keskiviikko 5. elokuuta 2015

Must on tulluu, kirpparihulluu..

Olen jo useampana vuotena ollut kirpparilla myymässä, ja kauppa on käynyt ihan kivasti. Hyvin harvoin mitään olen itse kuitenkaan ostanut, harvoin tullut edes käytyä muulloin kuin omaa pöytää siivoamassa. Tori, huutis ja facen kirppisryhmät on sitten eri juttu ;) Vähän tuota nettikirpparien käyttöä on nyt kuitenkin rajoittanut nuo hurjat postikulut, tai muuten vaan hirmuset hinnat, ei tee mieli maksaa käytetystä lähes samaa hintaa kuin uudesta.

Nyt meillä oli keväällä uudella kirpparilla myyntipaikka, ja ensimmäistä kertaa olen itsekin tehnyt hankintoja. Paljon. 

Valtaosa tietysti lapsille, vaatteita varmaan muutama kassillinen, ja varsin mukavaan hintaan tietenkin - uutena en olisi saanut murto-osaakaan samalla hinnalla. Ja Aatulle leikkiastioita (ihan paras löytö vain parilla eurolla! ) ja joitain muita leluja. Itsellekin jotain, mm Espritin kietaisumekko, mikrohöyrystin (saapa nähdä meneekö ens kerralla takaisin jos ei ole päässyt käyttöön sitä ennen :D ) , ja pari kirjaa. Viimeisin huippulöytö oli suloinen keinuheppa Emmille.


Nyt olen jo useamman kerran käynyt siellä kiertelemässä, vaikka omaa myyntipöytää ei ole ollut aikoihin. Syy miksei aikaisemmin ole kirpparilla kiertely oikein houkutellut on selvä - vanha kirppis oli aina sotkuinen, tunkkainen, hämärä, ahdas ja mitä kaikkea vielä. Onneksi tuli tämä uusi, silkkaa säästöä tiennyt kukkarolle ;)

Ja syksyllä sitten taas myymään, olen jo pikkuhiljaa kasaillut kaapeista tavaraa jota voi sinne viedä. Päättymätön urakka? Todennäköisesti..

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Lomaa arjesta

Mähän nyt käytännössä olen lomaillut koko vuoden, ja silti ajoittain tuntuu kuin oisin kipeesti loman tarpeessa :D

Uskoisin että aika moni pikkulasten äiti voi allekirjoittaa lausahduksen "välillä töissä pääsisi helpommalla ". Vai olenko ainoa?


Mutta nytpä otinkin irtioton arjesta ja vietin lasten kanssa viikon mökillä, niinsanotusti aivot narikassa tai ainakin kotityöt tyystin unohduksissa. Mikäs siinä kotona olla lasten kanssa, mutta kun pitäisi muukin hoitaa. Mökillä ei tarvinnu miettiä keittiössä vaanivaa kaaosta tai loputonta pyykkivuorta, sen kun heitti likapyykin kassiin odottamaan. Tiskeistäkin huolehti äiti ja ruokahuoltokin pelasi ihan sopivasti ;)


Ens viikolla taitaa mökkielämä jatkua, jospa ilmatkin olisivat vähän kesäisemmät ja Aatu pääsisi kokeilemaan järvessä kahlailua :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Weet spawax

Pääsin buzzadorina testaamaan Veetin Spawax vahausjärjestelmää, joka lupaa salonkilaatuista vahausta kotioloissa. 


Aloituspakkaus sisälsi vahan lämmitysastian, joka pitää vahan sopivan lämpöisenä koko vahauksen ajan, kuusi vahakiekkoa ja lasta jolla vaha levitetään. 

Vahaus sopii koko kehon karvojenpoistoon.


Vahakiekot sulamaan noin 30 minuutiksi, ja sen jälkeen vaha levitetään iholle, annetaan hetki jähmettyä ja repäistään pois. Kuulostaa ihanan helpolta ja sitä se olikin. Eikä muuten sattunut yhtään, aikuisten oikeesti. Mutta lisäksi homma oli myös sotkuista, ainakin näin ensikertalaiselta, ja siksipä laite ei lyönyt vertoja toiselle veetin vahauslaitteelle, easy waxille, jonka kaivoinkin kaapista toista jalkaa varten. Sain nimittäin putsata niitä vahajämiä jalasta tuplasti sen ajan mitä meni itse vahaukseen. Sotkua saattoi tosin aiheuttaa myös se, että käytin lastaa väärin päin ja huomasin sen vasta ihan loppumetreillä :D 

 
Mutta summa summarum - helppoa, kivutonta ja laite on aika söpö, mutta miinuksena sotku ja jälkipyykki jonka vuoksi ei päätynyt suosikiksi. Myöskään vahan tuoksu ei mun nenään ollut mieluisa.

Onko teillä kokemusta laitteesta tai millä keinoin hankkiudutte häiritsevistä karvoista eroon?

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesäkuu instassa

  Aatu on ihan pikkusesta lähtien ollut kova imuroimaan tai muuten vaan imurin kimpussa, mutta ajattelin ettei meille leikki-imuria osteta, kun on niin paljon kaikkea muutakin rompetta. Naamakirjassa tuli kuiten moinen niin halvalla vastaan, että pitihän se ostaa, jäi tosin ulkoleluksi :D 

Vihanneshyllyyn oli eksynyt joku kummajainen. Vai miten päin se menikään.. Tilanne kuitenkin jo korjattu ja jätski mystisesti hävinnyt..

Kävin ystävän kanssa syömässä, ihan kaksin. Melkein jopa oli lautaset tyhjät ennen kuin jutut eksyi lapsiin :D Jälkkäriksi kaakao ja kaurapala. Tekee kyllä hyvää tuommoset pienet irtiotot.


Vr:n kesätarjousta ei voinut ohittaa - miksei aina voi olla noin halpaa? "Bf4e" asuu helsingissä ja olisi ihana käydä useamminkin siellä vieraisilla.

Käytiin tapaamassa uutta tulokasta, pieni oli vielä niin pieni ♥ Näytti nämä alkuvuoden vauvat jo niin isoilta tuommoisen rääpäleen rinnalla.

Kylillä oli ranskalais-italialaiset herkkumarkkinat, ja koska ei osattu valita otettiin vähän sitä sun tätä.. Olivat kyllä vähän pettymys, parasta oli tuo pieni pötkylä tuossa edessä, ja no croisanttihan nyt toimii aina, mutta muuten. Erityisen iso pettymys oli macaron - täytyy vissiin päästä ranskaan maistamaan niitä ihan oikeita.

Ja siellä Helsingissä. Etukäteen jänskätti junamatka aikas kovasti, mutta meni ihan tosi hyvin. Otin mukaan tabletin jos Aatu ei malttaisi yhtään pysyä aloillaan, mutta sitä ei edes tarvittu. Helsingissä syötiin, käytiin puistossa ja hengailtiin pariin otteeseen lastenhoitohuoneessa :D

Kokeilin onneani aurinkorasva-skabassa, ei onnannu.

Joka paikkaan tuo herra itsensä tunkeekin. Ko tapauksen jälkeen pää on ollut jumissa ämpärin kahvassa..

Aatu kasteli äidin ja äiti kasteli Aatun - joka oli siitä vaan hauskaa ja halusi lisää :D

Aurinkoinen päivä ja riippukeinu, kesäkuun parhaita paloja. 


Aatun nimpparilahja kelpasi myös äipälle ;) Mulla on lapsena ollut samanlainen mutta paljon paljon pienempi. Tää on niin iso että menee myös jumppapallosta, jos joskus sattuisi innostumaan..