maanantai 1. huhtikuuta 2013

Hammastahnaa testauksessa

Pääsin buzzaamaan uutta monitehoista Oral-B Pro-Expert -hammastahnaa, ja mikäs sen sopivampi, hampaidenhoitokin kun on näin raskausaikana kaiken muun ohella erityisen tärkeää. Onnekseni olen ientulehduksilta välttynyt, sillä olen kuullut että se voi olla aika ikävää.. 

Tuotevalikoimaan kuuluu neljä hammastahnaa jotka suojaavat hampaita kahdeksalla eri alueella: reikiintyminen, ienongelmat, plakki, vihlonta/herkkyys, kiilteen kuluminen, värjäytymät, hammaskivi ja pahanhajuinen hengitys.

  Aluksi järkytyin All Around -tahnan mausta. Hyi hyi hyi, teki melkein mieli sylkeä se pois. Maku toi mieleeni ala-asteella hammastarkastuksilla pureskeltavaksi saadun punaisen tabletin, joka värjäämällä näytti mistä hampaita on huonosti harjattu. Hih, joillakin tätä punaista väriä oli sitten kouluun palatessa ihan jossain muuallakin kuin vain suussa -pojat :D Mutta niin, maltoin mieleni ja lopputulos on kyllä pienen kärsimisen arvoinen, sillä hampaat oikeasti tuntuivat ihanan puhtailta vielä pitkään hammaspesun jälkeen. Ja kun makuunkin tottuu niin ei se enää niin paha ole. Tosin ystäväiseni mielestä tahna ei edes ole mitenkään pahanmakuinen, joten makuasia sekin ;).. Kiille -tahna on maultaan vähän miedompi, mutta muuten tykkään enempi tuosta toisesta.


Viimeeksi tahnakokeilusta jäi uusi tahna käyttöön, saattaapi olla että niin käy nytkin :) 

Mutta sitä tämä blondi ei vaan millään tajua että miksi tuon All Around Protection -tahnan lisäksi on  kolme muutakin tahnaa (Hammaskiille, Whitening sekä Sensitive + Gentle Whitening), kun tämä yksikin jo kaikkiin mahdollisiin ongelmiin vaikuttaa..? :D

4 kommenttia:

  1. Olen täysin samaa mieltä mausta! HYI RIIVATTU! Ajattelin, et mitä ihmeen myrkkyä mukaani laitoit :D

    -J

    VastaaPoista
  2. Mä olen pitkään etsinyt hyvää hampitahnaa. Josko tämä sitten olisi se the One :)

    VastaaPoista