maanantai 9. elokuuta 2010

Hän on hurmaava, kiukkuinen, onnekas Myy.

Muumit on välillä hurjan fiksuja. 
Uusi Muumi ja punainen pyrstötähti -elokuva ei kiinnosta, mutta olen miettinyt pitäisikö alkaa ostamaan varastoon muutamia jaksoja Muumilaakson tarinoita ;)


" Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi."  Muumipappa

"Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat takertuneet toisiinsa?" Pikku Myy

" Näyttää paljon siistimmältä, kun tiskit ovat piilossa sängyn alla seuraavaan sateeseen asti." Muumimamma

"Voileipä tekee aina hyvää yöllä." Muumipappa

"Omistaminen merkitsee vain huolia ja matkalaukkuja,
joita joutuu raahaamaan mukanaan." Pikku Myy

"  Hiutale toisensa jälkeen laskeutui hänen lämpöiselle kuonolleen ja suli. Hän tavoitti niitä käpäläänsä ihaillakseen niitä hetken. Hän katsoi ylöspäin ja näki niiden leijuvan kasvojaan kohti.
Niitä tuli yhä enemmän ja enemmän, pehmeinä ja kevyinä kuin untuvat.
Näinkö se käykin, mietti Muumipeikko. Ja minä kun luulin, että lumi kasvaa alhaalta ylöspäin."

"Sinä saat kantaa eväitä"  Nipsu sanoi, "minä en ehdi, kun minun täytyy olla oppaana."

"On niitä, jotka jäävät, ja toisia, jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

"Kultaseni, sinä olet aasi." Muumimamma 

"Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan." Muumipappa

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu." Muumipappa

" Jos pidät minusta
lupaat poimia minulle
kaikki tuikkivat tähdet
tummalta taivaankannelta.
Jos pidät minusta oikein paljon
lupaat noutaa minulle
hopeisen kuun taivaalta.
Mutta jos rakastat minua
et tee turhia lupauksia."
Nyyti

"Se on psykosomaattista, yläpää ei tunne pelkoa, mutta jalat tutisevat." Nipsu 

" Täyty pitää kiirettä, että ennättää elää, minulla on mennyt niin kovin paljon aikaa hukkaan!" Ti-ti-uu

"- Et kai sinä vain unohda suojella minua?
- En toki, en ainakaan niin kauan kun sinä muistutat minua siitä." Niiskuneiti ja Muumipeikko 

Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen eikä mikään ole helpompaa" Mymmeli 

 

" Jos minä löytäisin jostain tarpeeksi pienen poikaystävän, niin minäkin olisin kevytmielinen." Pikku Myy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti