perjantai 25. lokakuuta 2013

3 kk

Kolme kuukautta tuli mittariin jo pari viikkoa sitten, joten ehkä olisi jo aika kertoilla Aatun 3kk kuulumiset. Jutut on itseasiassa kyllä kirjoitettu silloin samana päivänä, mutta kuvien takia on jäänyt vähän muhimaan..

Aatu 3kk on varsinainen ilopilleri, päiväsaikaan ei juuri muuten kiukkua kuin nälän tullessa. Joskus iltaisin tulee vieraisille iltakiukku, varmaankin kun väsy pääsee liian kovaksi. Silloin ei tahdo mikään kelvata, ja huuto on kova. Ääntä siis löytyy kuin isommastakin köriläästä :D Ääntä löytyy myös haastellessa, välillä "puhe" on sellaista kiljuntaa että äidillä meinaa korvat soida :D Ei ainakaan meikäläinen pysty yhtä korkeita ääniä muodostamaan. Viihtyy joitain aikoja yksinkin, ja tyytyväisenä sitterissä seurailee esimerkiksi kun mamma kokkailee tai on aamutoimissa. Mutta tietysti on myös niitä päiviä, kun viihtyisi vaan ja ainoastaan sylissä.

3kk 3pv
Tarkkaan seuraa mitä ympärillä tapahtuu, ja esim koiria katselee jos lähellä pyörivät. Samoin katse herkästi hakeutuu tietokoneen ruudulle, kännykkään ja telkkuun, mikäi ovat päällä. Joitain kertoja oonkin käyttänyt tätä hyväkseni jos ei muuten oo yksikseen viihtynyt ja oon tarvinnut kädet vapaaksi. Kädet ei enää niin koko aikaa ole nyrkissä, ja pikkuisin sormin löytää kaikenlaista nyrkkiin sopivaa, tarttuu esim mun hiuksiin (tiukasti ;D ), vaatteisiin tai harsoon, ja leluihinkin mikäli sattuu sopivasti hollilla olemaan, mutta ei niitä vielä tietoisesti osaa tavoitella. Nyrkki tai peukku löytää suuhun, välillä oikein kunnon lussutus kuuluu kun pikkuinen peukku on niiiin hyvää. Niin ja kuola valuu ;D


Neuvolassa todettiin pojun kasvaneen oikein mukavasti, vaikka kyllähän sen muutenkin on huomannut jo vaatteistakin (pääasiassa 62 mutta jo muutama 68kin käytössä). Painoa 6560g (+1040g kuukaudessa) ja pituutta 61cm (+4,5cm). Neuvolan täti kirjoittikin että potra komea poika ;) Poju innostui neuvolassakin juttelemaan kovaan ääneen ja täti naureskelikin ettei ole vähään aikaan moista kuullut :D Sai kaksi piikiä (itku :'( ) ja rota-tehosteen suun kautta, joista illalla tulikin sitten se kuume.

0kk - 3kk

Päivärytmiä oon vähän yrittänyt meille löytää ja jotain sellaista on alkanutkin muodostua; heräilee 8-9 aikoihin (aamuyöstä kylläkin kanssa tankataan), syö parin-kolmen tunnin välein, 11-12 saa pullosta korviketta ja n 30-40ml velliä, sen jälkeen päikkärit joita nukkuu sen mitä ollaan liikkeellä, aina ei sitäkään ja joskus tunnin vielä päälle. Mutta päiväunet on siis aika vieras käsite vieläkin. Yöt onneksi nukkuu vieläkin hyvin, nyt on muutamana yönä herännyt jo puol kaks-puol kolme ekan kerran, liekö on se tiheän imun kausi menoillaan sitten. Illalla ruvetaan iltatoimiin 20-21 ja sen jälkeen syömisiä pullosta. Nukkumaan käymistä oon yrittänyt aikaistaa klo 21->, mutta yleensä se on siellä kymmenen korvilla kun nukahtaa, joskus lähempänä yhtätoista.

♥♥♥

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus :)
    Mut ei oikeesti kui nopee aika menee! Justhan Aatu vasta syntyi, tai oikeastaan justhan sä ilmoitit pienen olosta masussa. Apua! Aika menee todellakin liian lujaa. Ja miten paljon poitsu on kasvanut! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! Kohta saan leipoa puolvuotiskakkusia jo ;D

      Poista
  2. Onpa kyllä komean kokoinen poju! Ja ihan perusmeiningiltä kuulostaa teiänkin touhut :)..meilläkin oli silloin vähän päikkärien kanssa taistelua, mut kyl se siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ruoka maistuu :) Enkä kyllä malttais millään odottaa et päästää maistelee soseita, et maistuuko ne yhtä hyvin :D Mut muutaman viikon jos vielä malttais. Toivottavasti meilläkin nuo päikkärit alkais maistumaan vähän paremmin :)

      Poista