torstai 17. maaliskuuta 2016

Viikko 10


Vapaaviikko ja silti aika hiljaista some-rintamalla, joten tekosyytä "työ" ei voine enää käyttää :D Mutta muuten olikin sitten aika aktiivinen viikko, joka päivä jossain lasten kanssa tai ilman, ja se on paljon se. Työtä aion tosin käyttää tekosyynä siihen että tämä venyi ihan tänne torstaille asti - alkuviikko on mennyt töissä eikä kotona ole paljon koneella jaksanut/ehtinyt olla, mutta nyt piti Kelalle lähetellä liitteitä (meni taas vikalle päivälle, yllättäen..) joten samalla sitten blogin parissa hetki ennen yöpuulle painumista :)


Maanantaina kävin äidin kanssa katselemassa uusia laseja. Miten se onkin niin vaikeeta, puuh. Onneksi nykyään on puhelimessa kamera niin saattoi sitten kotonakin vielä ihmetellä - ja kysyä mielipidettä muilta.
Tiistaina aamupäivästä treffattiin ystävän luona. Mitä lie tehtiin loppupäivä, ei muistikuvaa :D  Ville tuli myöhään töistä, ja olin varma ettei muista koko naistenpäivää, mutta sainpas kukan ja suklaata :) 


Keskiviikkona oltiin aamusta pihalla touhuamassa ja ihmettelemässä tippuvia räystäitä. Kevät ♥  Illalla kävin pumpissa, lapset oli sen aikaan mummolla ja papalla. Ei varmaan ole mahdollista kolmen harvakseltaan käydyn tunnin jälkeen, mutta ihan niiko ois jaksanut pikkasen paremmin :'D Korvien välissä ehkä vaan..


Torstaina tein viikonloppua silmälläpitäen koe-erän suolaisia muffineita, ja ystävä tuli pienen vauvansa kanssa (joka nukkui koko ajan) kylään ja sai samlla niitä koemaistaa - kelpasi. Mummi kävi meillä ja illalla vielä kurvasin kaupoille kera äidin etsimään perjantain synttärisankarille lahjaa. Nauratti kun 3v pojalla lahjatoiveena "star wars" - meillä ei moisesta tiedetä mitään ja kovia juttuja ovat Ryhmä Hau ja Palomies Sami :D Isoveljillä lienee vaikutusta tähän.. 


Perjantaina oli serkkupoika äitinsä kanssa meillä leikkimässä ja illalla sitten ne synttärit, lähdettiin heti kun Emmi heräsi päikyiltä ja viihdyttiin iltaan asti. Pölistävää riitti ja lapset tykkäsi touhuta uusilla leluilla. Löytyihän sitä Ryhmä Hauta heiltäkin ja Aatu olikin ihan ihastuksissa niihin.
Lauantaina sitten taasen oli vuorossa "koulu"-kavereiden treffit. Ehdin piipahtaa kirpparilla ennen sitä, ja pari riepua taas löytyi, harvoinpa sieltä tulee tyhjin käsin pois tultua. Vein lapset mummolle, joten pääsin yksin "rentoutumaan". Joskin muuten lapsia oli paikalla pienen lauman verran joten vähän kyseenalaista se rentoutumis-osio ;) Mutta onhan se aina eri kun ei omat ole "vahdittavana", ja taas meni iltaan ennenkuin maltoin lähteä kotiin.
Sunnuntaina oli vuorossa prisma lasten ja mummon kanssa. Toisille se on pakkopullaa mutta musta on kiva kierrellä ihan näitä "ruokakauppojakin". Mikäli on aikaa saatan kiertää ihan hartaudella tuon oman pikkuisen s-kaupankin, tutkia ja vertailla eri tuotteita ja etsiä "löytöjä"  :D Yleensä tosin tulee vaan juostua hyllyltä toiselle ja napsittua tutut tuotteet kärryyn.


Ja koska kamera räpssyy tiuhaan vaikkei aina instaan asti päädykään niin muutama ekstra viikon varrelta ;)



Ja nyt, kauniita unia :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti