tiistai 25. maaliskuuta 2014

Tyyntä myrskyn edellä

Meillä meni yöt melkein viikon tosi kivasti, Aatu heräsi ensimmäisen kerran vasta aamuyön puolella puoli viideltä - viideltä,  söi ja jatkoi vielä unia. Sitten tuli pari hammaskiukkuyötä (kohta Aatulla on iso rivi ihania pikku hampaita suussa :D ). Mutta viime yönä koettiin taas jotain ihan uutta. Aatu heräsi kahdelta. Ja valvoi KAKSI tuntia. Ei auttanut maito, paijailu eikä viereenotto. Väsymyksestä ei tietoakaan, pirteänä pölisi ja pyöri ja liikkeelle olisi pitänyt päästä. Vihdoin neljältä sitten jatkettiin unia. "Mielenkiinnolla" odotan mitä tästä yöstä tulee..

ai nukkumaan pitäs käydä

Muutakin kivaa, ihan oikeesti kivaa siis, tässä odotellaan, lähdetään nimittäin ensi viikolla sinne reissuun :) ! Aatulle olen jo vähän kamoja kasaillut, mutta näinköhän tässä taas käy niin että omat jää ihan viime päiviin ja laukkuun tulee pakattua taas ties mitä turhaketta. Vielä pitäisi selvittää se kuinka paljon maitoa saa ottaa koneeseen, ei kai rajattomasti kuitenkaan.. Olen jostain saanut sen käsityksen että vain sen verran mitä matkan aikana tarvitsee, mutta eiköhän tämäkin tieto löydy lentoyhtiön sivuilta. Tai iki-ihanasta googlesta ;)

mun oma kesämies ♥

Reissun jälkeen onkin sitten edessä taas yksi etappi, eikä sitä ajatellessa voi taas kuin todeta kuinka nopeasti aika on mennyt. Multa nimittäin loppuu äitiysloma ensi kuussa! Hui. Vielä en palaa töihin vaan jään kotiin lusmuilemaan ;) Ei muuta kuin kukkaron nyörit tiukalle! Viime aikojen ostelut ei kyllä yhtään tue tätä, noiden viimosten esiteltyjen jälkeen olen ostanut pari laukkua, mekon (poistorekistä!! ;D ) ja tehnyt Anttilaan isohkon tilauksen, joka ei kylläkään vielä ole tullut. Mutta reissun jälkeen sitten, ostelut pannaan.
 
Eilen käytiin vihdoin ja viimein Aatun kanssa jumpalla.  Oli tosi hyvä ja päätellen siitä kuin paljon nyt koskee joka paikkaan tulee todellakin tarpeeseen :D Täytyy siis yrittää ottaa tavaksi aloittaa viikko jumpan merkeissä, kun ei enää voi Aatun pitkiä aamu-uniakaan tekosyynä käyttää ;)

Mutta eihän tänne sen kummempia, toivoisin että saisin useammin aikaiseksi tänne kirjoiteltua mutta niin vaan jää ajatuksen tasolle monet jutut. Aatun päikkäreitten aikaan olisi hyvin aikaa, mutta usein kömmin sinne viekkuun lueskelemaan ja kuuntelemaan toisen unituhinoita. 

On muuten jännät ajat käynnissä just nyt, Aatulle on ihan minä hetkenä hyvänsä syntymässä uusi vauvakaveri. Uijui. Sitten pääsee taas ihmettelemään kuin hirvittävän pieniä ne osaakin olla, onko Aatukin ollut noin pieni ;) Muistin virkistämiseksi katselinkin vähän kuvia kesältä - ja juu, kuin se onkin ollut pieni! ♥


2 kommenttia:

  1. Voihan Aatu! Toivottavasti tämä oli vain yhden yön villitys ;) meillä ollaan iltaisin kiukuteltu kipeitä ikeniä, eikä niitä hampaita vaan millään meinaa kuulua, inhottavaa :/ onneksi yöt kuitenkin nukkuu hyvin.
    Ihanaa, että pääsette reissuun, on varmaan jännää lähteä pikkuisen kanssa :) meillekin on matka varattuna, tosin vasta syyskuulle :)
    Ja todellakin järkyttävää, minun äippäloma loppui viikko sitten :( ihan hirveen nopeesti menee aika!! Töihin palaan toukokuun alussa, minun äiti jää vuorotteluvapaalle ja hoitaa Leeviä aina kun ollaan P:n kanssa yhtäaikaa töissä :) lokakuussa sitten hoitoon vasta ja minä teen sitten puolikasta työaikaa ainakin muutaman kuukauden... ei oo meijän vauvat enää pikkuvauvoja :'/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei oo! Oon aina kuvitellu et vauvat on pidempään vauvoja :(
      Onneksi oli yhden yön villitys, ja vaikka hampaita tullu lisääkin niin onneksi selvitty ilman vaivoja.
      Reissussa oli ihanaa, ja kaikki sujui ilman ongelmia, huh :) Mihkäs päin työ lähdette reissuun?

      Poista