sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kesäaikaa

Paista päivä
helli helle
paista meille jokaiselle.. ;D


Ei oo kyllä ihan kaikista kivoin vuorokombo tää ilta-aamu ja välissä vieläpä kellojen siirto tuntia edemmäs. Aamupesuilla satuin vilkasemaan vessassa olevaa kelloa, 3:15. Mitä hittoa.. Piti sitten tarkistaa muistakin kelloista että oonko oikeesti noussu tuntia liian aikasin, ja kyllä vaan niin oli päässyt käymään. Ei ihme että yö tuntui tosi lyhyeltä. Uutta aikaa se oli siis kylläkin jo 4:15, mutta silti kömmin tunniksi takaisin maate. Olin illalla siirtänyt puhelimen kellon valmiiksi kesäaikaan ja ottanut automaattisen ajanpäivityksen pois päältä, mutta silti se oli sitten omineenkin vielä siirtänyt tunnilla eteenpäin :D Eihän siinä kyllä nukkumisesta oikein mitään enää tullut, kun vähän väliä piti kelloa vahdata, onko nyt varmasti oikeessa ajassa..

Lomalta töihinpaluu on yllätysyllätys sujunut vähän kankeasti, työmotivaatio jossain ihan muualla. Kovasti tässä jo odottelee sitä toukokuun loppua.. Mutta onneksi töissä edes on kivan rauhallista näin pyhinä, niin on semmoinen pehmeä paluu arkeen. Ensi viikolle onkin jänskää ohjelmaa tiedossa, mulla on keskiviikkona sokerirasitus! Kääk. Oon niin pulassa jos siinä jotain häikkää ilmenee, herkkuperse sokerihiiri.. 

Nyt tää sokerihiiri taitaa käydä suklaalaatikolla ja pötkähtää hetkeksi soffalle ;)

Mukavaa pääsiäisenaikaa kaikille :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mitä vauva tarvitsee?

Pikkuista varten tarvii tehdä kaikenlaisia hankintoja. Kokosin pientä listaa käyttäen apuna netistä löytämiäni listoja, lähinnä muistiksi itselle mitä kaupoilta pitäisi silmäillä. Mitään lipastoja ei onneksi ehkä tarvi hankkia, mikäli vanhat asettuvat huoneeseen. Tosin siinä tapauksessa pitää hankkia uusi tietokonepöytä, joten samapa tuo :D


Yhdistelmävaunut 
Turvakaukalo telakalla (x2?)  
matkarattaat (turvakaukalolle sopivat) 
Pinnasänky
Pinnasängyn reunapehmusteet
Peitto, tyyny, lakanoita
Kehto (mikäli saadaan sukulaisen tekemänä)  
Matkasänky
 Sitteri (ehkä?) 
Syöttötuoli (sitten vähän myöhemmin)
Amme ja tarvittaessa kylvetystuki
Hoitoalusta
Vaipparoskis 
Muovifroteeta
 Ruokalappuja 
Sideharsoja
Vaatteita
Kantoliina
Lämpöpussi / makuupussi (kesällä?)
Itkuhälytin
korvakuumemittari 
Rintapumppu (tarvittaessa, mielellään kyllä ihan vaan lainaan jos neuvolasta saa) 
Imetysliivit
Liivinsuojia
Vaippoja
Talkkia, kylpyöljyä,kosteusliinoja,
ihovoide, sinkkivoide
Leluja 
Tuttipulloja ja tutteja
Tuttiketju 
Äidinmaidonkorvike


Noita turvakaukaloita mietin että kannattaisko hankkia kaksin kappalein kun kumminkin on kaksi autoa, niin helposti voisi kummallakin ajella. Kätevintä tietysti olisi jos olisi vaan kaksi telakkaa joihin sama kaukalo kävisi..
 
Eräs neljän pienen lapsen äiti sanoi että ainoat "extrat" joihin kannattaa satsata on itkuhälytin ja kunnollinen vaipparoskis, joten niistä varmaan sitten lähdetään :D (tuplabonuspäiviä odotellessa ;) ) 

Juttuja joita monilla hankintalistoilla oli mutta joista en ollut koskaan kuullutkaan (ja joiden hankinnan taidan jättää myöhemmälle jos tarvetta ilmenee) oli muunmuassa maidonkerääjä ja rintakumit :o . Ja varmaan sata muutakin.. Aina keksivät uutta..

