perjantai 11. heinäkuuta 2014

Vuosi

Eilen tuli vuosi täyteen. Aatun ensimmäinen vuosi. Mun ensimmäinen vuosi äitinä. Parempaa kuin mitä ikinä osasin kuvitella. Niin paljon enemmän. Tietäähän sen ennakkoon että omaa lasta rakastaa, paitsi niinä epävarmoina hetkinä raskauden myllerryksessä kun on ihan varma että tulee olemaan maailman surkein äiti ;), mutta silti se jotenkin yllätti miten paljon sitä voikaan rakastaa ♥



Aina kuulee sanottavan että enimmäinen vuosi on rankin, mutta ehkä meille suotiin helppo alku sillä en koe menneen vuoden olleen mitenkään erityisen rankka. Ehkä se kostautuu myöhemmin, viimeistään sitten murrosiässä, saa nähdä. Vaikka tokihan niitä rankkojakin hetkiä on mukaan mahtunut,  kuin myös väsymystä, pelkoa ja epävarmuutta, kyyneliä kun ei tiennyt miten voisi toisen itkuun auttaa. Ja välillä olisi ainakin ihan pikkariikkisen tehnyt mieli pistää isukki autotallimajoitukseen, vaikkei nyt eron partaalla ollakaan oltu ;)


Synttäripäivä meillä vietettiin kuumeessa, tiistaista lähtien ollut korkea kuume joka huipentui eilisaamun +40, ja käytiinkin sitten varoiksi lääkärissä. Mitään ei onneksi ollut, todennäköisesti vauvarokkoa tai sitten jokin muu virustauti. Mutta vaikka vauvarokkoa itsekin epäili niin voipa nyt sitten levollisin mielin odotella kuumeen laskua, kun tietää ettei mitään erityistä hoitoa vaativaa ole. Ainakaan nyt aamulla ei enää tuntunut kuumeiselta, pidetään peukkuja että ei päivän mittaan nousekaan sillä viikonloppuna olisi tarkoitus juhlia. Tänään ainakin ohjelmassa leivontaa, siivousta, leivontaa ja vielä vähän lisää leivontaa. Ja siivousta. Ja toivottavasti jossain kohtaa ehtii pihalle nauttimaan kesästä, edelliset päivät kun on menneet aika visusti sisätiloissa.


Mutta tähän taitaa tältä erää päättyä vauva-arki, edessä uusi arki taaperon kanssa :)

10 kommenttia:

  1. Siis apuva! Joko se vuosi meni? Näin nopeasti :o hurjaa. Aatusta on kyllä sellainen hurmuri hymypoika <3
    Ihan varmasti välillä on ollut vaikeaa ja uskon että isukki olis mielellään majoitettu muualle. Normaaleja tuntemuksia. Niinhän niitä on täälläkin, vaikka lasta ei olekaan.
    Mut nyt oikeesti, ne treffit. Olen näillä näkymin tulossa Kouvolaan hakemaan taas serkkutyttöjä meille, oiskos nähty sillon? Siis parin viikon päästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo ehdottomasti treffataan! Joko tiedät päivän jolloin oot tulossa? Etten onnistu sopimaan muuta just sille päivälle..

      Poista
  2. Aika menee niin nopeasti :o . Juuri sai lukea, että sait vauvan ja nyt se on taapero. Itse on jo puoli vuotta ollut raskaana ja kohta se vauva sylissä :D . Ja pian taapero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletöntä vauhtia menny vuosi, ja sama meno jatkuu :)

      Poista
  3. Paljon onnea Aatulle💖 tää homma on ihan parasta :)

    VastaaPoista