tiistai 8. lokakuuta 2013

Nimikoru

Jos raskausaikana muisti pätki ni nyt se vasta pätkiikin :D joku siitä silloin jo varoittelikin. Menen kaupasta ostamaan kahta asiaa, tulen sieltä pois toisen niistä kanssa (ja lisäksi tietysti kassillinen kaikkea muuta).  Laitan itselleni ruoan mikroon lämpenemään ja muistan joskus puolen tunnin päästä että se on aina vaan siellä, taas jo kylmänä. Välillä en muista kummasta rinnasta poju noin tuntia aikaisemmin söi. Tekemiseeni tulee tauko esim puhelun takia, ja puhelun jälkeen alan tekemään jotain ihan muuta, ja alkuperäinen homma jää tyystin kesken. Joskus en muista pesinkö edellisenä iltana hiukset. Dana on muutaman kerran unohtunut pihalle, kun ei se reppana osaa pyytää sisälle, yms.. Mitähän tämä olisi jos ei saisi öisin nukuttua? Poju sentään ei vielä ole minnekään unohtunut, mikä on mielestäni ihan positiivista :D

Yksi unohdus oli tilaamani koru. Tilasin sen elokuun lopussa, mutta vasta monta viikkoa myöhemmin havahduin siihen ettei sitä vielä ole tullut. Sähköpostista ei löytynyt tilausvahvistusta, ja aloin jo epäilemään että näinköhän mä sitä tilasinkaan :D Pankin tiedoista onneksi kuitenkin löytyi maksutiedot, tilaus vaan oli jotenkin jumiutunut maksun jälkeen. Pikaisesti paniikkiviestiä korun valmistajalle ja nyt sitten tänään postimies toi korun kotiin :)

Halusin ehdottomasti jonkun korun muistoksi Aatun syntymästä, niinkuin sitä nyt muutenkaan voisi unohtaa (niin pahasti ei ainakaan vielä pätki), mutta se perinteinen Kalevalan versio lapsikorusta ei tuntunut omalta, eikä kaupoista muutenkaan tuntunut löytyvän mieluista. Netistä tutkailin eri vaihtoehtoja kunnes löysin tieni Lumoan sivuille. Sieltä se sitten löytyi, oman näköinen koru. Hyvin simppeli hopealaatta, hyvin simppeli helmi.




13 kommenttia:

  1. No on kyllä kaunis koru! :)
    Minkä piikkiin mä voin laittaa mun muistamattomuuden? Mun pääkipujen? Ne lahottaa mut ennen aikaisesti, en meinaan muista kans enää mitään :D

    VastaaPoista
  2. Hihii, sain kyllä illan naurut. :D Voi Dana parkaa, mutta onneksi Aatu on sentään pysynyt tallessa! Kaunis koru, ihana muisto. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dana on kyllä niin hassun näköinen kun se sit alkaa kurkkia noista olkkarin ikkunoista sisään :D

      Poista
  3. Todella kaunis koru ja ihana ajatus. Näyttävä ja arkeenkin sopiva tuo riipus, niinpä ainakin itsellä olisi paljon käyttöä. Pitääpä tutkiskella noita sivuja, jospa vaikka omalle äidille joululahjaksi hankkisi jonkun nätin korun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mulla juurikin kriteerinä se että sopii hyvin jokapäiväiseen käyttöön, esim se kalevala olisi herkästi saattanut jäädä korulaatikkoon muiden "hienojen" korujen kanssa.

      Poista
  4. Haha!:D On kyllä kiva koru! Käyn katsomassa nuo sivut myös!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mulla iski ihan kamala valinnan vaikeus siellä, ois voinu tilata vähän sitä sun tätä lisäksi :D

      Poista
  5. Aivan ihanahan se on!! <3

    -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös :) Mutta hirveä pähkäily siinä olikin :D :D

      Poista
  6. Ihanasti kirjoitettu postaus :) Toi koru on niin kaunis...

    VastaaPoista