sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

2kk

Ristiäiset oli pari viikkoa sitten, ja kuten parissa edellisessä postauksessa onkin jo vilahtanut tuli nimeksi Emmi. 

Kaksikuinen Emmi hymyilee ja nauraa, pienesti jo juttelee, seuraa katseella ja omaa nyrkkiä ihmettelee. Hyvin nostaa päätä päinmakuulla, ja sylissä ollessa pönöttää kaula pitkällä. 

Rintamaidolla mennään. Päivälliset syöntikerrat lyhentyneet, usein on vain nopsa tankkaus. Illalla kahdeksalta aloitetaan kunnon tankkaus ja syö nukkumaanmenoon asti, välillä torkahtaen.

Päivärytmiä alkaa muodostua. Aamulla heräilee 8-9, ulos päikkäreille noin 11 ja heräilee kolmen-neljän aikaan. Illasta tulee jo uudelleen väsy mutta ei oikein malta käydä nukkumaan, ulos pitäisi varmaan taas viedä. Ja nukkumaan 22-23. Yöt menee vaihdellen, joskus syödään ekan kerran jo yhdeltä, joskus vasta kolmelta tai jälkeenkin. Ja sitten aamuvarhaisella taas.

Tutti ei kelpaa vieläkään, tosin muutaman kerran on jo syönyt vähän pidempään että ehkä se vielä alkaa maistua.

Pituus 57.5cm ja paino 5670g. Eli hyvin kasvanut, noin kuukaudessa tullut 2cm ja reilu 1kg. Vaatteet lähinnä kokoa 62cm, joitain 56 senttisiäkin on vielä käytössä. 

2 kommenttia:

  1. Voi apua miten nopeasti aika menee. Justhan söpöliinirinsessa oli sun masussa <3 Ihana hymy <3

    VastaaPoista