maanantai 3. kesäkuuta 2013

Baby shower

Tämä mamma sai eilen taas nauttia ihanien ystävien seurasta ♥

Olin lähdössä ystävän kanssa ostoksille kun auto kurvasikin kotipihaani (eli siis vanhemmilleni) ja siellä odotti ystävät kera sinisen rekvisiitan ♥


Vauvakutsut ♥

Olin tietoinen että moista saattaisi olla tulossa ennen synnytystä, mutta ehkä hieman jo toivoin asian unohtuneen, kämppämme kun on tällä hetkellä kuin pyörremyrskyn jäljiltä -ei siis siinä kunnossa jossa juhlia toivoisin järjestettävän. Mutta ihanat olivatkin keksineet järjestää juhlat ihan jossain muualla ♥


Vanhempani muuttavatkin kohtapuoliin tuolta pois (joskin veljeni on seuraava asukki joten kylään vielä pääsee) joten oli kiva vielä yhdet juhlat siellä viettää. Matkalla kerroinkin kuskille että tiesikös hän että veljeni on siihen muuttamassa, ja tämä ikäänkuin siitä keksi että ajetaankin sitten sitä kautta ihan fiilistelymielessä. Enkä minä osannut epäillä edes siinä vaiheessa yhtään. Pihaan kun käännyttiin niin vähän jo osasin ihmetellä :D


Ilma oli ihana, pihalle oli viritelty katos jonka varjossa herkuteltiin ja höpöteltiin.


Pääsin maistelemaan ja arvuuttelemaan vaippojen aarteita. 


Hih, neljästä kaikki oikein - on tullut ennenkin maisteltua ;)

Sain upean kakun jota en vielä ole raaskinut edes avata. 


Ja vielä ihan hurjan lahjakortin Lastentarvikeliikkeeseen! 

Voi kuinka onnellinen olenkaan ihanista ystävistäni ♥
Kiitos tytöt.


2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania ystäviä sulla on! Nyt harmittaa, etten itse järjestänyt silloin aikoinaan noille sisarusten tuleville lapsille. Tää buumi taitaa olla rantautumassa Suomeen vasta pikkuhiljaa? Varmasti ollut todella ihanat juhlat ja tuleva äitee näyttää niin ihanalta ja hehkeältä ♥ Ja juhlapaikkakin niin vimosen päälle. Teillä on varmasti ollut ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä vauvakutsuja oo kauheen montaa vuotta vielä suomessa tainu olla, kiva että kuiten on tiensä tänne löytänyty :D Nää oli munkin ekat, kiva olis jos pääsis joskus jollekin samanmoisia järkkäämään :) Parasta tietysi että näki ystäviä koolla, mutta olihan tuo kaikki muukin ihanaa :)
      Ja etköhän säkin ehdi jollekin moiset vielä järjestää :)

      Poista