tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vauva matkalla

Aatu oli ihan hippasen vajaa yhdeksän kuukautta kun ensimmäinen ulkomaanmatka tehtiin, ja olihan se aika erilaista kuin ennen vauvaa. Ei millään muotoa kyllä huonompaa, jo parilla edellisellä reissulla olin lähinnä kateellisena katsellut lomailevia perheitä. Eniten uutta taisi olla etukäteisvalmisteluissa, niin paljon juttuja joita piti pähkäillä ja selvittää. Niimpä ajattelinkin kirjoittaa muutamia juttuja ylös, jos joku muu eksyy samoja asioita pähkäilemään.


Lentokoneessa saimme onneksi menomatkalle varattua paikat, johon Aatulle sai seinään kiinnitettyä vuoteen. Siinä nukkuikin sitten melkein koko matkan, valitettavasti piti herättää kun tuli ylimääräinen välilasku (ja tämän johdosta pari tuntia lisää koneessaoloa), mutta uudelleen nousun jälkeen ehti ottaa vielä pikku torkut ennen perillepääsyä. Vaikka saisikin nämä paikat joihin vuoteen saa, ei ole satavarma että kuitenkaan saa sänkyä, mikäli sille on edellisellä matkalla jotain tapahtunut -se selviää vasta koneessa. Painoraja sängylle oli muistaakseni 12kg, ihan satavarma en tästä kylläkään nyt ole. Kotimatkalle emme valitettavasti saanut näitä paikkoja, mutta varasimme kuitenkin paikat, jotta varmasti päästiin äidin kanssa vierekkäin. Kummasti helpotti kun välillä sai pojun toiseen syliin. Kotimatkallakin nukkui noin puolet matkasta mun sylissä, nukahti heti nousussa, mutta loppuajan sitten kiehnäsikin sylissä, mitä nyt välillä lattialla istuskeli. Mikäli pienen vauvan kanssa siis matkustaa niin suosittelen tekemään pienen sijoituksen ja varaamaan koneesta tietyt paikat ennakkoon. Nousut ja laskut alle kaksi vuotias on vanhemman sylissä omissa vöissä, sitä vanhemmille on varattava omat paikat.


Nousun ja laskun ajan Aatulla oli päässä kuulosuojaimet (tämä tuli mieleen niin myöhään ettei omia ehditty ostamaan mutta onneksi pappa lahjoitti yhdet, joskin ehkä vähän isot :D ) ja joi pullosta maitoa. En tiedä oliko näistä apua mutta ainakin nousut ja laskut meni tosi kivasti. Koneessa Aatulle tuli "eväspussukka", joissa oli iso purkki ruokaa sekä hedelmäsose, banaani sekä pieni rasia rusinoita mennessä ja karkkeja tullessa (jotain siis äidillekin ;) ). Tästä huolimatta meillä oli myös omat ruoat sekä iso pussi naksuja ja papanoita ja neljä purkkia korviketta. Aatun ruoat olin pakannut omaan läpinäkyvään pussiin, jotta oli kentällä helppo laittaa turvatarkastukseen, maitopurkit otettiin siitä vielä erilleen ja tekivät jonkin erityistarkastuksen niille.

kuorma. Kärrylaukku päällimmäisenä.
 Aika turha sijoitus sensijaan oli vuokrattava suojalaukku rattaille. Eikä edes aika turha, vaan ihan tosi turha. Ehkä jos olisi jotkut tosi hienot kärryt niin sitten, mutta nuo meidän perusrattaat olis kyllä selvinny matkasta ihan hyvin siinä muovipussissakin jonka lähtöselvityksestä sai. Me siis emme tätä tienneet vaan kuvittelimme että vaunut pitää kentällä kietoa siihen elmukelmun näköiseen muoviin (ja vielä maksaa siitä lystistä), ja se ei yhtään houkutellut. Niinpä etukäteen vuokrasimme rattaille suojalaukun, joka oli niin iso että sinne olisi mahtunut pari salamatkustajaakin. Ja sitähän olikin sitten hurjan kiva raahailla siellä kentällä. Kärryt sai pakata laukkuun vasta lähtöselvitystiskillä, tosin Teneriffan kentällä kärreillä olisi saanut mennä lähtöportille asti mutta kun meillä oli se ihana iso laukku niin sitten olisi pitänyt sitä kuskata, joten päätimme laittaa kärryt suoraan pois. Ei tuo laukku siis tyhjänä ollut mikään älyttömän iso kun taiteltiin kasaan, mutta hankala kuljettaa silti ja käytössä sitten ihan valtava. 


