keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Meidän Ikeat

Ikea on siitä kiva kauppa että ikinä ei tarvitse tyhjin käsin kotiin lähteä. Toki kivaa on myös se, että kivoja huonekaluja saa ihan kivalla hinnalla :) Siinäpä syy miksi meillekin on tätä Ruotsalaista kodinsisustusta melko paljon kotiutunut.

Ainakin Char on aikoja sitten esitellyt mitä kaikkea heiltä löytyy Ikeasta, ja ajattelin tehdä meillä samanlaisen katsauksen, ihan jo omaksi ihmeteltäväksikin. Sitä nimittäin riittää lähes joka huoneessa :D

Makkarissa oli alkuaan kaikki mööpelit Ikeaa, mutta tässä pikkuhiljaa on muutoksien myötä sinne jääneet sänky ja tuo meillä sivutasona toimiva sängynpääty.


Olin aika yllättynyt kuinka vähän olohuoneessa on Ikeaa, ainoastaan kirjahylly.


Tuosta aulasta/eteisestä/mikä toi onkaan löytyy aikanaan makkariin ostettu Malm-lipasto, sekä toisesta päästä kenkäkaappi. Myöskin iso peili on Ikeaa.


Yhdessä makkarissa on iso vaatekaappi, jossa on säilössä "toisen kauden" takkeja, vieraslakanoita yms. Ja toisessa makkarissa ihanan edullinen pikkupöytä tulostimen alla. Toinen tuollainen pöytä odottaa paketissaan että keksin sille käyttöä, kerran oli vaan "pakko" ostaa ku on niin halpoja :D tosi fiksua joo, mutta kyllä sillekin on käyttöä jossain vaiheessa tulossa.


Myöskään keittiössä ei juuri Ikeaa ole, nuo avohyllyt (plus kattolamppu, vaikkei huonekalu olekaan mutta kun kerta kuvassa näkyy.. Sama valaisin löytyy myös ruokatilasta) sekä pätkälle jatkopala eli pikkuinen jakkara.


 Eteisessä on vaatekaappi huiveille yms., kengille ja harvemmin käytössä oleville takeille. Keksinpä muuten juuri että voisin ottaa sieltä sen vaatetangon kokonaan pois ja laittaa tilalle koreja ja hyllyjä, kengille kun ei ikinä tunnu olevan tarpeeksi tilaa kun taas takkeja (joita tuolla ei edes ole kuin pari hassua) tulee muutenkin enemmän säilytettyä toisessa kaapissa.. Jesh! Miksen aikaisemmin ole tätä tajunnut?!


Kodinhoitohuoneessa on kaapit ja taso, ja samaa kaappia löytyy myös pesuhuoneesta korkeana versiona, haaveena että joskus vielä päätyvät samaan tilaan..


Toki näiden kaikkien lisäksi  löytyy jos jonkinmoista piensisustusta - koria, verhoja, valaisinta yms. Ikeasta raahattuna, mutta tässä siis nämä suurimmat. Vessa taitaa olla ainoa jossa ei Ikeaa ole juuri missään muodossa. Eikä ruokailutilassakaan kuin se kattovalaisin, tosin eipä siinä paljon muitakaan huonekaluja ole pöydän ja tuolien lisäksi :D 

Mutta mikä on tämän postauksen tulos? -> Ikeaan on päästävä, ostamaan niitä hyllyjä eteisen kaappiin..

10 kommenttia:

  1. Ikeasta saa kyllä tosi mukavia juttuja! Kiva koti teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sieltä kyllä löytyy joka lähtöön jotain :D

      Poista
  2. Mie en malta oottaa et tänne Lappeenrantaan avataan Ikea!
    En oo koskaan Ikeassa käyny ni pitää ootella et se valmistuu ni sit pääsen sinne hypistelemää kaikkee kivaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä oon vähä katkera että hävittiin se uusi ikea teille ;) Mutta toivottavasti se ainakin on sitten vähän lähempänä meitä kuin tuo vantaa, niin voisi käydä useamminkin :D

      Poista
  3. Ikea vaan on sellainen paikka, että sieltä löytyy just kaikkea ja kohtuuhinnalla. Meiltä löytyy itse asiassa kaikista huoneista Ikeaa. Varsinkin meidän opiskelijoiden budjetille se sopii oikein mainiosti, mutta en kyllä valmistumisen jälkeenkään Ikeaa aio vältellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mikäs sitä olis vaikka kotimaisia laatumööpeleitä ostaessa jos olisi varaa.. Ja hyvin ainakin nää meidän Ikeat on elämää kestänyt, ei valittamista :)

      Poista
  4. Ainiin, piti sanoa vielä, että tyylikkäältä näyttää tuo teidän makuuhuone :)

    VastaaPoista
  5. Tää oli tosi kiva postaus! :) Ikea on vaan ihan liian ihana kauppa. Olen tässä jo monta päivää pähkäillyt, et millon menisin hankkimaan vähän joulurompetta kotio. Vielä ei ole tullut sopivaa hetkeä. Pitää varmaan mennä ihan yksin, ettei kukaan hoputa ;)

    Voi että ku mä haluun päästä vierailemaan, teillä näyttää niin ihanalta! Tulipahan vaan mieleen, et me ollaan kans ostamassa tuota Malm sänkyä sit uudistuneeseen makkariin, joskin valkoisena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että oli mieluinen :)

      Oon kyllä tykänny tuosta sängystä, ainut vaan et kolhasen AINA sängynkulmaan jalan jos yöllä tarvii käydä vessassa/käyttää koiria pihalla tms. Koskakohan oppis kiertämään tarpeeksi kaukaa :D Välillä oon miettin et oisko sittenkin pitäny ostaa valkoset, mut ihan tyytyväinen oon noihinkin.

      Poista