tiistai 22. tammikuuta 2013

Maman vitamiinit

Eilen oli hyvä päivä, tänään ei ainakaan aamun perusteella taida olla. Eilen heräsin ysin kantturoissa, ja huomattuani että ehtisin vielä tunnin päästä alkavaan pumppiin hoidin aamutoimet pikaisesti ja hurautin jumpalle. Jumpan jälkeen tein ruoan, pyykkäsin, sain vihdoinkin imuroitua ja hoidettua pari pikkuista jo tovin seisonutta hommaa. Illalla vielä kävin vanhempieni luona ja ruokakaupassa. Mun viime aikojen päiviin verrattuna tuossa on jo aika paljon kaikkea ;) Tänään puolestaan nukuin yli kymmeneen, heräsin pääkipuun, ja hetken jalkeilla oltuani myös huono olo muistutteli olemassaolostaan. Ei muuta kuin pientä purtavaa nassuun ja hetkeksi takaisin petiin köllimään. Huono olo hellitti, mutta pääkipu kaverina edelleen. Pitäisi ehkä oikeasti mennä sinne hierojalle, neuvolassakin sitä viimeeksi suositeltiin. Mutta huoh, ei yhtään mieltä ylentäviä tämmöiset aamut. Kohta vähän jotain syötävää ja sitten pakotan itseni ulos, ilma niin kaunis. Ja jospa noi koiratkin saisi muuta ajateltavaa, molemmilla juoksut ja meno välillä hieman rasittavaa. Koko aamun olleet joko pehmolelujen tai toistensa "kimpussa"...


Ootteko muuten huomannu että appelsiinit on ihan sika hyviä just nytten, ainakin Navel-merkkiset. Vitskuja pakkaspäiviin! Tosin tälle mamalle ei enää pelkät appelsiinit riitä vaan on pitäny hakea apteekin hyllyltä vähä lisäboostia. Ennen popsin Minisunin D-vitamiineja, mutta nyt kun ne alkoivat loppua ja samaa tahtia laski hemppari (alussa 148 nyt 124) niin neuvolatädiltä varmistuksen saatuani vaihdoin tämmöiseen odottaville ja imettäville tarkoitettuun monivitamiinivalmisteeseen. Vielä kun muistaisi joka aamu ottaa.. 

 

Nyt yritän vielä pelastaa tämän päivän ja kipitän sinne ulos.
Aurinkoa päivään!

6 kommenttia:

  1. Voi että, mä todellakin tiedän tunteen kun herää pääkivun saattelemana. Ei todellakaan kiinnosta tehdä yhtään mitään. Menet nyt ehdottomasti hierojalle, jos sulla on vain niskat jumissa! Ja venyttele mahdollisimman paljon. Mun mielestä se venyttely on niin syvältä, et sen takia itellä se aina vähä niinku "unohtuu".

    Ja hyvä, että napsit lisävitskuja! Pitäähän sun nyt huolehtia itsestäs kaksin verroin enemmän kuin vähän aikaa sitten. Mäkin voisin toki arvostaa itseäni sen verran ja hakea edes tavalliset vitamiinit kotiin :D Nekin kun aina unohtuu...

    Tuli noista aplareita mieleen.. mulla on ollut jo viikon verran niitä jääkaapissa, mutten ole yhtäkään saanut syötyä. mä en tiedä, mut mulla on joku hedelmien yökkis aika menossa, kun mikään niistä ei maistuis. Pitäs vaan alkaa syömään. Ehkä jo heti tänään :)

    Aurinkoa ja voimia sinne. Mä lähettelen voima halien saattelemana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja varata jostain hieroja, eihän tässä ollakaan vetkuteltu vasta kuin "muutama" vuosi :D
      Nyt kuule otat ne appelsiinit sieltä jääkapista ja popsit pois! Ellei oo jo ihan kuivia ;D
      Kiitos ♥ Kyllä se olo siitä piristyikin, vaikken siltikään mitää saanut tehtyä :D

      Poista
  2. Rupes hymyilyttämään, tuo kantturoissa:)
    Mummolassa puhuttiin lehmistä kantturoina:)
    -Skeit-

    VastaaPoista
  3. Harmillista, että kärsit tuosta aamupahoinvoinnista, jospa se pian hellittäisi! Minulla sitä taas ei ole ollut yhtään, alkuun oli sellaista huononolontunnetta, mutta se ei ajoittunut aamuun vaan enemminkin niin jos et muistanut syödä säännöllisesti.
    En tiedä appelsiineista, mutta minun tekee hirveästi mieli kaikkea raikasta syötävää ja etenkin omenoita! Niitä menee ihan kilotolkulla :D Eilen illalla piti keittää myös marjakiisseliä, alkoi tehdä mieli :)
    Minäkin aloitin myös syömään Multitabsin raskaus-vitamiinivalmistetta, ennen en syönyt mitään. Ja olen jopa muistanut ne joka päivä oottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan varsinaista pahoinvointia oo ollu, mut välillä tulee vaa semmonen huono etova olo. Ja yleensä sekin juurikin silloin jos ruokavälit venyny liian pitkiksi, kuten varmaan tänään aamullakin kävi kun nousin niin myöhään enkä heti ruvennu syömään..
      Mulle ei vielä oo mitään ruokahimotuksia tullu, paitsi normaalia enempi tekee mieli suolaisia ruokia, ku ennen olin melkeestää vaa makeiden herkkujen perään :D Terveellistä..

      Poista