Nyt te äidit siellä, mitä listalta uupuu? Mikä on turhaa? Mihin kannattaa panostaa?

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kotona

Ihana olla kotona ♥ 

Yöllä kotiuduin ja nyt olen puoli päivää ehtinyt nautiskella kotonaolosta. Voisko loma vielä vähän jatkua, ettei tarviskaan lauantaina vielä mennä töihin?

Reissu oli oikein onnistunut, muutamia lomakuvia tulossa mikäli sieltä jotain julkaisukelpoista löytyy, kunhan käyn porukoilta hakemassa loput kuvat :) Tässä kuiten voisin heti vilauttaa nuo reissun hankintani, ostossaldo kun jäi varsin mitättömäksi..


Juu'u, siinä ne kaikki on. 
 Taino Uunolle tuli tietysti muutama juttu ostettua, mutta ne matkasivat porukoiden matkalaukuissa joten näytän ne joskus myöhemmin jahka saan hyppysiini. Ja taxfree ostokset puutuu kuvasta myöskin, sata kiloa karkkia ja dödöt mulle ja Villelle. Mutta aika pienet ostokset silti, mikä on tietysti vaihteeksi ihan positiivinen asia :) 

Virtahepo tuntui jotenkin niin sopivalta matkamuistolta tältä matkalta. Olo oli harvinaisen ihana mutta kuvia kun katsoi niin ei sitä niin hehkeä ollutkaan miltä tuntui :D

Olin aamupäivästä ahkera ja purkasin laukut ja pesin pyykit, joten loppupäiväksi ei olekaan mitään ohjelmaa, täydellistä. Ehkäpä saisin vihdoinkin katsottua tuon viimoisen Twilight-elokuvan? Villekin juuri soitti että on jo ajelemassa töistä kotiin, kivakiva :)

Mitä teille kuuluu?

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Raitapallo


Tajusin eilen illalla nukkumaankäydessä että ei tässä ole kuin tämä ja huominen päivä aikaa koota matkatavarat, lähtö kotoa aikaisin keskiviikkona. Miten nää nykyään aina menee tälleen viimetinkaan? Sängyssä rustailin listaa mitä kaikkea mukaan olisi otettava ja aamulla ei muuta kuin kaikki kesävaatteet levälleen ja sovittelemaan mahtuuko mikään päälle. Ihan yllätyin kuinka moni vielä mahtuu, viime vuonna on onneksi tullut melkein kaikki hameetkin hankittua resorivyötäröllä joten menee ihan mainiosti ainakin tämmösen semi-ison masun kanssa. Loppuraskauden voinkin viettää bikineissä, eiköhän se ole oikein helteinen kesäkuu tulossa ;)

Kaupungillakin kävin pyörähtämässä, piti (oli siis ihan pakko) käydä Lindexillä tuhlaamassa 5 euron alekuponki ettei jää käyttämättä ;) Raitaahan sieltä kotiutui :D Samalla tuli tietysti vilkaistua vauvanvaatetarjonta, ja voi mitä kaikkea ihanaa olisikaan ollut tarjolla. 
Kuvat Lindex online shop

 Lindexin kuvia hakiessa innostuin käymään Hennesinkin nettikaupassa katsomassa olisiko siellä jotain kivaa. Ja olihan niitä..

Kuvat h&m

Voi pikkuista, saakohan se yliannostuksen raitaa jo ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä :D

Mitään en kuitenkaan vielä ole hankkinut, ja tarkoitus olisikin ainakin ihan pikkupikkuvauvan vaatteita etsiskellä myös kirppareilta. Meillä olisikin täällä eilen ollut lastentarvikekirppis, harmittaa että asia tuli tietooni vasta vähän ennenkuin se jo loppui, joten käymättä jäi. Mutta eiköhän noita ehdi vielä olla ennekuin vaatteille on tarvetta. 

Loppuun vielä tämän päivän raitapallo.

Ihana olla lomalla ♥