lauantai 1. lokakuuta 2016

Viikko 37&38

Taas aika karkaa käsistä eikä juuri koneella malta/ehdi/jaksa olla. Niinpä taas kaksi viikko yhdessä, koska pakkohan nää on loppuun asti tehdä kun kerta alettiin :D 

Ville on ollut reissuhommissa, joten oon taas saanut kokeilla millaista yh-elämä voisi olla. Hattu nousee entistä korkeammalle niille, jotka sitä arkea yksin pyörittää päivästä ja viikosta toiseen. Vaikka välillä tuntuu ettei tuosta toisesta mitään apua täällä kotona olisi, niin kai sitten kuitenkin jotain ;)


Tiistaina oli ensimmäinen aamu kun Emmi jäi päiväkotiin itkemään lähtiessäni, onneksi osasin luottaa siihen ettei se kauaa tule kestämään, joten ei ihan pahalta tuntunut lähteä, vaikka tokihan olisi tehnyt mieli hetkeksi vielä syliin ottaa. Mutta kuten arvelinkin, niin poishakiessa sain kuulla että itku oli loppunut melkein saman tien. Maanantaina Emmille ei syystä tai toisesta meinannut illalla uni millään tulla, joten oli normaalia väsympi aamulla ja se varmaan osansa tähän vaikutti. Vähän kyllä pelkäsin että näinkö se nyt alkaakin menemään hyvän alun jälkeen, mutta onneksi on jäänyt kerta-tapaukseksi. *kopkop*


Keskiviikkona ja torstaina olin vapaalla, vuorotyön ehdottomia hyviä puolia nämä arkivapaat :) Tosin, tätänykyä ei juuri eroa onko arki vai viikonloppu, mutta etenkin silloin ennen lapsia ja varmasti myös taas hetken päästä. Pääsin jumpalle (töiden jälkeen ei oikein raaski heti viedä lapsia hoitoon..), ja otin päiväunet :D

Perjantaina olikin sitten se pitkään ja hartaasti odotettu päivä - tilipäivä. Meninkin heti töiden jälkeen kaupoille, mutta niinhän siinä kävi kuten aina kun aikeina "kunnolla shoppailla" - ei löytynyt juuri mitään. Mutta vietettiin myös koko perheen laatuaikaa ja käytiin koko poppoo Prismassa ostoksilla, joten onnistui se tilin tuhlaus sielläkin. Illalla käytiin vielä tädin synttäreillä, onkin muutama vuosi taas vierähtänyt siitä kun heillä viimeeksi olen kyläillyt. 


Lauantai meni töissä ja sunnuntaina oli pienen tytön ristiäiset, ja minulla kunnia olla sylikummina ♥  Neiti tosin oli päättänyt että viihtyy kasteen aikana vain isänsä sylissä :D Vähän jänskätti miten omat lapset jaksaa olla kasteen ajan, mutta hyvinhän se meni. Mitä nyt Emmi välillä äitiä huuteli :D


Viime viikolla erikoisinta taisi olla se, että kävin ulkona syömässä peräti kahdesti! Ensin alkuviikosta muutaman tyttösen kanssa juhlistamassa sitä että koulun alusta oli kulunut kymmenen vuotta, ja ystävyys jatkunut siitä asti. Lauantaina taasen oli vuorossa lukion luokkakokous, ja ruoan jälkeen kokousta jatkettiin baarissa, itse tosin lähdin kotiin jo ennen puoltayötä.


Muutoin viikko menikin aika tiiviisti töissä ja kotona. Ville tuli onneksi kotiin jo keskiviikkona, joten pääsinkin torstaina suoraan töistä jumpalle ja sen alkua odotellessa ehdin kiertää kirpparilla ja tehdä taas muutamia "löytöjä" :D Jenna oli viikonlopun meillä, samaisessa luokkakokouksessa hänkin. Mehän muuten tutustuttiin juurikin lukiossa, kamalan kauan jo tunnettu ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti