torstai 31. maaliskuuta 2011

Kerro kerro kuvastin

Halusin eteiseen iiiison peilin josta voi kunnolla tarkastella kuontalon päästä varpaisiin ennen ihmisten ilmoille lähtemistä.  (Miksihän se silti on välillä sellainen kuin ei olisi peiliä nähnytkään? :D )

Ikean Hemnes peiliä olin ihastellut jo kauan, kokonsa vuoksi sille ei vaan edellisissä asunnoissa ole ollut paikkaa. Joten nyt kun isolle peilille oli tilaa, ei minun tarvinnut kierrellä kaupoissa etsimässä sopivaa peiliä vaan tiesin tasan tarkkaan minkä peilin haluan. 

Peili ostettiin jo aikoja sitten mutta se oli nököttänyt suojapahveissaan maaliskuun alkuun asti. VIRHE. Voi Maisu Maisu, etkö tiedä että tuotteen kunto kannattaisi tarkistaa aina heti eikä vasta monta kuukautta myöhässä jolloin sitä ei enää voi vaihtaa? No, nytpä tiedän.

kupruja :S
Nojaa, ehkä siihen silmä tottuu.. Peili on kuitenkin ihana ja ihanaa kun se vihdoin ja viimein saatiin seinälle. Siinä on hyvä keikistellä ;)

Eteisestä löytyy myös toinen peili, kulman takaa kenkäkaapin päällä on mummolasta löytynyt pyöreä peili. 

Olisin ehkä laittanut peilin hieman korkeammalle, mutta sitten en näkisi siitä kuin hiustupsuja, joten tällä(kin) kertaa käytännöllisyys meni ulkonäön edelle :D Peilin kehykset oli alkuaan puunväriset mutta näppärä tyttö ei siitä lannistunut!  Taino, oikeastihan sen maalasi isä mutta olisi se minultakin onnistunut ;)

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Missä se kevät nyt on?

Ajattelin vielä tuossa jokin aika sitten etten hanki mitään kevätjuttuja kotiin, samoilla mennään kesät talvet. Kiitos tuon jokapäiväisen lumisateen, on mieli vähän alkanut muuttua ja kaipaan jotain piristystä tänne sisälle. Jotain ihan pikkuista..

Kyllä se aurinko tänäänkin paistoi, niin kirkkaasti että ulkona ihan silmiin sattui, mutta ei siinä kauan mennyt kun taas sai ihmetellä sakeaa lumisadetta. Merkillistä. Tekisi niin mieli jo pestä talvitakkeja pois, mutta sitä varmaan saisi katua monet kerrat.

Vapaapäivän ratoksi mentiin äidin kanssa vähän kaupoille pyörimään, ja mukaan tarttui parit väriläiskät; vessaan uudet käsipyyhkeet ja keittiön pöydälle tabletti. Tovin ehdin pohdiskella mitä väriä kotiin haluan, nyt päädyin vaatteissakin niin kovasti tykkäämääni koralliin.


Tosin tuo tabletti taitaa enempi olla oranssi, mutta ei se mitään. Pirteä mikä pirteä :)

En nyt kuitenkaan joka paikkaan tuota korallia halua, olohuoneen sohvalle vaikkapa turkoosit tai violetit tyynyt ja jotain siihen sopivaa tuohon ruokailutilan pöydälle :)  Siinä sitä sitten olisikin väriä ihan kylliksi tähän huusholliin.

Äiti kävi tässä meillä kahvilla, ja ehdotti että tulppaanit voisi jo laittaa pois. 
Mitä?!!

Ei kai nyt vielä? :D

lauantai 26. maaliskuuta 2011

80's disco is back!

Huhheijaa. Viikko sitten oli aika tohinat päällä; tunnin päästä alkamassa synttärikemut 80-luvun henkeen. Olin nähnyt unia että kaikki on ihan kesken kun vieraat tulevat, mutta onneksi niin ei käynyt. Tosin kiire meinasi kyllä tulla, puoli kuudelta pääsin meikkaamaan, ja juhlat tosiaan alkoivat klo 18 :D

Me "juhlakalut" aloitettii päivä hyvissä ajoin, pizzat (8 pellillistä!) ja salaatit oli vielä tehtävä. Plus tietysti kämpän järkestelyt ja siivoukset, muutkin tarjottavat esille, itsensä laittaminen.. Huh. Ensi kerralla kyllä tyydytään valmispizzapohjiin ;)


 

 Toki meillä discopallokin oli ♥



Ilta oli ihana, odotukset oli korkealla mutta juhlat onnistuivat jopa vielä paremmin! Lähes kaikki kutsutut pääsivät tulemaan, ja lähes kaikki vieraat olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Ja saatiin lahjojakin ;)


Neljän aikaan kömmittiin nukkumaan, minä ja ville päästiin sohvalle, kun eräät toiset olivat vallanneet sänkymme :D (oisko se sitä arjen eksotiikkaa ;) )

Paljon saatiin kiitosta juhlien jälkeen, ja toki oltiin siitä ihan tohkeissamme. Kiva järjestää ilta jossa vieraat viihtyvät. Mutta täytyypä kyllä sanoa etten muista kotibileitä joissa olisi tanssittu kuten täällä, ja joista porukka ei, muutamia lukuunottamatta, lähtenyt baariin. Mahtavaa.

Aamulla tämä laatikko oli melko suosittu ;)



Oli muuten melko turhaa siivota ennen juhlia. Seuraavana päivänä sitä siivottavaa nimittäin riitti...! Lattiat piti pestä moneen kertaan ennenkuin pystyi kävelemään niin ettei sukat tarttuneet kiinni :o Tahmeaa boolia?

torstai 24. maaliskuuta 2011

Keittiön uudistusta

Keittiöremppa antaa odottaa itseään vielä varmaan monta monta vuotta, mutta pientä muutosta sielläkin on askarreltu. Tässäpä siis keittiömme.

Olohuoneesta päin. Pöytä tässä vielä ennallaan, suunnitteluvaiheessa itseasiassa -siksi tuo teippi keskellä pöytää ;)  Tuo valkoinen möykky pöydän takana on pakastin. Se oli kesän tässä keittiön puolella mutta kun kodinhoitokopperoa saatiin vähän valmiimmaksi se siirtyi sinne paikallensa. Ja tuosta uunin vierestä menee ovi takaeteiseen /saunaan.

Pöytää siis vähän pienennettiin ja  nostettiin ylemmäksi, ja sen johdosta piti tietysti ostaa uudet baarituolit ;) Pari viikkoa sitten saatiin pikkuveikan kanssa vihdoin ja viimein nuo kesällä ostetut Ikean kaksi Lack-hyllyä seinään.. Keittokirjat siellä odottelee kirjatukia.. Vanhoilla asukeilla oli tuossa avohyllyjen tilalla kaksiovinen kaappi, mutta me otettiin se ensitöiksi pois. Oli jotenkin ahdas fiilis kun siinä oli sellainen tumma möykky, mutta harmittaa ettei tullut otettua siitä yhtään kuvaa.
 
Kodinhoitokopperon suunnalta näyttää tältä. Aluksi kummaksuin tuota kodinkoneiden järjestystä; lieden alla pesukone ja uuni tuolla ylhäällä, mutta se onkin osoittautunut ihan käteväksi järjestelyksi. Ja näistä kaapeistahan en tykkää juuri ollenkaan. Itse valitsisin jotain vähän valkoisempaa ;) Muutenkin kaapit ovat aika kehnot, huonosti säilytystilaa, ei käytännöllisesti suunniteltu. Ja sitähän meillä tarvittaisiin! ;)

Ja kohti olkkaria.. Tuo kulmahylly minua risoi pitkään ja mietin mitä sille tekisi..

..niinpä pistettiin se pikkuveljen kanssa puoliksi ja katsottiin miltä näyttää -vaihtoehtona siis hylly kokonaan pois. No, nyt toistaiseksi saa olla näin, sitten kun taas haluan vaihtelua on tuo hyllykkö helppo ottaa tuosta pois ja kiikuttaa varastoon odottamaan uutta tulemista.
Avohyllyjähän tässä keittiössä piisaa, joten ostin kesällä muutamia koreja joihin voi sujautella kaiken ylimääräisen pikkukrääsän. Avohyllyt kun ainakin meillä tuppaavat kummasti sitä krääsää keräämään!

Tiskipöytä tullaan vielä vaihtamaan. Samalla sen alla olevat kaapit joutuvat vaihtamaan paikkaa. Tuo nykyinen tiskipöytä on ihan järkyttävä, ja veljeltä jäi omasta keittiörempasta perus tiskipöytä ylimääräiseksi. Ei mikään kaunokainen sekään mutta parempi kuin tuo omamme!  Muuten tuo valkoinen voisi olla ihan kiva mutta kun se ei ole valkoinen tuolta altaan pohjalta! :S YÖK. Hanavalinnasta edellisille asukkaille plussaa! Hana on tuollainen korkea niin alle mahtuu vaikka ja mitä, ja lisäksi sisältä löytyy jonkin verran "letkua" joten vettä saa suihkittua ympäri allasta. Tästä selityksestä kaikki varmaan tajusi minkälainen se on :D

Mutta siinäpä se, köökki. Suuria muutoksia täällä ei siis ole tapahtunut, mutta mielestäni ihan kivasti uutta ilmettä tullut näillä pienilläkin. 
Jos joku innokas haluaa tulla maalaamaan kaapinovet niin tervetuloa! :D

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Ain laulain työtäs tee

Kävin Robbarista ostamassa remonttitarvikkeita, mukaan tarttui yllätys yllätys muutakin. Pientä kivaa kotiin :)

Hauska BOOK-kirjatuki valokuvakehyksillä. Tällä hetkellä nököttää keittiössä mutta tarkoitus olisi tuonne olohuoneen puolelle se joskus siirtää. Tai mistäs sitä tietää vaikka jäisi tuohonkin, Jamie Oliverin kainaloon..

Valkoinen pikkuinen radio, keittiössä tämäkin majailee. Ja sinne se on ihan ostettukin, kiva kuunnella musiikkia kokkaillessa :)

Tuossa radion yläpuolella majailee myös lämpömittari. Ja mitä se näyttääkään: 
Oi ihanuus ♥ . Harmi vaan että tuo on suorassa auringonpaisteessa, ei siellä ulkona oikeesti ihan noin lämmin ole. Mutta kyllä se aurinko lämmittää :) Ihana käydä kävelemässä kun ei palale eikä pikkuistenkaan tarvitse palella. 

Hih, lenkillä tosiaan kävin ja ihmettelin tuossa aika lähellä meitä että kuka on viitsinyt heittää koirankakkapussin paskoineen päivineen keskelle tietä. Sitten mieleeni palautui eiliseltä eräs hetki. Kävin illalla ennen töihin lähtöä koirien kanssa ulkona ja jätin pussin auton päälle että vien sen roskiin sitten kun lähden. Nii että veinkö sitten... :D Ei auttanut kuin kerätä yliajettu kakkapussi matkaan ja kiikuttaa se sinne minne kuuluukin.


Muistini on hyvä, mutta melko lyhyt. ;)

Komia on aina komia

Tässä viime vuosina on ollut tasan yks bändi jota oon oikeesti fanittanu pidemmän aikaa ja jonka keikoilla oon jaksanu käydä ja jolta olen ostanut jopa fanituotteita (yhdet pikkarit ;) ) ja ylipäätänsä kenen levyn olen ostanu. Ja nyt sekin sit lopetti. Voi hitsinpimpulat!

Eilen aamulla töistä kotiin ajaessa kuulin radiosta että Lauri Tähkä on pistänyt pillit pussiin ja jättänyt bändinsä. Pakko se oli kotona vielä silmät ristissä käydä netistä varmistamassa uutinen. Ja niinhän siellä kotisivuilla luki.

Tulee kyllä ikävä Elonkerjuun keikkoja. Höh.

Tässä parit lempikappaleet heiltä. Toivottavasti vielä joskus on come backin vuoro :)












Onneksi toi laatu on kaikissa ihan huippu ;)

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Hyvää vuosikertaa

Täytin siis tuossa viime kuussa vuosia, ja nyt ensi lauantaina on juhlat tiedossa! Paras ystäväni täytti samoja vuosia tammikuussa ja pidämme yhdessä 50-vee juhlat meillä.
Teemana iki-ihana 80-luku!

tämä ehkä enempi 70-lukua mutta ei se mitään ;)

Juhlia alettiin suunnitella ties milloin viime vuoden puolella ja aikaa oli niin pirusti ettei mitään kiirettä ja stressiä olisi luullut tulevan. Vaan kuinkas kävikään.

En ehkä päivisin ole vielä niin kovasti hermoillut (kyllä sekin vielä koittaa) mutta unissa on jo monen monta kertaa vieraillut epäonnistuneet juhlat. Yksi yö näin unta jossa olimme kaverin kanssa alkamassa leipomaan tarjottavia klo 18 ja siinä tajusimme että tarvikkeet on ostamatta. Ja juhlat tietysti alkoivat klo 18. Siinä sitten leivoimme kun vieraat hyöri ympärillä, me ilman juhla-asuja ja meikkejä tietysti. Muut unet ovat olleet saman tyylisiä; emme saa kaikkea valmiiksi ajoissa.

Vieraita on tulossa jotain kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen väliltä, vähän jänskättää miten meille niin paljon väkeä mahtuu.. Olisipa kesä!

Toivottavasti vieraat viihtyvät. Ja ovat asianmukaisesti pukeutuneet ;)
Itselläni on yltiövärikäs asu hankittuna, mutta voi olla että perjantaina menen vielä paniikkikierrokselle kaupoille etsimään jotain ihan muuta :D


No, lauantaina se sitten selviää kuinka myöhässä olemme...  :D

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Hyvä ruoka, parempi mieli

Kokeilin uudessa RuokaPirkassa ollutta ohjetta, ja kun kerta oli hyvää että vinkkaan ohjeen teillekin. Niin hyvää että melkein pääsi aamun hölmöilyt unohtumaan, mutta kyllä siihen tarvitaan lisäksi vielä iso annos jäätelöä ;)

Mutta tässä ohje, lainattu Pirkan sivuilta. Kuva lainattu samasta paikasta, ikävää että se on noin hurjan pieni eikä suurennus onnistu :( Mutta oma annos ei ollu läheskään yhtä houkuttelevan näköinen joten jätin kuvaukset suosiolla väliin :D

POSSUA JA KERMAISTA SITRUUNA-PAPPARDELLEPASTAA
(3 - 4 annosta)  
Ainekset:
1 rs (330 g) HK rypsiporsas fileeviipaleita + valkosipuli-persiljapaistonappi
300 g Pirkka pappardellepastaa
2 1/2 tl sitruunankuoriraastetta
2 rkl sitruunanmehua
1 sipuli
1 - 2 rkl öljyä
1 tlk (2 1/2 dl) Flora ruoka kasvirasvavalmistetta
1/2 dl vettä
1/2 suolaa
ripaus mustapippuria
1 - 2 dl parmesaania raastettuna
persiljaa tai basilikaa hienonnettuna

1. Keitä pasta runsaassa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan 10 - 12 minuuttia. Raasta hyvin pestyn sitruunankuori ja purista mehu. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipulit rasvassa pannulla. Paista fileet kypsiksi pannussa pakkauksen ohjeen mukaan.

2. Valuta kuuma pasta ja kaada takaisin kattilaan. Lisää sipulit, Flora ruoka, vesi, sitruunanmehu ja -raaste. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Pyöräytä sekaisin ja aseta lämmitettyyn tarjoilukulhoon. Raasta pinnalle runsaasti parmesaania. Nosta porsaanfileet kulhoon. Koristele basilikalla tai persiljalla.

---
Käteviä nuo mukana tulevat paistonapit, eka kerta kun käytin mutta varmasti pääsee pannulle myös jatkossa. Itse käytin possun sijasta kanan fileeviipaleita kera tomaatti-valkosipuli paistonappien. Possut ollu monena päivänä joka kaupasta loppu, mahtaa ne olla hyviä!!

Nirunarukengät

Tämmösiä mä oon aina halunnu. Tai ainakin viime kesästä. 
 
 Remmiä tavalla ja toisella.

Korolliset Hennesiltä, matalat Ellokselta.

Hennesin paketti nro jotain (ihan liian monta jo tullut) sisälsi paljon eihyvää, mutta jotain varsin ihastuttavaa jäi kotiin odottamaan kesää. Näissä on korkoa juuri sopivasti että näitä oikeasti pystyy käyttämään. Monet saman tyyliset joita olen sovittanut on ollu ihan liian korkeita, ja kerrankin olen ollut fiksu ja jättänyt sellaiset ostamatta. Nämä tuskin jää hyllyn perukoille pölyttymään.


---
Aloitin vapaapäivän varsin mukavasti piipahtamalla poliisiautossa. Muistoksi sain pienen sakon. Kyllä ketuttaa! Hölmö minä. Ensimmäinen sakko ikinä (jos parkkisakkoja ei lasketa ;) ), toivottavasti myös viimeinen..

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Houkutus

Nyt kaikki illalla telkun ääreen ja kanava neloselle!


Onneksi huomenna on vapaa niin saatan jopa jaksaa valvoa elokuvan loppuun asti x)

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Who the hell is Sosuli?

Taas sai hetken ihmetellä kuka kumma uudessa Muumimukissa ja kulhossa nököttää. 
Eihän siinä muu auttanut ku kvg.
Johan selvis. Kyseessä on viime vuonna mukiin päässeen Hosulin vaimoke, Nipsun äiti. Selvä pyy. Voisko näihin mukeihin saada vähän tunnetumpia hahmoja? Kuten noidan, sillä ei taida vielä olla mukia..
Kuvat Arabian sivuilta.

No, tuttu tai ei, tervetuloa astiakaappiini joku päivä!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Suklaata päästä varpaisiin

Valmistelin uutta Dermoshop -tilausta ja huomasin siellä ihanan tuntuisen, suklaisen uutuussarjan. Ja vieläpä hyvällä asialla!

"Suklaista sylin täydeltä
Primo-sarjan uudet suklaiset tuotteet tuovat ihonhoitoon hemmottelevan vivahteen. Ylelliset tuotteet sisältävät kaakaouutetta. Yhdessä tuotteet antavat kosteuttavan, kiinteyttävän ja elvyttävän vaikutuksen iholle.

Suklaapakkauksessa saat kaikki neljä suklaista tuotetta edullisemmalla yhteishinnalla. Tuotteet on pakattu kauniin punaiseen kangaspussiin, jonka materiaali on puuvillaa. Vohvelikankaisen pussin sisäkangas on ruskeaa nylonia.

Pussi sulkeutuu suklaanruskeilla puuvillanaruilla ja pussissa on pyöreä pohja. Saat pussista kauniin sisustuselementin, kun käännät pussin yläreunan kaksinkerroin. Tukevaa kangaspussia voit käyttää moniin käyttötarkoituksiin.

Maalis- ja huhtikuussa lahjoitamme 80 senttiä jokaisesta ostetusta Dermosil Suklaapakkauksesta Suomen Sydänliiton Punainen-kampanjalle.

Suklaapakkaus sisältää:
Suklaa Vartaloöljy 200 ml 
Kiinteyttävä Suklaageeli vartalolle 200 ml 
Suklaa Suihkugeeli 200 ml 
Kuoriva Suklaavoide vartalolle 200 ml" (Teksti ja kuva lainattu täältä) 

Kunkin putelin tuotekuvaus löytyy Dermoshopin sivuilta. Tuotteita myydään siis myös yksinään, ja yksittäisestä tuotteesta lahjoitukseen menee 20 senttiä per tuote. 

Minä suurena suklaan ystävänä pari suklaapulloa ostoskoriin laitoin :)