tiistai 13. elokuuta 2013

Ei kuiva kuivakakku

En juurikaan välitä kuivakakuista -mikäli kahvipöydässä on muutakin tarjottavaa jää kuivakakut ottamatta. Mutta kyllähän se paremman puutteessa sitten ;) 


En myöskään aikaisemmin ole niitä juurikaan leiponut, arkistoista ei montaakaa kuivakakkuohjetta löydy. Sitruunakakku oli ensimmäinen jonka ohje kuulosti tarpeeksi hyvältä jotta sitä viitsi edes kokeilla, ja tässä on nyt toinen, mustikka-valkosuklaakakku. Lasketaanko tätä enää edes kuivakakuksi kun löytyy täytettä? ;) Mulle kun kaikki tuollaisessa rengasvuoassa tehdyt kakut on kuivakakkuja :D Täytyy ehkä enemmänkin etsiskellä kivoja ohjeita, ovat niin kivan helppoja kun ei tarvi muuta kuin sekoittaa aineet ja paistaa.

Uunissa tämä olisi saanut olla himpun kauemmin, mutta eräälle tuli nälkä joten otin uunista jo tunnin kohdalla tai muuten olisi saattanut paistua siellä kaksi tuntia. Mutta ai että oli makoisaa, ei yhtään kuivaa :) Tämä taitaakin olla yksi ristiäispöydän tarjottavista.

Mustikka-valkosuklaakakku  
(ohje Maku 2/08)

200 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
3 munaa
5 dl vehnäjauhoja
60 g valkosuklaata rouhittuna
2 tl leivinjauhetta
2 dl turkkilaista jogurttia

Mustikkasydän
100 g mustikoita
1 rkl perunajauhoja
1 rkl sokeria

Voitele ja korppujauhota rengaskakkuvuoka.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, suklaarouhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos yhdessä jogurtin kanssa taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Levitä puolet taikinasta vuokaan.

Sekoita keskenään jäiset mustikat, perunajauho ja sokeri. Painele taikinaan vako, johon levität mustikat. Nostele loppu taikina mustikoiden päälle.

Paista uunin alatasolla 150 asteessa 60–75 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Nonni, herkkuhammasta alkui kutkuttamaan aika törkeen kovaa! Kiitti taas maisuli ♥ Mä tykkään kyllä kuivakakuista siinä missä melkein mistä vaan makeasta, joten tätä olis kyllä pakko kokeilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta tuossahan on kotimaista superruokaa, mustikoita, joten aina voi muutaman palan ottaa ;) Suosittelen kokeilemaan, parasta oli uunituoreena kun mustikat vielä lämpimiä -ja tietysti kera maidon :)

      Poista