perjantai 21. elokuuta 2015

Pikamoikat

Kuten viimeeksi jo mainitsin, aika hurahtaa jossain ihan muualla kuin koneella. Hyvin pitkälti ulkona. Ihanaa kun tällekin kesälle aurinkoa vielä saatiin, vaikka ilman sitäkin on kesä ollut mitä mainioin ❤ Mutta mahdollistaahan tuo aurinko ainakin yhden asian, mitä ei kylmällä tai edes viileällä kelillä oikein tohdi, nimittäin vesileikit. Ja niistähän Aatu tykkää! Ollaan nyt parina edellisviikonloppuna oltu vielä mökillä, ja vihdoin on päässyt myös sinne rantaan touhuamaan. Oma turkki saa tosin kasvaa ensi kesään, sillä vaikka muuten olikin lämmin niin tuuli välillä vilvoitti sen verran ettei tämä arkajalka järveen uskaltanut kuin kahlaamaan. Mökkeilyn lisäksi ollaan muutenkin viihdytty ulkosalla, käyty liikennepuistossa, piknikillä ja ankkoja syöttämässä. Ihan vaan touhuttu ja oltu touhuamatta. Täydellistä. Vielä olisi tarkoitus käydä kotieläinpihalla katsomassa eläimiä, sitten olisi kaikki mun kesän tavoitteet (huvipuisto, piknik, kotieläinpiha, liikennepuisto :D ) saavutettu ;) Ja onpa meille pieni reissukin varattu, kun syyskuun alussa lähtään lasten ja Emmin kummin kanssa Tallinnaan :) Saa nähä missä vaiheessa reissua Jenna alkaa miettiä mihin tulikaan ruvettua ;)


Flunssakin löysi meille, alkuviikosta alkoi Aatun nenä vuotamaan (vesileikit? ;D ) ja tarttuihan se sitten Emmiin ja minuunkin. Emmi ressukka vieläkin ihan tukkoinen ja pientä lämpöä oli vielä aamulla, meillä muilla onneksi jo helpottamaan päin. Sääliksi vaan käy tuo pienin ♥ 

Pojat lähti tänään mökkeilemään joten saadaan viettää tyttöjenilta, mitähän se pitäisi sisällään.. Jos Emppu olisi jokusen vuotta vanhempi niin voisi olla kaikenlaista tyttöhömppää ja herkkuja, tällä erää taidetaan vaan tyytyä aikaisin sänkyynmenoon ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti