Rakas Raivotar

Rauhallinen. Mukautuvainen. Kuuliainen. Kärsivällinen. Ei kiukkua turhasta. Kaupassakäymiset yms sujuu mukavasti. 

Sellainen oli Aatu pienempänä. Ja on aika pitkälti edelleen.
Emmi taasen..no..Emmi on vähän toista maata. Pieni ja pippurinen. Temperamenttia löytyy ja tunteet ilmaistaan satasella - ne negatiiviset mutta toki myös positiiviset.

Olen välillä ihan ihmeissäni miten erilaisia nämä kaksi on. Yhtä rakkaita, eikä se siitä muutu vaikka ääneen sanonkin että Aatu on päästänyt meidät vähän helpommalla. (Toisaalta mietin onko aika vain kullannut muistot sillä kyllähän Aatullakin hetkensä oli :D ) 

Emmikin jaksaa ja on asianmukaisesti niin kauan kun riittää mielekästä puuhaa eikä tule väsy tai nälkä. Mutta esimerkiksi pukemiset on välillä pientä tahtojen taistoa, kun äiti haluaisi auttaa mutta eikun ite. Tai kun kaupassa kärrissä istuminen riittää ja pitää päästä itse menemään. Välillä toki on aikaa olla ja tehdä neidin ehdoilla ("miee miee" ) ja on pelkästään positiivista että ylipäänsä haluaa itse tehdä, mutta silloin kun pitäisi suoriutua suht nopeasti, olisi kivempi että pysytään asiassa.

Kun tähän vahvaan tahtoon lisätään uhma, ollaankin välillä äidin hermojen äärirajoilla. Ja sitä on viime aikoina ollut ilmoilla, uhmaa siis.

Päiväkodista haettaessa olen ikionnellinen jos lapset on jo pihalla, eli valmiiksi ulkovaatteissa. Sisällä Emmi aloittaa kunnon rallituksen heti kun näkee että tulen, eikä vaatteiden pukemisesta meinaa tulla mitään. Sanomattakin selvää että päiväkodissa ei muutoin moista käytöstä ole. Viimeeksi päiväkodin jälkeinen kiukkukohtaus jatkui vielä kotonakin, ensin huusi sisälle, sisällä pihalle - istui eteisessä haalarinlahkeessa roikkuen ja kenkiä jalkaan laittaen. Olisin ottanut syliin mutta ei suostunut. Itsensä tuntee niin avuttomaksi, kun osittain ymmärtää mistä kaikki johtuu, eikä silti osaa tilannetta helpottaa. Tämän kerran jälkeen tosin päätin, että ensi kerralla pidän sylissä "vaikka väkisin", jospa se helpottaisi neidin oloa nopeammin. Koska sitähän se varmaan on, ikävää. Ja väsyä ja nälkää. Joita ei muuten osaa käsitellä ja tuoda esille. Ihana kombo.

Ja ihan pätevä syy kunnon kiukkukohtaukselle on myös se, jos ei nilkkasukkien varsi nouse mittaansa ylemmäs, eiks ni? 

Meidän ihana rakas pieni tättähäärä ♥