torstai 13. marraskuuta 2014

Maman suosikkimekko (mistä äitiyssukkiksia?)

Talvivauvan odotus on pukeutumisen kannalta aika paljon haastavampaa kuin kesävauvan. Kesällä saattoi mahan suurentuessa samaa tahtia vähentää vaatekerroksia, olla hameessa ja topissa, tai vaikka ihan vaan bikineissä. En juurikaan äitiysvaatteita ostanut. Nyt onkin sitten ihan päinvastoin, maha kasvaa ja vaatetta pitäisi lisätä. Olen ostanut yhdet mammafarkut ja muutamat saanut lainaan, sekä pari puseroa plus parit sukkikset. Enkä millään haluaisi ostaa enempää. Tosin joudun ehkä antamaan periksi ja etsimään jostain talvitakin, sillä jo nyt villakangastakit eivät mene kiinni enkä usko että toppatakitkaan enää loppuvuodesta menisivät.


Onneksi omista perusvaatteista löytyy jotain joka venyy masun mukana, ja lisäksi ihan tarkoitusta varten ostin pari trikoomekkoa joiden toivon menevän loppuun asti, ja mahdollisesti raskauden jälkeenkin. Tai itseasiassa kyseessä on yksi ja sama mekko kolmessa värissä :D Näitä olisi sitten helppo asustaa eri fiiliksen mukaan, tosin itse olen siinä aika laiska ja asustan lähinnä neuletakilla ja huivilla :D

Tai en millään x)


Vaikka mammafarkut on jotain mukavinta päällä niin on jotain vielä mukavampaakin, nimittäin mammasukkikset ja -leggarit. Niiden vyötärö menee kutakuinkin kainaloihin asti, joten ei purista jenkkoja ei ;) Mutta mistä hitsistä saa kivoja äitiyssukkiksia?? Siis jotain muuta kuin ihan ohkasia tai sitten perus "sileitä" mustia/harmaita, joita olen ostanut Hennesiltä. Minusta mulla oli Aatua odottaessa yhdet palmikkokuvioiset, Hennesiltä nekin, mutta ei oo enää valikoimassa. Ne kylläkin saattaisi löytyä tuolta omista varastoista vielä ellen ole antanut eteenpäin, kun vaan joskus saisi aikaiseksi käytyä läpi..


Takkiongelmaan täytyy muuten kertoa Villen "ratkaisu" asiaan; pue toinen takki oikein päin päälle ja toinen siihen päälle "väärinpäin", vetskari taakse ;) Hahah, toimishan se niinkin :D

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ♥ Ja voi tuota Aatun ilmettä ekassa, ihana ♥
    Mamma on siellä niin tyylikkäänä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tosi tyylikkäänä :D Just yks päivä mietin et pitäis ehkä edes pikkasen yrittää eikä kulkea joka päivä trikoissa :D

      Poista