maanantai 17. helmikuuta 2014

7kk

Olen tässä ihan viime aikoina eksynyt lukemaan pariakin blogia jossa äiti on menettänyt pikkuisensa. Voi sitä itkun määrää, kun kyynelten läpi tekstejä on lukenut, ajatellen koko ajan että kumpa oma rakas saisi pysyä terveenä. Ei taas muutamat huonosti nukutut yöt tunnu missään.

Ja niinhän se taas uusi kuukausi pärähti mittariin jo viikko sitten.

Aatu seitsemän kuukautta osaa pakittaa hienosti, ja mikäli edessäpäin näkyy jotain tarpeeksi mielenkiintoista, kuten esimerkiksi äidin kännykkä, niin ähertää eteenpäinkin. Itseasiassa koska tää on nyt sen viikon myöhässä, niin tässä viime viikon aikana alkoi tuo eteenpäin ryömiminenkin sujua jo paremmin, ja määrätietoisesti pyrkii kohti kohdetta, olkoon se sitten se kännykkä, koiran ruokakuppi, kaukosäädin tai lelu. Konttausasentoon nousee ja välillä siinä itseään heijaa, mutta liikkeelle ei vielä ole päässyt. Istumassa pysyy melko pitkiäkin aikoja, mutta kupsahtaa sitten nurin ellei kukaan ole ottamassa koppia. Ja tömähdys onkin aikamoinen, itkuhan siitä tulee :(


Ateriakertoja on päivässä viisi, plus maitoja päälle. Imetys on vähentynyt, päivisin poju ei malta syödä ja tuntuu ettei muutenkaan kunnolla enää riitä. Pullosta siis saa korviketta nyt pari kertaa päivässä ja lisäksi illalla, ja välillä myös yöllä ensimmäisellä tankkauskerralla. Jonkin verran syö itse (tai lähinä sotkee paikat) paloja ja papanoita mitä annetaan (leipä, vihannekset yms. ) ja nokkamukista saa itse juotua. Ruokailut pöydän ääressäkin on välillä aikamoista pyörimistä, kun on niin paljon ihmeteltävää siellä ja täällä, etenkin jos koirat pyörii jaloissa niin niitä kattelee. Ja en tiedä tekeekö jo tarkoituksella mutta muutamia kertoja on koirille ruokia ojennellut. Niillä pullukoilla on onnenpäivät tulossa..

Painoa oli kuukaudessa tullut 340g ja pituutta 1,5cm eli nyt mitat ovat 8140g ja 70cm.


Päikkäreitä nukkuu kahdet-kolmet, tunnista pariin kerralla. Kolmannet tuppaavat olemaan jo liikaa, etenkin jos liian myöhäiseksi menee. Yöunille pyritään noin yhdeksän-puoli kymmenen. Maidon "juo itse" sängyssä ja jää nukkumaan, toisinaan nukahtaa lähes heti toisinaan saa käydä kääntämässä ja tuttia laittamassa ties kuin monesti. Öisin heräilee tavallisimmin parin-kolmen tunnin välein, huonoina öinä tunnin ja hyvästi jos nukuttaa saattaa mennä neljä tuntia. Välillä riittää tutti, mutta maitoakin pitää saada ainakin pari kertaa yössä, ensimmäisen kerran usein jo puolilta öin. Miten meillä on tää unijuttu mennyt vähän nurinkurisesti, ihan vauvana saattoi nukkua ihan aamuyöhön asti putkeen.. 

Hampaita suusta löytyy nyt kaksi (teräviä, auts auts.. ) Ensimmäinen hammas puhkesi muutamaa päivää ennen kuin 7kk oli täynnä, ja toinen eilen, joten niitäkin kiittäminen yöllisistä heräilyistä.


Aatu tykkää touhuta lelujen kanssa, ja on kiinnostunut kaikesta uudesta, tarkkaan saattaa tutkailla esimerkiksi mun vaatteessa olevaa vetoketjua tms. Nauraa, hymyilee ja juttelee paljon. Ei vielä ole alkanut vierastamaan. Potalla oloa harjoitellaan, ilman tuotoksia. Uimassa on mennyt kivasti, vaikuttaa viihtyvän vedessä hyvin ja sukellukset sujuu hienosti.

2 kommenttia:

  1. Siis oikeesti, miten toinen voi olla noin syötävän suloinen! <3
    Ei mee enää kauaa, kun toinen juoksee ja äiti perässä ;D

    VastaaPoista