torstai 26. toukokuuta 2016

Viikko 20

Ohhoh. 20 viikkoa tätä vuotta jo takana, kohta ollaan puolessa välissä !! Huh. Ja siis, en voi lakata hehkuttamasta tätä kesää!! 

Maanantaina vein lapset serkun kanssa leikkimään siksi aiakaa kun itse kävin kirppatilla. Tilipäivän kunniaksi teinkin pari kassillista löytöjä, ehh :'D Illasta sitten pihahommia niin innokkaasti että vasta melkein seiskalta havahduin siihen että ruoka jäänyt välistä, ihmekään kun lapsia vähän kiukutti. Ja mikään ihme että Aatulla menee vuorokaudenajat sekaisin, kun itelläkin näköjään - luulin kellon olevan jotain yli viiden..

Tiistaina käytiin katsomassa yhtä leikkimökkiä. Ja mitä kuultiinkaan ensimmäiseksi kun mentiin paikalle - ei se olekaan myynnissä!  Ärh. Onneksi ei ollut kaukana ja onneksi olisi ollut muutenkin ihan liian pieni meille, mutta vähän tuppasi silti ärsyttämään ettei voinut siitä ajoissa ilmoittaa. 

Keskiviikkona aamupäivällä perhekahvilassa. Mentiin pyörällä, ekaa kertaa kärryn kanssa ja ah miten ihanan kätevä se onkaan! Nyt vihdoin loppui omakin kirppis, ja ihan kivasti taas oli mennyt - 210 myytyä tuotetta :D Ja saman verran taisi tulla kotiinkin, kyllä tota roinaa sitten piisaa. Ja vielä tekisi mieli koluta kaappeja ja saada jotain pois, tavaraähky. Kirpparin tyhjentämisen jälkeen jumpalla.

Torstaina oli ohjelmassa mukavan rentouttava ostosreissu Prismassa. Olin ensimmäistä kertaa yksin kummankin lapsen kanssa (miten on mahdollista :D?) ja olin kuvitellut että siellä olisi lapsille kahdenistuttavat kärrit mutta eipä ollutkaan. Ei auttanut muu kuin pistää Aatu sinne kärryihin ja Emmi istumaan. No eihän se Emmi siinä malttanut olla. Nousi ylös heti kun kärryt vähänkään pysähtyi. Ja koska olitiin ruoka/päikkäriaikaan liikkellä niin vähän saattoi myös kiukuttaa. Hedelmä- ja leipäosastolla huusi täyttä huutoa hedelmien/leipien perään :D Taisi olla nälkä. Itsekin saatoin ostaa suklaata kotimatkalle.. Jatkossa taidetaan tällä kokoonpanolla tyytyä tuohon omaan markettiin. Siellä sentään on tuplakärritkin. Eikä päivän kaaos siihen loppunut, vaan kotona päätin sitten olla laiska ja nerokas ja ottaa vesiletkun varaston läpi etupihalle jotta saa maanantaina istutetun pensaan vihdoin katseltua. Kaikki hyvin kunnes piti letku ottaa pois. Nykäisin letkua pois päin mutta se jäikin johonkin kiinni. Suutin aukesi, letkussa ollut vesi suihkusi varastossa olleisiin kirppiskamoihin ja onnistuin vissiin rikkomaan letkunkin (tai ainakin seuraavana päivänä se hajosi..). Se oli sitten viriteltävä kirppiskamat ulos kuivumaan. Onneksi Ville tuli ajoissa töistä, sillä vuorossa oli vielä leipomista huomista varten, joista Emmi muuten veti pellillisen pipareta lattialle.. 


Perjantaina sitten kahviteltiin Emmin nimppareita, joten aamupäivä meni leipoessa ja touhutessa ja ilta herkutellessa. Tein ihan törkeen hyviä mokkasuklaafudgeja, NAM. Ohje Suklaapossulta, täällä.Täytti mun Fazerin kahvisuklaa-kaipuun kevyesti :)


Lauantaina Aatu ja serkkupoika halusivat mummolle yökylään, ilman Emmiä ;) Aatun kuskasin siis sinne ja samalla reissulla sokoksen kanta-asiakaspäivillä tuhlaamassa, olinkin jo odotellut koska jotain tarjouksia tulisi niin saisin käydä ostamassa kokeiluun uusia naamamömmöjä ;). Illalla vielä Emmin kanssa pienellä pyörälenkillä kaupassa, neiti kun on ihan pöhkänä tuohon kärryyn ja istuu kyydissä aina tuossa terassillakin, niin pitihän se lähteä ♥

Sunnuntaina oli taas juhlan aika, kun ystävän poika täytti vuoden. Me tytöt mentiin juhliin ja pojat kävi sillä aikaa ilmailumuseossa. Herkkuja ja ihania ystäviä, paras kombo :) Ja koska nimppareilta jäi kotiinkin herkkuja niin niitähän on pitänyt syödä vielä tälläkin viikolla, se siitä "herkuttelen vain viikonloppuisin" ;D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti