perjantai 9. huhtikuuta 2010

Pääsiäiskakku

Eilen juhlittiin Villenpäiviä, ja sinne tein yhden lempparikakuistani. Ohje on otettu pari vuotta sitten Ingmanin seinäkalenterista.


Pääsiäiskakku

Pohja
2 munaa
1 dl sokeria
50 g margariinia sulatettuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
noin ½ dl Rela hedelmä-porkkanamehua

Täyte
6 liivatelehteä, kylmää vettä
250 g maitorahkaa
2 kpl appelsiinijogurttia
1 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
½ dl Rela hedelmä-porkkanamehua

Pinnalle
6 liivatelehteä, kylmää vettä
4 dl Rela hedelmä-porkkanamehua

1) Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi sekä jauhot. Sekoita tasaiseksi.
2) Voitele irtopohjavuoan reunat ja peitä pohja leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia.
3) Liuota täytteen liivatelehdet vedessä noin 5 minuuttia.
4) Sekoita maitorahka ja jogurtti, mausta sokereilla.
5) Kuumenna täytteen mehu ja liuota liivatelehdet siihen. Lisää ohuena nauhana täytteeseen.
6) Kostuta pohja. Kaada täyte päälle ja anna hyytyä.
7) Liuota loput liivatelehdet vedessä noin 5 minuuttia.
8) Kuumenna noin ½ dl pinnalle tulevasta mehusta ja liuota liivatelehdet siihen. Sekoita seos lopun mehun joukkoon.
9) Kaada mehu kakun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.


Itse laitoin koristeeksi päälle vielä sulatettua valkosuklaata. Tarkoitus oli tehdä ohuita raitoja kiertämään kakun reunaa muttei ihan onnistunut :D
Rela mehua en löytänyt MISTÄÄN kaupasta, kävin kuudesta eri kaupasta sitä etsimässä. Liekö lopetettu sitten.. Korvaavana käytin appelsiini-porkkanamehua.

4 kommenttia:

  1. Hei, mistä tota mehua löytyy??? Appelsiiniporkkanamehua siis. En ole yli vuoteen löytänyt mistään ja se on suosikkiani!

    VastaaPoista
  2. Ihan tuosta lähi k-kaupasta ostin. Taisi olla Marli Vital -mehua..

    VastaaPoista
  3. okei täytyy etsiä... kiitos :)

    VastaaPoista