keskiviikko 14. elokuuta 2013

Uutta kivaa kosmetiikkaa kokeiluun

Harvemmin tulee näistä kirjoitettua mutta nyt oli niin kiva LivBox että täytyy vilauttaa täälläkin.  



Ihoöljy mulla on hankintalistalla, rasvasin raskausmasun öljyllä ja tykkäsin kovin ja ajattelin tuolloin että täytyy etsiä joku kiva vartaloöljy vastekin. Vielä en ole saanut sitä aikaiseksi, joten tästä Greenlandin öljystä on hyvä aloittaa etsintä. Minun pulloni on vadelmainen, ja tuoksu 
on niin herkullinen! Kerran olen tätä nyt kokeillut, ja ihan hyvältä tuntui iholla, yhtään ei jäänyt öljyinen olo.

Burt's Beesiin tutustuin niin ikään livboxissa muutama kuukausi sitten tulleen käsivoiteen kautta, ja katselin jo silloin kaupassa muitakin tuotteita mutta jätin ostamatta. Huulikiilto vaikutti ensikokeilulla ihan kivalta ja plussaa tietysti siitä että on luonnonkosmetiikkaa.

Ahavalta olen kokeillut käsivoidetta joka oli todella hyvää, odotukset siis korkealla myös kasvovoiteen suhteen. 

Myöskin Clarinsin tuotteet ovat osoittautuneet mieluisiksi joten kiva päästä kokeilemaan myös tätä kasvopesua. Mukavan kokoinen tuubikin vielä, ei mikään ihan pikkuruinen näyte :)

Bernard Cassiere on merkkinä ihan vieras, mutta mikäli kasvojen kuorinta-aineessa on suklaata niin ei voi olla huono ;)

4 kommenttia:

  1. Voi sinä onnellinen, sait tuota Clarinsia ison putelin. Sitä on tullut sekä 20ml niinkuin mulle ja 75ml kuten sulle onnekkaalle. Tykästyin siihen, mutta varoituksen sana, iho on sitten NATISEVAN puhdas :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä edes tajunnut onnekkuuttani ennenkuin mainitsit vaikka monia kuvia näistä nähnytkin :D Ehdinkin sitten jo asiaa ihmetellä että miten nyt noin erilaiset paketit voi olla, mutta tulihan sieltä sitten viestiä jossa asia selkeni.

      Tuli kyllä natisevan puhdasta, oon aina miettin ku jostain tuotteesta noin mainitaan että mitähän se käytännössä tarkoittaa -nyt selkis :D Tunne menee onneksi nopsaan ohi, muuten kiva tuote :) Paitsi tuoksu jotenkin aika kamala :D

      Poista
  2. Hyvältä näyttää sisältö! Juuri eilen mietiskelin, pitäisiköhän tuo Livbox tilata itsellekin ja tuon sisällön perusteella houkuttelee kyllä entistäkin enemmän...:-)

    Emppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva kun kerran kuussa saa pienen paketin, vaikkei se sisältö aina niin omaan makuun olekaan :) Aina sieltä tuotteiden joukosta kuiten joku mieluinenkin on löytynyt :)

      Poista