tiistai 31. tammikuuta 2012

Parempaa kuin karkki


Eilisen jumpparupeaman (sh'bam+pumppi, hyvä minä \o/ ) jälkeen herkuttelin kerrankin terveellisesti. En tiedä vesimelonin ravintoarvoista hölkäsen pöläystä, mutta veikkaisin että päihittää kyllä karkkihyllyn antimet. Ja uskaltaisin jopa väittää tämän olevan parempaa kuin monet karkit joita välillä pitää kaksin käsin suuhun tunkea :D Miksihän silti niiiin paljon useammin nappaan sieltä karkkihyllyltä kuin hedelmätiskiltä herkkuannokset?


Tänään taas vuorossa iltavuoro. Ja sitä ennen optikolle näön tarkastukseen. Tajusin eilen että edellisestä kerrasta on neljä vuotta joten taitaa olla korkea aika jo mennäkin :D Toivotaan vaan että auto lähtee käyntiin että pääsen sinne. Sunnuntaiaamuna klo 6:15 autosta ei kuulunu pihahdustakaan kun yritin sitä käynnistää. Onneksi porukat asuu tässä melko lähellä niin iskä toi auton jolla pääsin töihin. Eilen kyllä taas toimi, kun pidin lämmityspiuhaa koko päivän, mutta eihän noista tiedä vaikka tänään ei taas huvittaisikaan käynnistyä. 

On kyllä kiva mennä töihin kun tietää että siellä on hyvä kaveri samassa vuorossa, meillä itseasiassa taitaa olla samat vuorot koko loppuviikon. Vaikka melkein kaikki meillä töissä onkin ihan mukavia, ni menee se vuoro paljon rattoisammin kun on näitä "läheisempiä" samassa vuorossa. Ja viikonloppuna vapaata, perjantaina ehkä tulee pari työkaveria kyläilemään ruoan merkeissä ja lauantaina ehkä rakas pikkuinen Helsingistä.

Mutta nyt, lämpimästi päälle ja pikku piipahdus ulkona. 
Alkaako muillekin nää pakkaset jo riittämään?

3 kommenttia:

  1. Alkaa riittämään! Tänään meillä pakkasta 27 ja huomiseks luvattu vielä enemmän :( Koirat kävi äkkiä pissit tekemässä oven pieleen ja takaisin sisälle, enkä kyllä itsekään mielelläni nokkaa pihalle tunge. Lisäks mun iho kuivaa ihan hitosti tämmösillä keleillä, rasvailla saa koko ajan, mälsää. Jospa se kesällä ois sitten taas yhtä lämmintä kuin nyt on kylmää :)

    VastaaPoista
  2. Oi ku näyttääkin hyvältä :) Mä olen onnistunut olemaan jo kohta 2kk ilman nameja (sulkaata ei toki lasketa :D) mut enpä mä ole kyllä ostanut mitään hedelmähyllyn herkkujakaan. Pitäisi yrittää ehdottomasti ottaa aina mieluummin niitä, varmasti ovat terveellisempiä kuin karkit.

    Jep, pakkanen riittää jo! Mutta eikös se vielä ole kiristymään päin. Katsoin aamulla sääennustetta ja meille luvataan lähemmän -30 astetta. Mä linnottaudun kotiin! Tarekaan ei tykkää :/

    VastaaPoista
  3. Heidi: Koirat kangistuu ennenkö ehtii edes portille. Pikkasen kyllä säälittää mutta pakko niitä on vähä sinne raahata :/ Mulla sama ongelma ihon kanssa, suihkun jälkeen yhtä tuskaa. Toivotaan joo että kesä sitten hyvittäis tämän :D

    Janet: Huh, aika saavutus olla 2kk ilman karkkia! Onnea :) Multa saattais onnistua jos oikein kovin yrittäisin, mutta suklaa tosiaan tekis aika tiukkaa :D

    VastaaPoista