perjantai 19. syyskuuta 2014

Pikkuruisia vaatteita

Nyt kun rakenneultra on onnellisesti takana (kyllä se taas jännittikin ja kotiin ajelin helpotuksen-/onnenkyyneleet silmässä ♥ ) ja kaikki näytti olevan kunnossa, ja sukupuolesta saatiin vihiä niin annoin VIHDOIN itselleni luvan kurkata vähän myös pikkuvauvojen vaatteita. Ja myös tehdä ihan pikkuisen tilauksenkin.Mitään ei siis vielä ole hankittu, ja pyrkimyksenä onkin taas pitää jonkin sortin roti ettei tule liikaa haalittua, vaikka ne niin hurjan suloisia onkin.



Aatun vaatteet on olleet mielestäni käytössä hyviä perusvaatteita, ja ennen kaikkea käytännöllisiä, helppoja ja mukavia. Turhia hienosteluvaatteita ei tullut suotta haalittua, kun ei ne meillä juuri käyttöön pääse. Joten miksipä hyvästä luopumaan, mennään samalla periaatteella nytkin. Henkkamaukka on osoittautunut kelpo ostospaikaksi vauvanvaatteiden(kin) osalta, joten sieltähän mä nytkin aloitin. Tässä vielä suosikkeja niin pienelle pojalle kuin tytöllekin, katsotaan paljastanko jossain vaiheessa kumpia lähti tilaukseen ;)

4 kommenttia:

  1. En tiiä, mut tuli ihan tulle, että tyttö tulis. Voi olla kyllä kuumehuuruisen omia kuvitelmia ;)

    VastaaPoista
  2. Tää lähtis komppaa tuota Janettia, tyttö "olo" täälläkin ja ehkä tuo hymynaama paljasti jo paljon<3
    Kyyyyyyllä se pikku prinsessa taitaa olla:)
    -Skeit-

    VastaaPoista
  3. Hihi, teillä on piiitkä odotus edessä ennenkö tulee vahvistusta onko olot oikeassa ;)

    VastaaPoista