maanantai 9. joulukuuta 2013

Joululahjatoiveita

Joululahjatoiveita on tänä vuonna itsensä lisäksi saanut miettiä myös Aatulle, jolle niitä olikin paljon helpompi keksiä. Mutta kyllähän niitä omiakin toiveita mieleen tupsahtelee kun kaupoissa pyörii ja mainoksia selailee ;)

Muutama esimerkki joita mieli haikailee. Yleiskone, lämpörullat, uusia Muumeja kokoelmasta puuttuu jo vino pino.. Kosmetiikkaa on aina kiva saada ja myös pehmoiset paketit on täällä erittäin suosittuja, ja semmoisesta olisi ihana löytää esimerkiksi uusi aamutakki.


Aatun lahjatoiveista löytyy Brion leluja, puisia palikoita rakennustöihin, pulkka, Table Top, Disneyn suuri satukirja sekä muita kirjoja, musiikkia.. Ja kun Aatu ei vielä ymmärrä että onko niitä paketteja yksi vai kymmenen niin toivottiin rahaa, alkuvuodesta kun alkaa olla aika hankkia uusi turvaistuin. 

Omat lahjahankinnat on yllättäen jo melko hyvässä vaiheessa. Valtaosa tietysti vielä puuttuu mutta yllättävän monta on jo hankittunakin. Aatulle haluaisin hankkia jotain "ikuista", mutta vielä en moista ole keksinyt. Myös tuo jokavuotinen hankala pala on yhä ihan auki, nimittäin mitä ihmettä sinne Villen pakettiin käärisi?

4 kommenttia:

  1. Ihania toiveita äidille ja pojalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jotenkin kummasti tuolle pojalle löytyis paaljon enemmän kaikkea kivaa :D täytyy yrittää pitää järki päässä lahjaostoksilla ;)

      Poista
  2. Voi mitä kaikkea kivaa oletkaan keksinyt toivelistalle :) Lämpörullat voisin kans haluta, mutta toimiiköhän ne näin pitkässä reuhkassa? Pitäis varmaan hiukset pätkästä lyhkäsemmäks, että saisi kunnon kikkurat.

    ja tuo monitoimikone. Multa löytyy jo, mutta huononlaisesti olen sitä käyttänyt. Mitä sä ajattelin sillä tehdä? Vinkkejä vaan utelen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ja koko ajan tulee uusia mieleen mitkä voiskin olla kivoja :D Yleiskone ois kyllä kiva, mutta voi olla että vähän turhan tyyris pukin tuotavaksi. Mutta jospa sitten vaikka joulun jälkeen :) Tosin mietin että vie kuiten sen verta säilytystilaa että kantsiiko sitä kuiten.. Ihan vaan leipomisjuttuihin sen haluisin, jos vaikka sämpylöitäkin innostuis sit ite leipomaan :D Lämpörullat mulla onkin joskus ollu mut juurikin sen säilytystilan vuoksi niistä jokunen vuosi sitten luovuin. Ja nyt haluun taas :D Haaveena että niillä saisi helpommin vähän jotain nostetta tukkaan :D Ja ehkä nekin tässä vuosien varrella kehittyny, joten ehkä ihan hyvä että aikoinaan vanhoista luovuin..

      Poista