lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hetkellisesti koukussa

Kai se täytyy kertoa mikä niin tiiviisti aina tilaisuuden tullen veti sinne sängyn pohjalle, niin että kotityöt ja kaikki muukin jäi paitsioon. 

Kirjat!


Fifty Shades of Grey -kirjasarjasta olin kyllä kuullut, mutta en mitenkään sen kummemmin siitä kiinnostunut, että olisin hankkinut kirjat käsiini. Mutta sitten ystävä toi ne luettavaksi, ja koukussa oltiin alta aika yksikön. Sarjan kaksi viimosta kirjaa meni vähän reilussa viikossa. Paikkapaikoin aikamoista aikuisviihdettähän nuo olivat, ja huomasinkin lentokentällä että jonkin muun kielisen kirjan kannessa oli K18-merkintä. Kirjoja onkin nimitetty äitipornoksi ja kotiäitien pornokirjoiksi, joten mikäs sen sopivampi meikäläiselle :D

Pitkään aikaan ei mikään kirja olekaan näin koukuttanut, ettei olisi käsistä malttanut laskea.  Mikähän siinä paha poika - kiltti tyttö asetelmassa niin aina meitä naisia houkuttaa ;) Vai yleistänkö nyt liikaa? Niin tai näin, en yhtään ihmettele kuinka nämä niin suureen suosioon päätyivät, vaikka lopputulos olikin melkoisen ennalta-arvattava.
Mielenkiinnolla odotan minkälainen elokuva sarjan ensimmäisestä osasta saadaan aikaiseksi ;)

6 kommenttia:

  1. Mä en kyllå tajua miten tästä voidaan tehdä leffa olematta pornoleffa. :D Itsekin koukutuin näihin viime kesänä, enkänoikein osaa sanoa mikä sen koukutuksen aiheutti. Se k-18 se ei ollut koska loppua kohden alkoi ne kohtaukset jopa ärsyttää ja olisin halunnut päästä juonessa eteenpäin. Ehkä pidin siitä miten henkilöhahmot kehittyi tarinan myötä. Seuraavaksi suosittelen koukuttautumaan nälkäpelitrilogiaan jos et sitä vielä ole tehnyt. Sitä kohtaan olin tosi ennakkoluuloinen, mutta se vasta koukuttavaa olikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :D
      Täytyykin tuo nälkäpelitrilogia hankkia, elokuviakaan en ole viel nähnyt kun tosiaan ei mitkään kummoiset odotukset, mutta jospa olisikin taas tämmöinen yllättäjä. Kirjathan ne vielä yleensä niitä parempia on :) Kiitos vinkistä :) Tai kiitellään sitten taas siinä vaiheessa kun kotityöt tekemättä ja mamma vaan kirjojen kimpussa ;)

      Poista
  2. Oon paljon kuullut noita kirjoja kehuttavan! Täytyy varmaan itsekin lukea 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä :) Semmoista kunnon aivot narikkaan -luettavaa ;)

      Poista
  3. Vitsit, onko oikeesti niin hyvä? Mä en ole vielä lukenut, mutta jotenkin kuitenkin kiinnostais. En vaan viittis omaks ehkä ostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä ainakin tykkäsin :) Toivottavasti löytyy joltain lainaan, näinköhän näitä kirjastosta löytyy :D

      Poista