perjantai 20. tammikuuta 2012

Ääni

Jos jokin, niin politiikka ei kiinnosta mua ei sitten pätkääkään. Samaan hengenvetoon voisin tunnustaa etten ikinä ole äänestänyt missään vaaleissa yhtään ketään, en edes Aku Ankkaa tai muuta yhtä nerokasta. Olen ajatellut sen niin, että kun en tiedä ketä äänestää on parempi olla äänestämättä ketään ja tyytyä siihen mitä muut saavat aikaiseksi. Nyt kuitenkin halusin parantaa tapani ja antaa ääneni tulevissa vaaleissa. Mutta ketä ihmettä sitä sitten äänestäisi, kun ei tiedä mistään asiaan liittyvästä juuri yhtään mitään. Piti siis aloittaa ihan alusta. Juu, onhan näitä käyty koulussa läpi, mutta ihan kuin jotain sieltä nyt muka muistaisin. Niinpä aloitin ihan perusjutuista, eli siitä mitä ne puolueet nyt olikaan, ja googlailin hienoja sanoja kuten oikeisto ja vasemmisto :D. Seuraavaksi piti tietysti sitten perehtyä näihin tarjolla oleviin ehdokkaisiin. No, enpä voi nyt sanoa olevani juurikaan sen paremmin selvillä noista kuvioista, mutta taidanpa silti sen ääneni antaa. Sunnuntaina pitäisikin sitten tepastella läheiselle koululle ihmettelemään sitä touhua siellä. Tarkoitushan oli että olisin käynyt äänestämässä ennakkoon mutta jotenkin se meni ihan ohi.. 


kuva
Ääneni annan yleensä sellaisille kivemmille asioille, kuten millainen ilmalämpöpumppu meille tulisi. Muiden ääniä siinä ei juurikaan sitten edes kuunnella ;) Noeij, kyllä kuunnellaan jos ihan kauheesti ollaan eri mieltä, mutta tämä taisi mennä läpi suht suosiolla. Ja Villen äänihän siinä ratkaisi että meille mokoma vekotin edes tulee. Mutta tänä aamuna se nyt sitten vihdoin tulee, vähän jänskättää minkälainen kaaos siellä mahtaa olla kun kotiin asti pääsen. Menen nääs nyt tästä yövuorosta porukoille nukkumaan ja sitten, jahka heräilen, ihmettelemään sitä uutta vempainta. Ja sotkua. Pöllyä ainakin luulisi tulevan, mutta ei kuitenkaan jaksettu koko olkkaria tyhjentää sitä varten, kirotaan sitä sitten imurin varressa heiluessa.

Ja kylläpä muuten nyt väsyttää, onneksi aamuvuoro alkaa hipsiä töihin ihan näillä minuuteilla. Toivottavasti auto ei ole ihan lumen peitossa, ei millään huvittaisi ruveta lumitöihin heti aamutuimaan. Tosin, ainakin karisisi unihiekat simmuista, etenkin jos tuuli on samaa luokkaa kuin eilen. Hrrr..

Mutta nyt koneet kiinni ja odottamaan kotiinpääsyä. Kivaa päivää kaikille ! :)

2 kommenttia:

  1. Mä oon kans ollu aina huono äänestäjä. Tosi pitkälti samalla periaattella mennyt kuin sinä, eli päättäkööt muut. Ja sama kävi nyt, en ole käynyt äänestämässä paitsi menen kyllä, jos ja kun kakkoskierrokselle mennään (vai miten se nyt edes menee :D)

    Nonni, onneksi olkoon vaan uudelle ilmalämpöpumpun omistajalle :) Meillä ollaan tykätty. Ja kannattaa toki tutustua hieman omaan yksilöönne, että miten toimii parhaiten. Mikäs merkki teille nyt tulikaan? Eli sä et ilmeisesti näe asentajia ollenkaan? Meille asentajan sanoi, että pakkas aikaan ei missään nimessä saa käyttää AUTO-asentoa, sillä kun kynttilöitä tai muuta lämmittää, ettei se ilmastointi osuus mene päälle. Eli talvisin ja pakkasella vain HEAT. Kyllähän te varmasti osaatte sitä käyttää. Ja jos tulee jotain kysyttävää nii kysy, me ollaa jo aika paljon jouduttu selvittelee asioita tuosta Ilpusta :D

    VastaaPoista
  2. Hih, kiitos :) Tuolla se ny puhisee, käyttöohjeisiin en oo vielä jaksanu edes koskea, mut täytyy varmaa lukea kannesta kanteen ettei mee hyvä tarkoitus hukkaan väärin käytettynä.. En ollu täällä joo asentajien aikaan ollenkaan, mut onneks iskä oli. Tuo on Mitsubishi-merkkinen.

    VastaaPoista