maanantai 24. lokakuuta 2016

Viikko 41 ja 42

Nuhatuvasta päivää! Vihdoin lapsilla pitkin syksyä jatkunut räkäisyys on tarttunut minuunkin. Onneksi sopivasti on pitkä vapaa menossa niin ei työajalla joudu sairastamaan...


Toissaviikolla ei paljoa kummia tapahtunut, töissä pääosin ja Villekin kun pitkää päivää kaukana töissä niin eipä siinä paljoa ohjelmaa tarvi miettiä. Pari vapaata viikolla meni Emmin neuvolassa, kirpparitavaroita hinnoteltaessa ja viedessä ja päiväkodin vanhempainillassa. Kävin myös spinningissä ehkä noin viiden vuoden tauon jälkeen. Onneksi tuli mentyä sillä kivaahan se taas oli, jospa menis toistekin. Ainut että paremmat kengät pitäisi kyllä olla, sattui jalkapohjiin :D Viikonlopuksi Jenna tuli meille, harmillisesti itsellä oli työviikonloppu mutta ehdittiin me vähän turistakin ja aloittaa joulunodotus "perinteisesti" (eli toista vuotta putkeen) glögillä ja suklaarasialla ;).


Viime viikko menikin sitten flunssan merkeissä, sekä itsellä että etenkin Emmillä. Omia menoja en tosin flunssan antanut häiritä, paitsi että jumppa tietysti jäi väliin.

Tosiaan maanantaina oli iltavoro ja töissä jo alkoi vähän kurkkukipu tuntua. Kokeilin jopa josko hunajavesi olisi stopannut flunssan siihen, mutta vaikka niin kamalan makuista litkua olikin niin ei auttanut, kuin hetkellisesti kurkkukipuun. Tiistaina vielä aamu ja edessä olisi kahdeksan vapaata! \o/ Mutta illalla alkoi olo olla enemmän flunssainen ja keskiviikkona aamulla jo ihan räkäinen. Tietenkin, nythän oli mitä mainion väli sairastella :/ Emmillekin tuli kunnon flunssa päälle, ja vaikka tämä ei yleensä energiatasoon vaikuita niin nyt olikin keskiviikkona ihan naatti. Aamulla jopa oksensi (sohvalle tietenkin) yskän päälle. Ja meille tulossa yövieraita, kummityttö 3kk äitinsä kanssa! Ei annettu tämän häiritä, sillä tosiaan uskoin että oksu liittyi flunssaan eikä ollut varsinaista mahatautia - mikä ilmeisesti piti paikkansa, sillä vaikka loppuviikon aikana paristi vielä oksensikin niin oksutauti olisi varmaan ollut jotain ihan muuta..

Lapsilla oli kerhokuvat torstaina, ja kun näytti että Emmikin olisi jo ollut parempi niin käytiin niissä.  Mutta perjantaina aamulla oksensikin toisen kerran ja oli niin vetämätön että käytin lääkärillä, mutta "turha reissu" kun mitään ei löytynyt - onneksi. Mutta tulipahan ainakin äidille mielenrauha viikonlopuksi, kun lähdin yövieraiden mukana Helsinkiin ja lapset meni mummolle ja papalle yökylään.


Lauantai sitten oli se odotettu päivä - lastenvaatekarnevaalit ja I love me -messut. Karnevaaleille mentiin heti kun alkoi, pyörittiin pari tuntia ja vähän jotain tuli ostettuakin, välissä käytiin brunssilla tankkaamassa messuja varten ja loppupäivä sitten messuilla. Ja illalla olikin sitten ihan naatti, ihan kuin olisi rankempikin päivä ollut :D. Sunnuntaina junalla kotiin ja hakemaan mummolla hoidossa olleet lapset - Emmi onneksi ku eri tyttö mitä lähtiessä. Taas riittää virtaa ♥ 


Nyt täällä sitten edelleen flunssaisena, lapset onneksi jo parempia. Mutta eiköhän tämä omakin olo helpota torstaihin mennessä kun taas töihin mentävä :D

Kivaa ja vähä-räkäistä viikkoa kaikille ♥

2 kommenttia:

  1. ai kamala mikä suklaakonvehti himo tuli tosta kuvasta... :D ehkä pakko ottaa vähän varaslähtö jouluun :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin pitää ;) kun aloittaa hyvissä ajoin ei tarvi jouluna syödä ähkyksi asti ;D

      Poista