tiistai 4. joulukuuta 2012

Väliaikaispöytä

Meillä on ruokapöytä vihdoin ja viimein maalauksessa ja tilalla on väliaikaisesti porukoilta lainassa vanha pöytä, äidinisän tekemä.



Noi penkithän meillä onkin jo tovin majaillut, ja mielelläni pitäisin jatkossa pöydänkin mutta valitettavasti sille ei taida löytyä tilaa. Muuten jättäisin sen tuohon ruokapöydäksi mutta kun on vähän turhan pieni. Mutta kylläpä tuli heti ihan eri näköistä kun on valkoinen pöytä sen puunvärisen tilalla! En malta odottaa miltä oma pöytämme tuossa sitten näyttää :) Valkoisia tuoleja olen metsästänyt käytettynä, neljä olen jo löytänyt jotka nyt odottavat päällystystä. Tai lähinnä sitä että saisin irrotettua vanhat päälliset -niittejä on varmaan tuhat per tuoli :S Vielä mietinnässä maalataanko myös tuolit, kolhujahan niissä on mutta ei niin että ne mua häiritsisi.

Eilen vaihdoinkin tuohon jo jouluisen pöytäliinan, ja pikkuhiljaa alan kaivelemaan esille muitakin joulukoristeita :)

Työvuorotkin saatiin jo, olen aattona aamussa ja sitten kaksi vapaata. I-HA-NAA. Ja uusi vuosi alkaa siten että vuoden viimeisenä päivänä mulla on makuu ja sitten KUUSI vapaata. Tekisi mieli halata listantekijää :)

6 kommenttia:

  1. Ihana pöytä :) Mutta että pieni? :O Meillä taitaa sitten olla minimaalinen pöytä :D Mä odotan innolla lopputulosta. Muista sit postata vertailun vuoksi kuva vanhastakin pöydästä :)

    Jee, mä oon tosi iloinen sun vapaista :) Aattona aamuvuoro vielä menettelee, mutta ilta pitää ehdottomasti saada olla kotona ja ottamassa pukkia vastaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuntuu se tuossa pieneltä vanhaan verrattuna :D Mutta ei siinä mielessä pieni etteikö siihen mahduttaisi, ei me siinä ikinä edes syödä :D Täytyypä joo etsiä kuva vanhasta pöydästä :)

      Oon tosi usein ollu aaton aamuvuorossa ja se on kyllä ihan jees, mutta ilta olis ihan kamala. Kerran oon tainut viettää aattoillan töissä, ja oli se vähän orpo olo kun jäi ruokailuista yms paitsi. Lahjanjakoon onneksi ehti, mutta silloin oli työmatkakin vain muutamia minuutteja, nyt yli puoli tuntia joten sekin venyisi lähes yöhön :D Mutta kyllähän sekin vielä joskus eteen tulee..

      Poista
  2. Tuli kyllä raikkaan näköistä kun on vaaleat huonekalut :) <3

    Onpa teillä ollut mukava työvuorojensuunnittelija ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, taas tuli ihan liian pitkää jahkailtua sen pöydän maalaamisen kanssa, kun olisi maalannut silloin kun ekan kerran asia kävi mielessä ni olis saanu jo pitkään nautiskella valkoisesta pöydästä.

      Poista
  3. Mä oon ollu kaks edellistä joulua, ja yhteensä kolme, töissä. Kaks kertaa aattona illassa, sekin on kyllä ihan oma kokemus kun töissä käy meillä joulupukki ja asukkaat saa lahjoja ja on muutenkin vähän erilainen fiilis :)Tämän joulun kuitenkin saan viettää kokonaan vapaalla ja sekin minulle käy! Saa viettää rauhallisesti joulua, eikä tartte hötkyillä siitä töihin lähdöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä varmaan muuta, mut harmittaisi ihan kauheesti kun ei pääsisi perheen kesken aattoiltaa viettämään :D jouluaattoilta on ainoa päivä jota en töissä haluaisi viettää, vaput juhannukset sun muut menee kevyesti.

      Poista