lauantai 17. huhtikuuta 2010

Koirakuulumisia

DaneBella alias Dana alias Dabe alias Riiviö on ollut meillä nyt reilun pari viikkoa. Aika tapaus, ei voi muuta sanoa :D Ja ihana.Välillä on matot rullalla kun koirat lentää ympäri kämppää. Dana kiusaa Yaraa minkä kerkeää ja Yara reppana ei osaa puolustautua. Vai eikö se vain raaski kun toinen on vielä niin pieni? Osaa ne välillä nätistikin olla, ainakin silloin kun nukkuvat.. Mutta se nukkumaan käyntikin on toisinaan aika tekemistä kun pieni vaan tahtoisi "leikkiä" ja saattaa tulla meitäkin näykkimään.


Ennen Yara oli minusta vilkas mutta nyt se tuntuu itse rauhallisuudelta. Joskus Yara näyttää jopa surulliselta kun toinen ei anna olla rauhassa. Toisaalta, jos yritämme pitää niitä eri kerroksissa (Dana ei vielä pääse rappuja alas) niin Yara ei malta olla menemättä ylös. Eli kai se siitä tykkää kaikesta huolimatta :) Ja varmasti se tykkää kun ei tarvitse enää olla yksin kotona.


Sisäsiisteys tuntuu vielä niiiin kaukaiselta, kaikki matot on pississä. Vaikka käyttäisi ulkona niin vartin päästä saattaa taas olla lätäkkö jossain. Onneksi on suht pieniä lätäköitä. Kai tuo jossain vaiheessa oppii, nyt vaan tuntuu aika toivottomalta. Voi olla että aika kultaa muistot mutta ei Yara minusta noin paljoa sisälle pissinyt.. :o


Kaikki hapsut ja tupsut ja muuten kivasti törröttävät päätyvät neidin hampaisiin. Mitään ei vielä ole rikki saanut, paitsi tassuillaan kaivanut koiranpedin sängynpohjan puhki :S Onneksi siihen kuuluu tyyny päälle niin ei käyttökelvottomaksi ole mennyt. Ja sohvaa on kivasti kynsitty kun neiti kiskoo itsensä ylös. Hyppäämällä ei ihan niin korkealle vielä nääs pääse. Mutta sohvakaan ei meitä harmita kun tarkoitus olisi muutenkin uusi jossain vaiheessa ostaa. Talutushihnassa pikkuneiti kulki ensimmäiselläkin kerralla kuin vanha tekijä, ja jaksaa tehdä ihan hyvän pitusia lenkkejäkin jo. Ja niitähän tehdään, pitää yrittää väsyttää se ettei kotona jaksa niin riehua :D


Tekstistä saa vissiin käsityksen että Dana on ihan kauhea, mutta ei se ole. Vaan kauheen ihana ja jahka vähän aikuistuu ja rauhoittuu (tiedän, siihen menee pari vuotta :D ) niin on varmasti oikein mallikelpoinen tapaus <3 Ja näkeehän jo tuosta kuvastakin kuinka ihana se on <3. Mamman pieni kultapapana ;)

Ja nyt nää neidit siirtyy makuukammarin puolelle. Lehvan aika :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti