maanantai 4. maaliskuuta 2013

Vaunuja ja nimiä -ja päättämisen vaikeus

Gran Canaria vai Teneriffa. Punainen vai musta pusero. Kinkkupizza vai kanaleike. Ostaako vai eikö osta. Olipa päätettävä asia mikä tahansa, mulle herkästi iskee valinnanvaikeus. Voitte siis vaan arvata kuinka vaikeaa tulee olemaan nimen päättäminen vauvalle! Pusero sentään tulee olemaan käytössä kunnes kuluu puhki tai joutaa muuten kiertoon, mutta pikkuinen joutuu elämään nimensä kanssa koko ikänsä. No, mitään Karhunpoikaa tai Tiivitaavia meille ei tule, mutta on noissa "perinteisissäkin" nimissä ihan tarpeeksi valinnanvaraa. Mulla on pari tytön nimeä ollut jo vuosia mielessä, tosin niistä lempparin vei Villen serkku (ärräpäitä), mutta nyt raskaanaollessa en ollutkaan yhtään niin varma niistä. Onneksi siitä ongelmasta on ainakin väliaikaisesti selvitty ja asia on nyt vähän helpottunut, kun ei tarvitse miettiä kuin niitä poikien nimiä ;)

Omasta mielestä keksinkin jo aika kivan nimen, mutta Ville tyrmäsi sen heti. Pöh. Ehkä saan sen vielä puhuttua ympäri ;) Ja onhan noita nimiä, ihan liikaakin. Kalenterista olen merkkaillut kivoja nimiä ja yhdistellyt niitä eri tavoin, pyöritellyt suuntaan jos toiseen ja miettinyt myös isovanhempien nimien käyttöä jollain tapaa.. Onneksi on vielä aikaa miettiä.
 

Muitakin päätöksiä pitäisi tässä ennen nimeäkin tehdä. Esimerkiksi vaunut! Voi mahoton kun en ymmärrä niistä oikein mitään, käytetytkin kelpaisi mutta täytyy ensin varmaan käydä liikkeissä tutustumassa eri ominaisuksiin :D Yksiin olen silmäni jo ehtinyt iskeä, tietysti sieltä kalliimmasta päästä olevaan Emmaljungaan;)

 

 Onko kokemusta näistä Duo Edge-yhdistelmävaunuista? Tai muita vinkkejä vaunukaupoille? Olisin toooodella kiitollinen kaikista vinkeistä ♥

13 kommenttia:

  1. Minullekkin tulee tulevaisuudessa oleen vaikeuksia päättää lapselle nimeä, mielessä on monta, mutta ei vaan osaa päättää.

    Pasin veljentyttö on nimeltään Hertta ja häntä nimensä mukaisesti sanotaan, että oletpa herttainen :). Sitten itse haluisin, että meidän lapsella olisi sitten nimi, että voitaisiin nimestä vääntää tuollainen sana esim. Sulo suloinen. Kuullostaa tyhmältä :D. Kaikkea tulee mietittyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä minäkin nimiä mietin jo pitkään ennen kuin edes raskautta suunniteltiin :D Tärkeitä asioita ;)

      Poista
  2. Hmmm, mitenköhän tää kuulostaa niin tutulta? ;D I feel you sis ♥ Mutta suostuttele vaan sitä Villeä, ehkä se leppyy ;)

    Mulla taas on pojan nimi jo valmiina ja uskon, ettei kukaan läheisestäni valitse samaa, joten sen puolesta ei hätää. Mutta nimenomaan vaikka nimi miellyttää itseä, niin toivottavasti myös lasta itseään, ihan aikuisenakin. Mä olen aina ollut todella tyytyväinen omaan nimeeni ja äiti kiitellytkin useasti nimestäni :) Kovin montaa Janetia ei ole tullut vastaan. Tykkään myös muistakin nimistäni :)

    Munhan on hirmuisen hyvä käydä keskustelemaan näistä rattaista, ihan kun mulla on niistä mitään pienintäkään ymmärrystä, mutta joku on joskus sanonut, että ne missä on vain yksi rengas edessä on hyvät kuljettaa. Minen silti sano mitään ;D Noissa kuvissa olevat on kyllä hienot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niipä, kuinkahan moni on aikuiseina kiitollinen nimestään jos se vaikkapa on joku tiivitaavi, sellaisiakin kun nykyään tuppaa olemaan.. Mulla on muutama sellainen nimi mielessä, joka ois ihana vauvalle ja lapselle ja sitten vanhalle papalle, mutta en tiedä miten sopii aikuiselle miehelle :D Mutta toisaalta ainahan lapsi/aikuinen voi sitten keksiä lempinimiä tai ottaa toisen nimen käyttöön jos ei miellytä ;D
      Mä oon ymmärtäny et semmonen kolmepyöränen ois hyvä ja ketterä just jossain kaupungilla ja kaupoilla (voin olla väärässäkin :D ), mut aattelin et tääl "maalla" menis tommonen tukeva nelipyöränen, pääsee sitte tuol maastossakin :D

      Poista
  3. Meillä tulee varmaan vielä tappelu tuosta nimestä :D Toiset nimet on kyllä selvillä, tulee molempien toisen papan nimi, mutta se etunimi! Minulla on (omasta mielestäni) loistavia ehdotuksia, mutta P:lle ne ei taas kelpaa, argh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tiedä vaikka täytyisi lopulta arvalla vetää nimi :D Toi on kyllä kiva että käytätte pappojenne nimiä, jotenkin haluan kans yhdistellä näitä omiemme nimiä pojan nimeen. Sinänsä ois helppoa käyttää isiemme nimiä kun molemmalla on samanniminen isä :D

      Poista
    2. Onneks mulla on kuitenkin sitten se lopullinen sana nimenvalinnassa, sillä P sai "päättää" uskonnon :D kun ollaan molemmat eri uskontoja eli ortodoksi tulee pojasta. Tosin ei mulla mitään sitä vastaan ole, eikä siitä tarvinnut neuvotella kun en itse ole mitenkään uskonnollinen.
      Meilläkin pystyisi meidän isien nimiä käyttämään helposti, sillä minun isän toinen nimi on sama kuin P:n isän nimi, mutta jätetään se käyttämättä ainakin vielä tän ensimmäisen kohdalla :D

      Poista
  4. Maantie ajoon voisin suositella noita nelipyöräisiä, meillä oli Brion ilmakenno renkailla varustetut yhdistelmät ja voisin ehkä suositella noita ilmakenno renkaita ennenkä ilmarenkaita, ei tule rengasrikkoja (vähemmän pitstoppeja) ja omasta mielestä oli kevyemmät työntää esim. loskasontakelissä-> liputan siis ilmakenno renkaiden puolesta. Toki on maku asia:)
    Ja ei se nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä vai mitense meni;) Meillä ensimmäinen ja viimenen nimi oli jo valmiiksi mietitty pojalle (etunimi keksitty viimenen nimi isiltä), mutta se keskimmäinen nimi teki tuloaan pitkään ja tytön nimen miettiminen olikin jo tarina erikseen kun isimiehelle ei kelvannutkaan mikä tahansa....

    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei riitä että päättää vaunujen mallin, kun sitten vielä renkaitakin on ainakin sen kolmen sorttisia. Mutta nuo ilmakennorenkaat kuulostaa aika hyviltä, täytyy pitää ne mielessä jahka vaunukaupoille päästään :)
      Hih, mikä noita miehiä vaivaa ku ei hyvät nimet kelpaa :D

      Poista
  5. Itsellä on käytössä brion yhdistelmävaunut ja täyskumipyörillä :D eli ei tarvii pelätä että menee renkaat rikki.Tosiaan kolme vuotta kohta ollu käytössä ja ei mitään vikaa oo löytynyt.Jos uutena ostaa niin onhan niissä se takuu jonkun aikaa.Sitä vielä piti sanoa että hyvin kulkee oli keli millainen tahansa,bussiin pääsee tosi hyvin näillä kun on kevyet ja kaupassa hyvät myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy ihan kunnolla perehtyä noihin vaunujen eri ominaisuuksiin ennen kun kauppoja rupeaa tekemään. Niitä kuiten saa jonnin verran tyyräillä että sais kyllä olla sit kans hyvät. Brio onkin toinen merkki jota oon sillä silmällä katellut.

      Poista
  6. Mulla on ollut kauhea nimistressi molemmista raskausaikana, mutta molemmista ollaan myös hyvissä ajoin keksitty nimi ja se nimi on sitten jäänyt. Jotenkin se vaan on loksahtanut kohdalleen. Joten älä huoli, kyllä te nimen keksitte. :)

    Meillä on Hartan Topline X -yhdistelmät kovalla kopalla. Täällä vähän vielä tuntemattomampi saksalainen vaunumerkki, mutta keskieuroopassa kuulemma kovin suosittu. Oon ollut näihin ihan äärettömän tyytyväinen. Mitään vikaa tai huonoa en oo keksinyt ja näissä oli hintakin mun mielestä ihan kohtuullinen. Näitä saa lisäksi mooonissa eri kuoseissa. Voin lämpimästi suositella! Esikoisella oli Briot, mutta niistä en tykännyt niin paljon. Olivat tosian aika vanhatkin, kun käytettynä ostin.

    Makuasia mitä vaunuissa kaipaa, eikä sitä oikein voi etukäteen tietääkään. Niissä brioissa meillä ei ollut heittoaisaa ja nyt halusin ehdottomasti. Niissä oli ilmapyörät ja niitä sitten vähän valia paikkailtiin joten nyt halusin ehdottomasti puhkeamattomat. Ja nelipyöräiset ottaisin jos vähänkin kulkee jossain "maastossa" ja sorateillä. Lisäksi näissä uusissa on kuomussa sellainen "tuuletusaukko" takana, eli ilman saa helteellä kiertämään ja siitä oon tykännyt kyllä (vanhoista puuttui myös tää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä onkin että ei oikein voi etukäteen tietää mitä vaunuilta kaipaa, ja myöhästä se muutaman kuukauden käytön jälkeen sitten on :D Mutta jospa sitten toisen kohdalla on fiksumpi ;) Tuosta Hartanista en ookkaan kuullut, täytyypä googletella :)

      Poista