sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Joulun lahjoja

Heippahei! Se on nyt reissut reissattu ja huomenna paluu arkeen. Ihana viikko takana, joskin melkoisen rankka. Voisinpa vaan nukkua seuraavat pari päivää.. :D Mutta ennen reissujuttuja (jos sellaisia edes tulee :D) pikapikaa nämä viime vuodelta roikkumaan jääneet jutut jotta päästään kevättä kohti. Ihanaa!! 

Aloitellaan näistä joululahoista. Sain/saatiin ihan hirmu kasa lahjoja, ihania ja tarpeellisia ja vähän hassujakin. Suurin osa lahjoista on jo löytänyt paikkansa kaapeista ja mikä mistäkin, joten tässä ei nyt ole kaikki, lähinnä ne jotka vielä pyöriskelevät pöydillä :D
Soda Stream- laite ja siihen pari makupulloa, testattu on ja varmasti tulee käyttöä olemaan :) 
Suola- ja pippurimyllyt, joskin se suolamylly pitää tuohon nyt kuvitella kun pukki oli vahingossa laittanut pakettiin kaksi pippurimyllyä; nyt odotellaan korvatunturilta uutta pakettia suolamyllyn muodossa ;) 
Ehkä tuhatsivuinen lapsikirja, onneksi on 16 vuotta aikaa päästä tuo loppuun eikä tarvi koko opusta saada luettua muutamassa kuukaudessa :D Kuvassa kirjan päällä on Meksikolainen musiikkibola; helistinkoru odottavalle äidille. 
Biothermin vartalotuoksua olenkin jo parina kesänä himoinnut mutten ole raaskinut ostaa. Samaa sarjaa vielä vartalorasva ja suihkusaippua.
Talvinen muumimuki löytyi odotusten mukaisesti yhdestä paketista :) Valkoinen peltirasia oli täynnä suklaata, en vielä ole keksinyt rasialle käyttöä mutta jokin näkyvä paikka tälle kaunokaiselle täytyy löytää, ei raaskisi kaappiin laittaa. Vihreä huopapäärynä taitaa päästä neulatyynytksi, sellaista mulla ei vielä ollutkaan :) Nyt kun sain ompelukoneenkin niin tämä on varsin oiva apulainen. 
Iittalan maljat on ihania, näitä sain neljä kipaletta ja joskus sitten hankittava muutama vielä lisää. Ihanaa, nyt voin hankkiutua Ikean laseista eroon :D 
Mitä odottaa kun odotat -elokuvia sain itseasiassa kaksin kappalein, mutta onneksi vaihto onnistui ja toisen tilalle sain valkkailla kolme muuta elokuvaa. 
Nomination rannekoru kasvoi taas yhdellä uudella palalla ♥

Ja vielä pikkuiselle jotakin. Aivan i-ha-na haalari, toivottavasti vaan mahtuu päälle vielä syksyllä, sillä ainakin minä toivon että heinäkuussa ei tämmöiselle ole käyttöä :D Tosin, jos mennään viime kesän tyyliin niin eiköhän tätä voi käyttää jo kesällä :S


Lisäksi sain mm. hirmuisen kasan karkkia, ompelukoneen, paistinpannun, pari lahjakorttia kala-jalkahoitoon, yöpuvun ja unisukkia..

Mutta nyt taidan kavuta tuonne saunan lauteille köllöttelemään :) Olenko muuten kertonut että yleensä mun sauna ei kauaa lämpene, mieluiten hiissaan itseni lauteille kun mittari näyttää 50 astetta, ja pois viimestään seittemässäkympissä :D Nii, ja mitään löylyjä en heittele. Tarviiko edes sanoa että saan aika usein saunoa yksin? :D

2 kommenttia:

  1. No ihania lahjoja olet(te) kyllä saaneet :) Et ikinä arvaa ketä alkoi himottamaan noi Iittalan maljat...ei tietenkää mua, lasihullua :D Tosi ihanat! Hyviä leffojakin näytti tulleen. Kaksi olen noista nähnyt kuten tiiät, mut mikä tuo taaimmainen leffa on? Ei ole yhtään tutun näköinen kansi. Ja voiiii aawwww mikä ihana nallehaalari pikkuiselle ♥ Mä olen monta kertaa kattellut noita kaupoilla ja hipelöinyt. Tuollanen pitää saada joskus omallekin mukelolle. Niin ihana :)

    Mä en myöskään tykkää liian kovista löylyistä, 60 on hyvä, mut kyllä löylyä pitää silti viskoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ne on kyllä ihanat ja kiva kun voi käyttää sekä juomatarjoilussa että jälkkärikulhoina :)
      Se on Walk the line, ihan vieras mullekin mutta parilla eurolla oli tyrkyllä ni mukaan lähti kun näytti niin kivalta :D

      Poista