Yksi parhaista reissua varten tekemistäni hankinnoista oli rintareppu. Lähtöä edeltävänä päivänä ostin sen kirppariryhmästä viidellä eurolla, ei siis mikään kummoinen mutta ajoi asiansa. Kentällä Aatu nökötti siinä ja mulla oli kädet vapaana kantamaan muita kasseja yms. Myös bussissa matkalla hotellille Aatu oli rintarepussa, oli edes jonkinlainen "turvavyö". Muuten matkalla ei tälle ollut käyttöä, sillä mielummin pidin Aatua rattaissa kun kylillä liikuskelimme. Hurjan kätevää kun sai kantamukset sullottua rattaiden tavarakoriin ;)


Kerroin täälläkin etukäteen että olin tilaamassa Aatulle UV-suoja uimapukua, samaan tilaukseen laitoin "uimatossut" ja UV-suojahatun. No, eivätpä vaan ehtineet tulla ennen matkaa, vaikka viikossa pitivät tulla. Tilalle ostin UV-suojapaidan, jonka koinkin olevan ihan riittävästi, sillä ei Aatu paljoakaan auringossa ollut. Tavallinen hattu ajoi asiansa ja tossut tilasin ajatuksena että saa vähän pitoa allasalueella -no eihän sitä voinut siihen laskea konttailemaan kun otti heti suunnaksi altaan :D  Onneksi eivät siis ehtineet tulla, ja peruinkin tilausken kun matkalta palasimme. Tämmöiset suojat olisivat varmaan tarpeen hieman isommalla menijällä, joka siis tekisi muutakin kuin istuisi varjossa. Uikkeina Aatulla oli uimavaippa, olin jostain lukenut että hotellien altailla moisia toivotaan. Lisäksi olisi vaadittu käsikellukkeita, tämä onneksi ilmeni vasta tokavikana päivänä kun allasvahti tuli meille asiasta huomauttamaan (vaikka Aatu siis tukevasti sylissäni koko ajan) - mistä kummasta noin pienet kellukkeet olisi saanut.


Tarvittaessa aurinkosuojana käytettiin rattaissa ohutta huivia, siitä näki läpi mutta suojasi auringolta ja ötököiltä ja pitipä se sisätilan mukavan viileänäkin kun varjossa päiväunia nukkui. Pyykkipoikia tätä viritelmää varten ostimme paikan päältä, ei kotona moinen tullut mieleen. Toinen mitä kotoa olisi voinut ottaa mukaan oli pistorasiasuojat, nehän se bongasi heti huoneesta.

tirkistelijä


Matkatavaroita sai meillä olla yhteensä 30kg. Laukku oli aika täynnä jo pelkistä Aatun tavaroista, joten omia sai karsia aika rankalla kädellä. Hyvä niin, turhia tuleekin aina kannettua ihan liikaa. Ja nytkin oli muutama jota ei ollenkaan tullut käytettyä, joskin muutamaa juttua kaipailin jotka oli tyystin unohtunut matkasta, mutta viikonhan nyt pärjää vaikka yksillä vaatteilla ;). 


Myöskään Aatulle en turhia varannut mukaan, vaatteita paita/body per päivä, ja pari ylimääräistä, housuja ei niinkään monia - hotellilta löytyi pyykkitupa jota tarvittaessa voisi käyttää (ja käytimmekin vaikkei välttämättä olisi tarvinnut, eipähän ollut kotona niin paljon pyykättävää ;) ), tuttipulloja otin mukaan vain kaksi plus kertakäyttöpullon pusseineen (joka oli kyllä kans niin turha hankinta, sotkuksi meni), kaksi lusikkaa ja vain muutamia leluja. Hotellihuoneessa Aatu löysikin heti ensitöikseen laatikosta muovisia munakuppeja joilla oli tosi kiva leikkiä, myös tyhjä vesikanisteri meni hyvästä lelusta ja mun "puhelinjohtoponnari" oli ihan lyömätön, yms. Altailla kiva "lelu" oli kun laittoi rattaiden etukaareen pullovettä, sitä lätsytteli pitkiä aikoja. Vaippoja otin mukaan vain sen verran että öisin ja lennoilla käytetään "tuttuja turvallisia", ajatuksena että ostetaan päivävaipoiksi mitä kaupoista sattuu löytymään. Etukäteen olin kaverilta asiasta vähän kysellyt ja kuullut että housuvaippoja ei kaupoissa juuri näy, teippareitakin vain isommissa marketeissa. Onneksi meillä vielä teipparitkin meni, ja niitä tosiaan löytyi isommista ruokakaupoista, oli Pampersia ja sitten jotain muuta merkkiä. Ja housuvaippoja en nähnyt ainuttakaan pakettia.


