tiistai 11. toukokuuta 2010

Melkein onnistunut kakku äidille

Tiedetäänhän se mitä kiireessä tulee.. Tästä huolimatta piti minun vielä lauantai-iltana ennen töihin lähtöä ruveta kiireessä vääntämään äidille kakkua. Ja vielä ihan uudella ohjeella. No, tuli sotkua ja ärräpäitä. Liivatteet eivät jostain syystä sulaneet suklaaseokseen vaan jäivät klimpeiksi sinne. Ajattelin kuitenkin että jos kaadan suklaaseoksen kerman joukkoon ja vatkaan oikein kovaan niin ehkä ihme tapahtuisi. (Paniikkitilanteissa en useinkaan tee kaikkein viisaimpia ratkaisuja..) No, ihmettä ei tapahtunut. Lopulta jouduin kaivelemaan liivateklimpit pois kermaseoksesta ja lisäämään uudet liivatteet, jotka tällä kertaa sulatin tilkkaan maitoa. Hieman klimppejä jäi, mutta suurimmat taisin saada pois. Ainakaan siinä jonka vein mökille äidille ei pahempia ollut. En sitten tiedä sitä toista, jonka annoin Villen mukaan remppamaalle vietäväksi.
Mutta kakku oli kaikesta huolimatta hyvää! Ja ilman tuota liivate-episodia helppo ja nopea tehdä. Teen varmasti toistekin ja taidan kokeilla myös eri suklailla. Esim Daim-suklaalla tämä voisi olla aika herkkua! Mutta ensi kerralla en kyllä edes yritä sulattaa liivatetta suklaan joukkoon vaan suosiolla ensin maitoon ja vasta sitten lisään suklaaseen. Ohjeen löysin Jennan lempparit -nimisestä blogista.


Minttusuklaatorttu

Pohja:
14 kpl Domino-keksejä
50 g margariinia

Täyte:
2,5 dl Flora Vispiä
200 g Créme Bonjour maustamatonta
200 g minttusuklaata 
4 kpl liivatelehteä
2 rkl maitoa

Hienonna keksit ja sulatettu margariini monitoimikoneessa. Painele pohja irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle, missä leivinpaperi alla. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota Flora Vispi ja vatkaa tuorejuusto joukkoon. Sulata  minttusuklaa miedolla lämmöllä ja lisää maito. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata ne suklaaseokseen. Kaada suklaaseos vaahtoon ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Levitä täyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin 4 tunniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti