lauantai 16. maaliskuuta 2013

Lauantain sekalaiset

En tiedä onko se tämä raskaus ja hormonit vai kevät vai mikä, mutta heräsin tänään viiden työpäivän (meillä aika harvinaista että tulee viiden päivän putkia) ja loputtoman pitkältä tuntuvan viikon jälkeisenä ekana vapaapäivänä kuudelta!! No, onpahan taas ehtinyt touhuilla kaikenlaista, olen pessyt pyykkiä ("uudet" koneet toimii, jes!), lukenut pesukoneiden käyttöohjeet (tietysti vasta kun ekat koneelliset on pyörineet  eikä kaikki ollu kuten kuvittelin, hups), surffaillut netissä tuikiturhilla sivuilla ja sovitellut Hennesin jättipaketin aarteita. Joista suurin osa kylläkin lähtee takaisin. Parit shortsit ja muutamat mammahousut jää kotiin, voi kuinka rakastuinkaan tuohon kainaloihin asti ulottuvaan vyötäröresoriin -ei pursuile jenkat eikä vilku pikkarit. Näinköhän raaskin niistä luopua vaikkei enää olisi tarvettakaan :D 


Tilauksessa oli myös kolmet kengät ja kaikki olisi ollut mieluisia, mutta iski pihuus tai hetkellinen järki, ja laitan kaikki takaisin. Kun mulla noita ballerinoja löytyy ihan yli tarpeen jo ennestään.. Jospa näitä olisi vielä alennusmyynneissä jäljellä. 

En aikaisemmin ole yhtään innostunut noista korollisista tennareista, mutta jotenkin nämä Hennesin mustat oli niin kivat että piti tilata sovitukseen. Nämä olisin itseasiassa saattanut vaikka pitää mutta toisen kengän pohja narisi ikävästi :D

Tulipa tässä kengistä kirjoitellessa mieleen että mähän ostin viikolla yhdet kengät! :D Kookengässä oli synttärit, ja Vagabondilta moneen kertaan katselemani kengät tarjouksessa. Pääsin kolmelta töistä ja ihan jänskätti onko omaa kokoa jäljellä, mutta onneksi ei kelleen olleet nämä punaiset kelvanneet ♥

Käytiin viikolla katselemassa vaunuja, ja kyllä se vaan on ne Emmaljungat saatava. Nyt peukut pystyyn että löytyy käytettynä hyvät, sillä uudet olisi kyllä aikamoinen lovi lompakkoon. Ennemmin ostelen näitä kenkiä ja muuta yhtä tärkeää ;)

Kirpparikin loppui viikolla, ihan kivasti pitäisi olla saldoa, maanantaina saapi hakea rahat. Lievästi vaan ketuttaa kun yksistä kengistä hävisi toinen pari! En tajua, mistään sitä ei sieltä löytynyt vaikka moneen kertaan kiersin kaikki paikat. Onko joku vienyt vain yhden kengän?? Ja tietenkin semmoisista, jotka olisivat päässeet takaisin käyttöön jos ei olisi käynyt kaupan.. Murr. Raaskin taas luopua muutamista laukuista ja kengistä (sekä tietysti paljosta muustakin mutta noi on aina ne pahimmat :D ), jotenkin niin kiva tunne kun tavara vähenee nurkista. Vaikka kyllähän sitä vielä on yllinkyllin ja lisää tulee..

Tänään saan ihanaa yökyläseuraa, ja pitäisikin vielä tarttua imuriin, mutta ehkä annan tuon Villen vielä hetken nukkua :D 

Loppuun vielä kuva meidän auringonpalvojista.  
Ville aina järjestää niille otolliset auringonottopaikat..hemmoteltuja mitennii?
 
 Ihanaa lauantaita ihanat! ♥

12 kommenttia:

  1. Mekin herättiin millan kanssa 06.15 joten voi nukkumatti tulla ajoissa! ;) illemmalla nähdään <3

    VastaaPoista
  2. Laitetaan vaan raskauden piikkiin aikaiset heräämiset! Minäkin olen alkanut heräilemään epänormaalin aikaisin, 7-8 aikoihin :)
    itsekin olen miettinyt että niinköhän sitä muita farkkuja enää haluaa jalkaansa laittaa, kun nuo äitiysfarkut on maailman mukavimmat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihme juttuja tämä olotila saa aikaseksi :D
      Noi on kyllä niin mukavat et tekis miel hamstrata useammatkin, mut pitää hillitä itsensä ku käyttöikä jää aika lyhyeksi. Ellen sit oikeesti siirry niihin lopullisesti :D

      Poista
  3. Mäkin niin haluisin vagabondit, merkki tekee aivan upeita kenkiä! Noi punaiset on tosi kivat, pitäiskö itsekkin mennä tuollaiset ostaan sitten heti kun saa rahaa :)

    Minullakin on kyllä ballerinoja ja muita kenkiä, mutta mutta ne ovat siinä kunnossa, että parin käyttökerran jälkeen päätyvät roskakoriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla muutamat kiilakengät ja sit noi talvipopot on vagabondin, ja on kyllä ollut hyvät käytössä :)

      Poista
  4. itsellekin on käynyt samalla tavalla nykyään hennesin kanssa lähes aina,suurin osa lähtee palautukseen :D viimeiksi taisin tilata kaikki mitä vähänkin haikailin ja totesin jo ennen kuin painoin tilaa nappia, että eihän näitä kaappiin jää kun muutama! Onkohan niiden laatu tms. heikentynyt?Tilasin kahdet saman malliset housut eri väreissä,toiset passelit ja toiset ei edes vyötärölle yltänyt :D

    Millaisella kirpparilla olet myynyt tavaraa? :)
    (kumpa saisin aikaisiksi käydä kaapit läpi,lisäraha olisi aina tervetullutta :))
    Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, aika kumma juttu tuo ihan eri kokoiset housut :o. Mutta on kyllä laatu heikentynyt, mulla jotain tosi vanhoja takkeja jotka vielä ihan hyviä, mutta sit taas tuntuu et jotku uudemmat menee paljon nopeemmin huonoiksi :/ Mutta hitsiläinen kun on muuten niin kivoja vaatteita ja edullisia, niin tulee niitä aina osteltua :D Vaikka nykyään kyl yritän entistä enemmän tsekkailla myös ne valmistusmateriaalit ja jättää polyesteripuserot yms ostamatta..

      Mulla on nyt viime kertoina ollu semmonen kolmen viikon myyntijakso itsepalvelukirpparilla, saahan siellä joka päivä käydä pöytää siistimässä mutta on se kuiten kiva sitte lopuksi saada myyntitulot käteen :)

      Poista
    2. Mustakin tuntuu, että Hennesin laatu on heikentynyt. Ainakin siis osassa tuotteita. Kovin on harmillista :( Hennes on kuitenkin ollut yksi lemppareimmista kaupoistani.

      Mutta noi Vagabondit!!! Mä tahtoo kans! Tosi ihanat ovat kyllä.

      Ja voi teitin haukkuja! Niitä kyllä hemmotellaan! ;D

      Poista
    3. Hih, pitäähän sitä nyt vähän hemmotella ;D
      Oon kyllä tosi ilonen että juuri noi kengät oli tarjouksessa, kerrankin jotain mitä on katellu jo pidempään :)

      Poista