maanantai 14. huhtikuuta 2014

9 kk

Ensimmäinen kuukausi kun ei ole uusia mittoja tiedossa, mutta ainakin tuntuu että olisi kasvanut ihan hirmusesti.
Nousee ketterästi tukea vasten, äipän mielestä tueksi riittää välillä vähän turhan heppoisatkin tavarat.
Osaa käydä istumaan.
Tukea vasten seistessä on kiva kyyristellä alas ja nostaa sieltä tavaroita pöydälle. 


 Ruoan seassa menee pienet kökkäreet ilman ongelmia.
Yösyötöt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta loppuneet. 
Rintamaitoa saa kerran tai kaksi päivässä, aamuisin.
Yöt nukkuu pääsääntöisesti ihan kivasti, aamuyöllä kun herää otan viereen syömään ja jatketaan unia. 
Päiväunia saattaa ottaa vain yhdet, pari tuntia, välillä menee toisetkin. 
  Hampaita kuusi.


Potalla käytetään pari kertaa päivässä.
Vaatteissa muutama 80cm otettu käyttöön.
Tykkää vedestä.
Ensimmäisen tutustumisen perusteella ei tykkää nurmikosta.
Maailman ihanin nauru.
Irvistelee ja näyttää kieltä.


Vaunukoppa vihdoin vaihdettu ratasosaan.
Uusi turvaistuinkin odottaa autoon asennusta.
Osaa vähän kiukuta ellei saa haluamaansa.
On utelias ja rohkeasti tutustuu uusiin asioihin.

6 kommenttia:

  1. Onnea 9-kuiselle! Ihana tuo irvistyskuva :D

    VastaaPoista
  2. Meillä ollaan aika hilkulla, että kohta lähetään jo kävelemään!! Talutettuna steppailee jo pitkät matkat, huhhuh, sitten ei oo enää vauvasta varmaan tietoakaan :( Ja viikonloppuna puhkesi vasta ekat hampaat! :) Yöt meillä onneksi edelleenkin nukutaan, 10-11h putkeen :)
    Ihana irvistys viimeisessä kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olispa ihana nukkua koko yös ilman yhtään herätystä. Silloin harvoin jos aatu niin tekee, herään jossain kohtaa yötä kun koira lähtee liikkeelle... mrrr..
      Hih, se on hurjaa menoa ne ensimmäit kävelyt :D Meillä sitä saa varmaan vielä odotella, Aatu ottaa vasta muutamia huteria askelia talutettuna, ja tukea vasten liikkuu toooosi hitaasti, mutta kyllä se esim tuon tv-tason kerran hiippaili melkein päästä päähän :D Siitä se lähtee.

      Poista
  3. Miten ihana tuo irvistyskuva on!!! Aivan mahtava <3

    VastaaPoista