi sun klo 11 valvominen. Se on meinaan mullekin jo saavutus :D Kympiltä normaalisti untenmaille niin silloin alkaa yleensä unettaakin ihan hirveesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssilla mentiin sitten seuraavana päivänä :) Hih, mulla on välillä saavutus valvoa edes sinne kymmeneen, ainakaan aamuvuoropäivinä. Onneksi tosiaan tuo valo antaa hereilläpysymiseenkin energiaa, ilman päikkäreitäkin pärjää jo ihan mainiosti vaikka iltaisin sitten peti puoleensa vetääkin välillä aika aikasin :D

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, täytyypä tulla kurkistamaan :)

    VastaaPoista