maanantai 14. syyskuuta 2015

7kk

Emmi 7kk on iloinen ja energinen pieni neiti, joka tuntuu oppivan uutta ja kehittyvän ihan hurjaa vauhtia. Römii sujuvasti ja aika vauhdillakin välillä, liikkuen jo pidempiäkin matkoja huoneesta toiseen. Kummasti se on tuo veikan huone ja lelut jotka vetävät puoleensa. Heti herättyä, aamumaidon jälkeen, lähtee liikkeelle eikä juuri paikoillaan sen jälkeen olekaan. Nousee usein konttausasentoon ja siinä käsiä ojentelee. Yleensä saattaa jaloilla siitä "hypätä" eteenpän :D. Istuakenottaa hetken ilman tukea, mutta kellahtaa kumoon aika nopeasti. Seisottaessa seisoo tukevasti ja muutamia askeliakin kävelytettäessä ottanut. Pinsettiotetta harjoitellaan, lähinnä Murujen kanssa, yleensä tahmatassuote on kuitenkin se toimivampi. Koirien touhuja tykkää seurata. Teippareiden laitto välillä ihan mahotonta kun ei pysy paikoillaan yhtään. Ja sukat ne ei jalassa pysy, kiskoo ne pois samaa tahtia mitä jalkaan laittaa.


Ruoat maistuu hyvin. Eräs väsynyt päivä päätin että aletaan syömään omatekoisten soseiden ohella valmisruokia, mutta alkuun eivät maistuneetkaan. Pienen totuttelun jälkeen alkoi nekin maistua, ja nyt äiti pääsee välillä vähän helpommalla ;). Kiinteitä aterioita saa 4-5, riippuen miten nukkuu. Kovin on sihtikurkku ja vähänkään karkeampi saa kakomista aikaan. Imetys on vähentynyt selvästi, tissillä ei päivisin oikein malttaisi olla ja syömiset on aika nopeita tankkauksia. Illalla saa tuttipullosta korviketta. Nokkamukista on maistellut vettä, vielä ei itse saa mukia pidettyä, mutta makuultaan saa tuttipullosta itse juotua jotenkuten.   


Nukkumaan käy viimeistään kympiltä, iltamaidon jälkeen saattaa hetken sängyssä pyöriskellä ennenkö nukahtaa. Yöt on edelleen katkonaisia aamuyön osalta, yritin ryhtiliikettä mutta sitten tuli flunssa ja palattiin lähtöpisteeseen :D Jos nukkuu omassa sängyssä ja syötön jälkeen palautan sinne, saattaa seuraavilla heräämisillä riittää tutti, mutta vierelläollessa pitää saada tissi suuhun. Tosin, loppukuusta puhkesi hampaita että josko sekin osaltaan huonoja öitä selittää? Päikkärit ottaa edelleen aamupäivästä pidemmät ja illalla lyhyemmät. Sängyn pohja piti jo laskea alas ja vaunuissa olla vöissä (samalla luovuttiin vaunukopasta), kun eräs päivä tulla humpsahti vaunuista alas päikkäreiltä herättyään :'(

Mitat on 7980g ja 69cm, eli kuukaudessa oli tullut 165g ja 1,5cm - paino nousee hitaasti mutta nousee kuitenkin niin ei huolta. Vaatteissa käytössä koko 74. 

Loppukuusta puhkesi kaksi hammasta, joilla keksi heti alkaa kiusata äitiä imetyksessa aikana - auts!

Flunssa vaivasi lähes pari viikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti