sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ostoksilla

Yhtenä päivänä käyn ostoksilla, toisena saan kuvattua ostokset, kolmantena siirrettyä kuvat koneelle, neljäntenä muokattua kuvat julkaisukokoon ja viidentenä kirjoitettua postauksen ja ehkä jopa julkaistua sen. Siinä siis hieman selitystä sille miks nää jutut tulee vähän viiveellä ;) Puhumattakaan että ehtisi kaikkia suosikkiblogeja lukea tuoreeltaan..


Ville on palannut töihin ja me ollaan siis Uunon kanssa päivät kaksin kotosalla. Mutta eihän sitä nyt kaiken aikaa jaksa vaan kotona olla, ja keskiviikkona me käytiinkin vähän shoppailemassa. Unski nätisti nukkui rattaissaan mun kierrellessä muutamia kauppoja, aina siihen asti kun olin sovituskopissa ilman housuja. Ei siis parane jahkailla niiden vaatteiden kanssa liikaa, jottei tuu liian pitkiä pysähdyksiä ;) Farkut onneksi ehdin sovittaa, niitä en sovittamatta olisi viittiny ostaa, mutta ale-bikinit rohkenin kiikuttaa kassalle poikkeuksellisesti ilman sovitusta - yleensä en osta kuin sukat ja alkkarit ilman sovitusta oli sitten vaikka kuinka halpa rätti kyseessä. Cubuksesta kotiin tuli siis farkut ja bikinit ja niiden lisäksi vielä yhdet liivit sekä muutama kynsilakka. 

 
Seppälästä mukaan tarttui jotain sellaista jolle en aikaisemmin ole juurikaan lämmennyt - kollarijakku. Nää on näitä heräteostoksia ;) Joka näköjään kurttaantuu jo yhdessä käytössä hurjasti..


Perjantaina oli taas neuvola, hyvin on pikkuinen kasvanut ja muutenkin kaikki kuten pitääkin :) Apua, ensi viikolla tulee jo kuukausi ikää mittariin! Eilen juhlittiin kaverin häitä ja tänään on nautiskeltu auringosta (ja tehty kotitöitä). Säätiedotuksessa näytti olevan ensi viikollekin aurinkoa luvassa, joten tätä ihanaa kesää lienee vielä jäljellä :)

4 kommenttia:

  1. Mekin ollaan toista viikkoa kaksin kotosalla P:n isyysloman jälkeen, tosin oltiin alkuunkin 3 viikkoa ennenkuin P edes jäi isyyslomalle :) Herra on melkoinen sylivauva ja päiväunet on jääny vähiin kun nukkuu yöllä niin paljon, että joutuu vähän sumplimaan että saa kotona jotain tehtyäkin :) Onneksi on tuo rintareppu, niin saa kädet vapaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä just kans pari päivää meni lähinnä sylissä, ei paljoa tarvinnu miettiä että mitähän tekis :) onneks toisina päivinä viihtyy vähän muuallakin, mut Täytyy kans uudelleen harkita liinan/repun hankintaa mikäli ihan sylivauvaks rupiaa :) mikä reppu teil on?

      Poista
    2. Meillä on babybjörnin active-malli. On kyllä tosi hyvä, siinä on selälle hyvin tukea ja näppärä käyttää. On aika arvokas uutena hankkia, minä bongasin omani paikalliselta kirpparilta 15 eurolla ;)

      Poista
    3. Vitsiläinen mikä tuuri sulla ollut :) Täytyykin vähän tutkailla nettikirppareiden tarjontaa, noi on kyllä uutena melkosen arvokkaita, sit harmittaa jos ei ookkaan käyttöä tai itselle huono.

      Poista