maanantai 22. lokakuuta 2012

Loman kohokohdat

Helsingissä vietetyt päivät oli kaikenlaista ohjelmaa täynnä. Hiustenvärjäys, kauneusmessut, yllärrisynttärijuhlat Satun puolisolle, ostosreissu. 

Kauneusmessuilla käytiin perjantaina, pyörittiin siellä monta tuntia. Kamerakin oli mukana mutta kuvia löytyy tasan nolla.. Mukaan lähti muutama puteli Acon tuotteita muutamalla eurolla kipale, hopeakoruja ja Inglotin luomivärejä.  Vähän jäin kaipaamaan esim. Lumenea ja Nikea, niiltä olisi varmaan tullut tehtyä muutamat hankinnat lisää.


Inglotin luomivärejä olen käynyt aikaisemminkin muutaman kerran tutkailemassa, mutta valinnanvaikeus on saanut jättämään ostokset tekemättä. Viikonloppuna näitä vähän jo testailinkin, yllättäen muut värit tummaa ruskeaa lukuunottamatta onkin tosi vaaleita, täytyy ehkä hakea Veturista täydennystä joku päivä ;)  Noita ihania hopeakoruja olisi ollut vaikka miten paljon, oli melkoisen vaikea valita mitkä ostaisi. Näitäkin joutuu ehkä joskus hankkia lisää, muutama jäi mieleen kaivelemaan.. Mutta tosiaan, näin vähäisillä ostoksilla messuista selvisin. Tai no, metrilakua piti tietysti ostaa mutta ne on enää muistona vyötäröllä.. Kuvista puuttuvat myös messujen paras osuus; ilmaiset tuotenäytteet ;)

Myyrmanniin hurautettiin lauantaina ihan vaan Kookengän -20% tarjouksen vuoksi. Kun ei täällä meillä eikä Kampin liikkeessä ollut kokoja.. Onneksi siellä oli :) Nyt ei enää tarvitse haikailla Varlynien perään, kun on ihan omat sellaiset. Yllättäen päädyin tuttuun ja turvalliseen mustaan ;)

 
Yllättäen Skopunktenistakin löytyi kivoja kenkiä, jotka oli pakko saada, joten pikaisen ostosreissun saldo oli kolmet kengät (hupsista) sekä Cubuksesta vielä mustat housut. 


Lauantain yllärisynttärijuhlinnat Satun puolisolle onnistui täydellisesti, juhlakalu ei osannut epäillä mitään. Satu oli varannut pöydän Kokomosta, jossa herkuteltiin isolla porukalla, ja loppuilta juhlittiin Le Bonkissa. Kiva ilta!

 
Uusista hiuksista ei vielä ole yhtään kunnollista kuvaa, mitä nyt hieman jo edellisessä postauksessa tuo samainen kuva vilahteli.. Itsestä nämä tuntuu tosi tummilta ja hetki meni että tottui muuttuneeseen peilikuvaan, mutta aika vaaleat nämä vielä taitaa olla :D 

Nyt pitäisi kääriä hihat ja laittaa jauhot pöllyämään. Huomenna on Aloevera -kutsut tässä meillä ja pitäisi tytöille vähän herkkuja leipoa :) Siivousta unohtamatta.. Aamulla piti herätä suht ajoissa jotta siivoukset olisi tullut tehtyä jo heti aamusta, mutta niin vaan uni vei voiton.

Ihanaa alkanutta viikkoa ihanat!

4 kommenttia:

  1. Voi mitä kaikkea ihanaa sä oletkaan ostanut! :) Nuo kengät on mahtavia. Pitänee itsekin hurautella joku päivä Myyrmanniin :D Uusista hiuksista pitää ehdottomasti laittaa parempaakin kuvaa :)

    Tiäkkö, mä olen unohtanut jo ihan kokonaan sen Aloevera-huulirasvan :D Mä näin kyllä messuilla sen, mutta en mä muistanut enää, että mä jotain kyseiseltä merkiltä halusin :D Mikäli sen tilaaminen ja mulle postittaminen (maksaakohan se paljon...?) ei sulle tuota liikaa vaivaa, niin ostaisin kyllä mielelläni sen :) Kiitos siis vaan kun muistutit :D Vai saanko syyttää? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hurauttaa, siellä oli cubuksessakin paljon enemmän gemmoja jäljellä kuin mitä täällä tai keskustan liikkeessä oli ;)

      Hih, syytä vaan mua ;) Laitan sen siulle postiin ihan tässä lähipäivinä :)

      Poista
  2. Oijoi, kaikki uudet kenkäsi kelpaisivat tähänkin osoitteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin niihin varsin tyytyväinen, yhtään ei kaduta että menin törsäämään :)

      Poista