viittapyyhe oli tosi kätevä!
 Aatun kaikki ruoat tuotiin kotoa, puurosta lähtien. Maito onneksi maistui jauheesta tehtynäkin, olisi pitänyt aikasen monta purkkia muuten kuskata. Nestemäiset korvikkeet varasin vain lentomatkoille. Hedelmäsoseet ostin pusseissa, nekin vähän kevyempiä kuin lasipurkit ja käteviä käytössä. Aamupuuron Aatu söi huoneessa ennen aamupalalle menoa, ja aamupalalla Aatu sai mutustella leipää ja mitä nyt sille syötäväksi kelpaavaa sieltä löysinkään. Kylillä kulki kassissa mukana "pikkunaposteltavaa", joita sai mikäli muu ei auttanut, esimerkiksi meidän ollessa syömässä. Ennen matkaa ja matkan aikana annoin pojulle maitohappobakteereja, kaiken varalta.

Vuoteen pyysin matkatoimistoa järjestämään huoneeseemme valmiiksi, ja makkarissa odottikin ihan perus matkasänky. Ilmeisesti myös syöttötuolin olisi saanut vuokrattua (?, en asiaan sen kummemmin perehtynyt) huoneeseen, mutta hyvin pärjättiin ilmankin. Kotona olisi ollut myös kankainen matkasyöttötuoli, mutta sitä en viitsinyt edes ottaa mukaan, eikä sille kyllä olisi ollut käyttöäkään.


Matkakohteen valinnassa pari kriteeriä oli rauhallisuus ja mahdollisimman lyhyt matka kentältä kohteeseen. Teneriffan Fanabee olikin ihanan rauhallinen, ihmiset ystävällisiä ja pikkumiehen kivasti huomioonottavia. Vaikkakin mäkiä oli ihan kiitettävästi (kannattaa muistaa laittaa turvavyöt kiinni ;D ) kärryiltäväksi. Ja ihan hyvä ettei Aatu ole vierastavaa sorttia, sillä joka paikassa oli joku sille höpöttämässä, aamupalakokki lähetteli lentosuukkoja ja tarjoilijat silittelivät päätä ja puristelivat poskia. Suomessa en voisi kuitella vastaavaa tapahtuvan..

Huhhui. Olikohan tässä kaikki? Jos tulee jotain erityistä mieleen niin hihkaskaa, katsotaan osaisinko meidän reissun perusteella vastata :)

7 kommenttia:

  1. Tätä mä oon oottanu! Meidän reissu vaan alkaa lähenemään ja alkaa jo vähän jännittää mitä siitä tulee :D kovasti oon jo miettiny kaikkia juttuja, jotain listaa pitää kohta alkaa tekemään, että mitä kaikkea pitää huomioida :) Passi esimerkiksi pitäis varmaan hankkia ;) Tästä sain hyviä vinkkejä, kyselen sitten sulta lisää jos tulee pulmia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä aattelin et kylhän mun nyt ennen syksyä pitää tää valmiiksi saada ;)
      Mihin päin te meette reissuun? Onkin varmaan vähän enemmän menoa ja meininkiä ku meillä, kun Aatu ei tuolloin vielä niin hanakasti ollu liikekannalla.

      Poista
    2. Rodokselle mennään, Leevi on sillon 1v3kk ja todennäköisesti jo kävelee sillon... :D Onneks meitä lähtee iso porukka, niin on vahtijoita :) Eniten mietityttää tuo ruokailu, että mitähän sitä tuon ikäiselle siellä voi syöttää/on saatavilla. Pakko on varmasti edes jotain pilttipusseja ja maitojauhetta ja kaurapuuroa mukana raahata ettei laps näänny hengiltä ;D

      Poista
    3. Ainakin leipää on aina tarjolla :D Kaupoissa oli myös purkkiruokia mutta en niihin sen kummemmin tutustunut.

      Poista
  2. Meillä sitten taas oli se lentokentältä saatu pussi revennyt ja rattaat palasivat kotiin ihan likaantuneina. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, sehän siinä sitten tietysti on vaarana kun eihän se pussi mikään kovin kestävä taida olla :/

      Poista
  3. Tää oli kyllä tosi hyödyllinen postaus, vaikkei siis itselle ihan ajankohtainen olekaan. Mun mielestä on ihanaa, kun jotkut jaksaa tehdä näitä informatiivisia postauksia, ei sitten tartte aina ihan sormi suussa olla.
    Ja miten ihania kuvia! Teillä on kyllä ollut niin ihanan näköinen reissu. Ja Aatu, sellainen söpöys <3

    VastaaPoista