keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joululahjavilautus osa2 -lisää timantteja

Joulu oli ihana, ja ihanaa että vielä tänään saan olla vapaalla. Huomenna on paluu arkeen, mutta vain pariksi päiväksi sillä maanantaina yövuoron jälkeen suuntaan lentokentälle ja lennän..arvaattekos minne? No, voisin lyödä aika paljosta vetoa ettei kukaan arvaa, lähden nimittäin pohjoiseen!! Minä, talvea, lunta ja kylmää kammoava lähden vapaaehtoisesti juuri sinne missä sitä piisaa. No, ihan vain muutamaksi päiväksi sillä jo torstaina pitää palata kotiin.

Joulupukki muisti minua/meitä tänäkin vuonna ihan hirmuisella kasalla ihania lahjoja. Myös pikkuinen sai jotain, mutta esittelen niitä joskus toiste. Nyt nimittäin haluan vilauttaa jotain varsin ihanaa joka eräästä paketista paljastui. Olin ihan äimän käkenä, ja se näkyi myös naamasta (ja saankin varmasti kuulla tästä vielä pitkään :D ). Joulun väri todellakin oli punainen ;)

Ja taisipa siinä pari kyyneltäkin tirahtaa.
Harmi että tämä ihanuus on liian suuri, joten en voi sitä vielä käyttää. Aika tiuhaan käyn kuitenkin sovittelemassa ;)

Nyt tämä onnellinen lähtee vielä kerran herkuttelemaan vanhempien luo joulupöytään.
Toivottavasti teidänkin Joulu on ollut ikimuistoinen ♥

12 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa lukemassa ja voi ihanaa mitä ihanaa! onnea! Ja ONNEA! <3

    VastaaPoista
  2. Voi että ihanaa <3 <3 <3 Olen todella iloinen teidän puolestanne <3 Onneksi olkoon <3 Ihanan sormuksen sait! Ville vissiin valitsi sitten ihan itse, jos et tiennyt yhtään mitään :) Todella ihanaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana :) Hih, tuota sormusta on netistä ja mainoksista näytetty tässä muutaman vuoden aikana useampaan kertaan ja "vihjailtu" että muu ei sitten kelpaa ;D Tosin olen sanonut että voin sen vaikka itse ostaa mikäli kihloihin suostuu (epätoivoinen? ;) ), mutta sepä nyt sitten päättikin yllättää :)

      Poista
  3. Hirveästi onnea teille kihloista!!!! :)
    Kaunis sormus!

    VastaaPoista
  4. Ihania, suuria asioita tapahtunut teille! Paljon onnea ja rakkautta teidän perheelle <3

    VastaaPoista