torstai 25. joulukuuta 2014

Joulun herkkusia

Yksi jouluvalmistelujen kohokohtia on herkkujen valitseminen. Olen itseasiassa pitkin alkutalvea katsellut reseptejä sillä silmällä, ja napsinut mahdollisia ehdokkaita talteen jo hyvissä ajoin. Tänä vuonna kaikki oli taas uutta, ja melko hyvät onnistuinkin valitsemaan vaikkei kaikki ihan niin hyviä ollutkaan kuin kuvittelin.  



Kermakarkkikeksejä tein ystäville viemisiksi, ja jäi niitä vielä kotiinkin syötäväksi. Valkosuklaa täytteisiä muffineita pakkaseen (ne oli se pienoinen pettymys), luumukanelirahkakakkua, ja aaton jälkiruuaksi sitruunamoussea granaattiomenalla. Ja tietysti joulutorttuja ja -pipareita. Lisäksi kokeilin superhelppoa sämpyläohjetta, josta saimme tuoreet aamupalasämpylät sekä aatonaattona että aattona (siis siitä yhdestä samasta taikinasta, ihanan helppoa). Olisi tehnyt mieli tehdä myös jotain suolaista pakkaseen, mutta päädyinkin helpompaan ja ostin ruissipsejä ja täytteeksi valmista savukalasalaattia, sain niitä joulun alla ystävän luona ja oli niiiin hyviä :) 


Joten ei muuta kuin herkullista joulua ♥

2 kommenttia:

  1. Oi nami, mitä herkkuja. Nyt pakko vaan palata ruotuu, joten herkut saa väistyä. Meillä edelleen joulusuklaita... :o

    VastaaPoista