keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Luppoaikaa?

Loppukesästä kun alkoi telkussa pyöriä mainokset kaikista uusista sarjoista olin innoissani. Kerrankin aikaa seurata sarjoja kun ei ole epäsäännölliset työvuorot sotkemassa kuvioita. Kaksi julkkista ja yhdet häät. Koko Suomi leipoo. Hells Kitchen Suomi. Nashville. Tanssii tähtien kanssa. Client list. Face. Vain elämää... Jopa julkkis BB kiinnosti kunnes selvisi ketä julkkiksia siinä oli.  Mutta kuinkas kävikään. Mitään telkkaria ehdi katsomaan, ainakaan silloin kun tulisi jotain katsottavaa. Tai jos ehtisi niin ei muista. Ja kun Aatu käy nukkumaan kömmin minäkin ennemmin sänkyyn kera kirjan, ja jaksan lukea muutaman sivun ennenkuin uni vie voiton. Ainoa sarja jota nyt olen seurannut on ollut Bridge. Sekin onnistunut lähinnä siksi kun tulee ainakin kahtena päivänä uusintana. Tai katsoinhan minä kerran tuon hääohjelman, mutta se ei oikein vastannut odotuksia. Vain elämää ei onneksi ole vielä alkanut, se on pakko muistaa katsoa mikäli on yhtään edelliskauden veroinen :)

Vaikka tässä siis "lomalla" ollaan niin ei sitä varsinaista luppoaikaa ihan hirveesti ole :) Pikkumies pitää päivisin seuraa, ja mikäs sen parempaa ajanvietettä olisikaan. Kotona riittää kyllä puuhaa sitten jos sattuu tylsää tulemaan. Kirppis on nyt ollut vajaan viikon ja siellä on käyty joka päivä, ihan kivasti on saldoa jo kertynyt :)  Maanantaina maistelin vähän miltä yh-elämä tuntuisi, kun Ville lähti töihin kun me vielä nukuttiin ja tuli yöllä kotiin kun me taas jo nukuttiin. Ja tietysti taas aamulla töihin.. Mutta juu, täytyy nostaa hattua kaikille yksinhuoltajille, en tiedä kuinka sitä jaksaisi päivästä toiseen vaikka vauva "helppo" onkin. Eli täytyy muistaa olla kiitollinen toisen olemassaolosta, vaikka välillä nuo likapyykit ympäri huushollia ja pöydälle jätetyt tiskin vähän nyppivätkin ;)

Ja kyllä se vaan kuulkaas on syksy! Eilen iltasella satuin vilkaisemaan lämpömittaria niin plus viittä näytti!! Hui kamalaa, ihmekkään että ulkona oli vähän palellut kun pukeutuminen ei ihan säänmukaista sitten ollutkaan.. Ja tänään äiti kertoi että heillä päin oli sadellut lunta! Hyi hyi hyi.

Vaikka muuten syksyä odotankin ihan innolla, ehkä ensimmäistä kertaa. Mitä kaikkea kivaa sitä onkaan pojun kanssa tiedossa :)

6 kommenttia:

  1. reagoiko teidän koirat mitenkään jos ville/sinä tulette yöllä kotiin? vahtimalla? vai tunnistaako tutun
    ihmisen?
    meillä välillä muristaan peiton alta, välillä ei reagoida. mut jos noutaja ärähtää on rääpiöt heti menossa
    mukana =D
    täälläkin on tänään etsitty loputkin syksyvaatteet ja aluspuvut esiin,hanska ja hattutilanne kartoitettu, ja varmistinpa samalla että muksuille löytyy toppavaatteetkin talveksi, joten vaatteiden puolesta syksy saa
    tulla =) (toivotaan kyllä kovasti vielä paljon aurinkoisia päiviä)
    ainin, kerroit jossain postauksessa niistä tuorehupuista, vähänkö ne on käteviä, kiitos siis et toit ne miun tietoisuuteen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siitä räksytys alkaa kun ovella alkaa kolina kuulua. Ja mikä ärsyttävintä, ville kun on yöllä poissa niin koirat haukkuu myös kaikkia muita ääniä joita ulkoa kuuluu, mutta näin ei kuulemma ole kun ville on niiden kanssa yötä kotona ja minä poissa?! Onneksi Aatu ei räksytyksiin herää, paitsi jos on vasta juuri nukahtamassa niin sitten pelästyy ja tulee itku.

      Hyvä että ovat osoittautuneet mainonnan arvoisiksi ;) ne on kyllä käteviä!

      Poista
  2. Voi voisin kirjoittaa vaikka millaisen avautumisen "yh-elämästä"... Meillä on viimeiset viikot aika pitkälle mennyt niin, että P on tullut aamuyöstä/aamusta töistä, nukkuu iltapäivälle ja lähtee takaisin... Välillä ei ehdi edes nukkumaan, kun pyörähtää vaan kotona ja takaisin tien päälle, nukkuu sitten rekassa jossain... Luojan kiitos tämä on vain väliaikaista, kun tekee "sijaisuutta" toisessa firmassa. Koettelee kyllä välillä hermoja ja P:tä harmittaa kun joutuu olemaan niin paljon pois kotoa, eilenkään ei ehtinyt poikaa nähdä ollenkaan, kun nukkui juuri päikkäreitä sen aikaa kun isi oli kotona valveilla... Täytyy sinnitellä vielä nämä muutamat viikot, sitten elo "normalisoituu". Ja todellakin nostan hattua heille, jotka 24/7 näin elävät, onneksi meillä on hyvät tukiverkostot ja innokkaita lapsenvahteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teilläkin on sitten ollut rankkaa. Onneksi jo loppusuoralla :). Meilläkin Ville välillä saattaa tulla vasta iltasella 19-21 aikaan kotiin mutta helpottaa sekin vähän että edes muutaman tunnin on käytettävissä.

      Poista
  3. Hitsi, mun on löydettävä itselleni aikaa, sillä olen koukuttanut itseni taas kerran niin pahasti tiettyihin sarjoihin. En kehtaa edes myöntää miten moneen. Kaunareitakin olen tuijotellut :P No mutku se on niin jännä, et kumpi tyttö saa pojan ;D Emmerdale, Salkkarit, House, Voice Kids, Idols... ja mitä vielä. Sit kun miettii, et noita tulee harvase päivä, et millainen sohvaperuna meikästä tulee. Huh! Oo vaan tyytyväinen, kun et ole koukuttunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, eikös niissä kaunareissa ne tytöt saa vuorollansa sen pojan, ja sit taas uudestaankin :D
      toisaalta joo kyl ihan hyvä et jää sarjat näkemättä ni ei tuu kaikkeavluppoaikaa sit istuttua tv:n ääressä (mitä tietsikalta jää ;) ) vaik ois se tallentava boksi ihan kiva kuiten ;D.

      Poista