torstai 3. heinäkuuta 2014

Vielä kerran - 11 asiaa

Sain  Oonalta tämän tutun 11 asiaa -haasteen jo jokin aika sitten, mutta taas tovi meni näitä miettiessä. Ja koska näitä nyt vaan on niin kamalan vaikea keksiä päätin keskittyä vain yhteen aihealueeseen, joka nyt sattuu olemaan yksi lemppariasioistani eli ruoka ;) Johan tuli paljon helpommaksi.

1. En voi sietää piimää, hajukin on jo ihan kamala. Ja vaikuttaa siltä että Aatu on aika tykästynyt siihen, nami.
2. En ikinä jaksa ruskistaa jauhoja kunnolla ruskeaa kastiketta varten
3. Tykkään katsella kaikenlaisia ruoka- ja kokkausohjelmia
4. Olin yläasteikäisenä jonkin aikaa (vuoden?) syömättä punaista lihaa, ihan vaan koska ystäväni kanssa päätimme niin. Vieläkin syön ennemmin kanaa kuin pihvin.
5. En pidä viineistä
6. Paahtoleipää ja muroja ei voi syödä samanaikaisesti - paahtoleipä jäähtyy ja/tai murot pehmenee, ei hyvä
7. En juo kahvia enkä teetä
8. Grillimakkarana syön enemmin niitä "jauhomakkaroita" kuin lihaisia versioita
9. Syön lähestulkoon aina pöydän ääressä ihan muutamia poikkeustapauksia lukuunottamatta
10. Kuorittavista hedelmistä pitää ottaa kuoret todella tarkkaan pois, appelsiinin syöminen on välillä tooosi hidasta. (Sama pätee myös muiden ruokien "ylimääräisiin" osiin, esim läski lihassa ja ne oudot kohdat leikkeleissä)
11.Olisi kiva lähteä ruokamatkalle Amerikkaan ja käydä tv:ssä nähdyissä ruokapaikoissa (esim Man v. Food ja hillittömät ruoka-annokset :D )

Ja Oonan kysymykset haastetuille:

1. Mikä oli ensimmäinen ajatuksesi kun sait tämän haasteen?
Voi apua, en millään keksi noita yhtätoista faktaa! :D

2. Mikä on lempi kaupunkisi Suomessa ja minkä vuoksi?
Tämä oma kotikaupunki, koska täällä asuu perhe ja ystävät

3. Lapsuuden haaveesi joka ei koskaan toteutunut?
Jaaha, kai mäkin jotain omaa hevosta toivoin? :D 

4. Rakkain esine/asia kodissasi?
Saako olla tylsä ja vastata että nämä elävät olennot täällä? Myös valokuvat on tärkeitä.

5. Elämänohjeesi/mottosi?
Pessimisti ei pety? :D Eipä mulla taida olla mitään virallista elämänohjetta

6. Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi, miksi?
Jokin muutaman päivän kaupunkiloma voisi vaihteeksi olla kiva, esimerkiksi Lontoo tai Pariisi. Tietysti myös rantalomat kelpaavat aina, ja Barcelona olisikin hyvä paikka jossa toteutuisi molempi toive.

7. Minkä ikäisenä muutit pois kotoa ja minkälainen oli ensimmäinen asuntosi?
20 vuotiaana koulun vuoksi, pikkuinen 32,5 neliön kerrostaloyksiö jossa viihdyin hyvin kolmisen vuotta.

8. Mikä sinusta tulee isona?
Toivottavasti hyvä äiti joka jaksaa touhuta lasten kanssa, ehkä jossain kohtaa (hyvä) vaimo ja nainen joka jaksaa huolehtia myös itsestään.

9. Minkälaisessa asussa viihdyt parhaiten?
Rennossa, ei saa puristaa eikä tursuilla.

10. Tärkein arvo, jonka haluaisit opettaa lapsellesi?
Suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan, toisten ihmisten (ja eläinten, luonnon yms) arvostus

11. Kerro kolmella lauseella kuluneesta viikostasi.
- Maanantaina oltiin kotona - tiistaina tapasin ystäviä
- keskiviikkona kahviteltiin nimppareitani

 En keksi kysymyksiä enkä haasta ketään.

1 kommentti:

  1. Olipas taas paljon samankaltaisuuksia :) ihan aina hämmästyn miten paljon yhteistä onkaan. Jauhomakkarat rulez ;)

    VastaaPoista