perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kaupassa pyörinyt

Vietin tänään perjantain kunniaksi töiden jälkeen kaksi tuntia Prismassa, asiakasomistajapäivien houkuttelemana. Voin kertoa että en ollut ainut. Tällä kertaa kaupassa käytetty aika ei kuitenkaan tarkoita suurta ostossaalista, meni vaan niin pirun kauan kun kaikkien putelien tekstit piti tavata ja vertailla eri tuotteita keskenään. Mutta muutamia ostoslistalla olleita hankintoja sain onneksi tehtyä, lähinnä vauvalle mutta myös itselle kosmetiikkaa ja esim jo tovin ostoslistalla pyörineen rikkaimurin :D Siinä rikkaimurihyllynkin edessä vierähti hetki kun pyörittelin kaikkia vuorollaan käsissäni ja mietin mikä olisi paras vaihtoehto, luin tekstejä ja vertailin hintoja, voi näitä vaikeita valintoja :D (asian ratkaisi tällä kertaa ulkonäkö)


Mutta aina ei tämä loputon pohtiminenkaan tarkoita toivottua lopputulosta. Nyt kotona nimittäin huomasin että saattoi tulla hieman vika valinta tuon kylpyammeen tai vaihtoehtoisesti tuen kanssa, sillä tuo tuki ei taida oikein kunnolla asettua ammeen pohjalle, hmph. Yhtään ajatellut tätä siellä kaupassa, vaikka pienen tovin siinäkin osastolla sain kulumaan :D Täytyy nyt vielä mallailla ja tarvittaessa jompi kumpi vaihtaa, olivat vissiin niin suloisia nuo Nalle Puh -kuvat niissä että sekoittivat ajatukset kokonaan..

Äiti on tulossa käymään, katsomaan uusia hankintoja, ja kaivelin pakastimen uumenista jotain hyvää kahvin kaveriksi. Löysin lokeron pohjalta tähtitorttuja..hmm..en kyllä muista viime jouluna niitä pakastimeen asti leiponeeni :D Mutta maistellaan onko vielä hyviä, löytyy sieltä sitten tarvittaessa tuoreempaakin ;)  Operaatio pakastimien tyhjennys menossa, että saa uusia leivottua tilalle :D



 Nyt pitäisi vähän siivoilla, olohuoneesta/aulasta/mikälie oli pikkuveli eilen hakenut sen Malmin mustan lipaston, ja sen takaa oli paljastunut kasa pölypalleroita, ihan ihme juttu miten sinne moisia on joutunut. Taidetaan tyttöjen kanssa kuitenkin ihan vaan kölliä, ja herkutella, tämä ilta, imurin kanssa ehtii heilua huomennakin :)  Viikonloppu vierähtääkin töissä, mutta Vapun saan viettää vapaalla :) Mitään ohjelmaa ei ole tiedossa, mutta toivottavasti olisi kivoja ilmoja niin vois vaikka pihalla jotain touhuilla, luntakaan ei ole kuin ihan pikkariikkisen enää kasojen pohjia \o/  Munkkeja ainakin pitää ostaa iso kasa ♥

Mitens teidän Vappusuunnitelmat?

6 kommenttia:

  1. Minäkin käväisin asiakasomistajapäivillä ja sain hankittua tasan tumput ja kaksi tuttia pieonokaiselle :) just kun ajattelin että kaikka alkaa olla hommattu kun sänky saatiin haettua, niin tajusin että eihän meillä ole ammettakaan vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, minä alan aina hyvissä ajoin keräämään "tuplabonus -ostoslistaa" niin ei oo pelkoa että tyhjin käsin tarvis sieltä pois lähteä :D

      Poista
  2. Mulla olis samanlaiset hankinnat kans edessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minusta on ihana ostella kaikkea tuollaista suloista :) Tai lähinnä kaikkia vauvajuttuja, en nyt tiedä onko liivinsuojat ja kosteuspyyhkeet kuinka suloisia :D

      Poista
  3. Meillä on tommonen samanlainen Nalle Puh-amme ja on se niin suloinen :)

    VastaaPoista