perjantai 6. tammikuuta 2012

Joulu meni jo, lahjon itseäni siis muuten vaan

Ale, mitä parhain syy shoppailla! ;)

Josko sitä nyt mitään syytä edes tarvitsee x) 
Mutta jotenkin kumman vähän tuolta kaupoista mitään kivaa löytyy, 
etenkään vaatepuolelta, 
ja etenkään alennuksesta.


Cittarissa oli paljon kenkiä ja laukkuja alessa, 
ja mukaan lähtikin kaksi laukkua -50%  
ja yhdet kengät -40%. 


Näitä nilkkureita katselin jo normaalihintaisena, mutta fiksuna (pihinä/köyhänä) tyttönä jätin silloin ostamatta. 
Näitä olisi ollut myös liloja, 
ja pitkään peilin edessä pähkäilinkin kummat ottaisin. 
Päädyin mustiin, mutta mikäli jossain vaiheessa alennusprosentti nousee 
ja kokoja vielä on jäljellä, 
kiikutan myös lilat kassalle =). 
Musta vain on kivan turvallinen valinta, joka varmemmin pääsee käyttöön. 
Liian usein muun väriset kengät päätyvät vain komerontäytteeksi :(


Alesta löytyi myös pari kirjaa. 
Ihan mielettömän paksu Leo Tolstoin Anna Karenina 
ja vähän ohuempi Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus. 
Sopivat kivasti tuon Charlotte Brontën Kotiopettajatteren romaanin viereen tuolla kirjahyllyssä, 
jahka saan ne luettua. 
Mulla kun on eri hyllyllä luetut ja lukemattomat kirjat
Enhän mä muuten muistaisi mitkä on jo luettu :D

Remingtonin Pearl -muotoilusauva ei ollut alennuksessa, 
mutta epätoivoissani sen ostin. 
Josko tällä saisi pysyviä kiharoita aikaiseksi.. 
Ärsyttää kun ähertää kiharoita iltamenoihin 
ja sitten kun jonkin aikaa juhlittua vilkaisee peiliin 
on suurin osa kiharoista muisto vain. 
Tai ehkä vika onkin kampaajassa? ;) 
Olen kyllä yrittänyt käyttää oikeaoppisia tuotteita pysyvyyden parantamiseksi. 
Välillä kiharat pysyy paremmin, välillä ei ollenkaan. 
No, tämän pysyvyyttä pääsen testaamaan huomenna kun lähden vähän rilluttelemaan :)

Kivaa viikonloppua ihanaiset!

6 kommenttia:

  1. Ooooo, ihania juttuja oot ostanu! Varsinkin nuo laukut. Pitäisköhän munki käydä katsastaa tarjontaa vaik just ostin kalliin. :D

    Mun tukka ei myöskään kiharru helposti, mutta tuolla pearl wandilla pysyi hyvin. Pistähän kuvaa sit ku oot kokeillu :)

    VastaaPoista
  2. Hyviä ostoksia myös sulla - varsinkin nuo laukut on omaan mieleeni <3 Täytyy vissiin itsekkin kipasita Cittarissa ;)

    VastaaPoista
  3. Miulla on kans tuo Anna Karenina, en oo kerenny vielkää lukemaa sitä.
    Edelleen kotiopettajattaren romaani kesken :(
    Koht se on luettu ni sit alotan joko tuon tai tuulen viemää joka on kans lukematta ja noi kaikki ostin sillo samaan aikaa joskus viime kesänä? :S

    VastaaPoista
  4. Janet: No toivottavasti toimii sitten mullakin :)
    Pitkään aikaan en ookkaa laukkuja ostan, ni nyt sit hyvin mielen sai ostaa. Sä kyl voisit nyt vaa nautiskella siitä kaunokaisesta ja unohtaa muut hetkeksi ;) Noei, jos sattuu kiva löytymään edullisesti ni täytyyhän se ostaa :)

    Karoliina: :) Kannattaa, ainakin tääl meil oli kauheesti kaikkee kivaa ;)

    -Hanna-: Mä tykkäsin siit kotiopettajattaresta ihan hirmusesti, toivottavast noi on kans hyviä. En vaa tiedä miten tota paksua pystyy lukemaan ku on niin painava :D
    Mulla on kans muutamia aikoja sitten ostettuja kirjoja lukematta, odottamassa sopivaa fiilistä. Usein tulee ostettua/lainattua jotain jota ennemmin lukee..

    VastaaPoista
  5. Oot kyllä ihan oikeessa, pitäis nyt rauhottuu tässä ostoskelussa. Mä vähän suunnittelin pistää vanhat laukut pois niin sit voi hyvillä mielin ostaa lisää ;D

    VastaaPoista
  6. Juu, välillä pitää luopua vanhoista tehdäkseen tilaa uusille. Joten kyllä se vaan munkii pitää taas kirpparipöytä varata jahka päästään kevääseen ;)

    VastaaPoista